Oulussa käynnistyy tämän vuoden aikana iso metsäyhtiö Stora Enson kartonkilinja.
Kokonaisinvestointi on yhtiön mukaan noin miljardi euroa.
Se ei silti uhkaa yhtiön tehtaita Kouvolan Inkeroisissa. Stora Enson Anjalankosken tehtaiden johtaja Marjo Törönen on rauhallinen. Hänen mukaansa tehtaiden tuotteet ja asiakaskunta ovat erilaisia.
– Meillä on esimerkiksi arkittamo, jossa pystytään tekemään erilaisia arkkikokoja asiakkaiden tarpeisiin, Törönen kertoo.
Kartonki ei siis välttämättä lähde Anjalankoskelta eteenpäin massiivisina kartonkirullina, vaan halutun kokoisina arkkeina.
Anjalankosken tehtailla on erikoistuttu lääke- ja elintarvikepakkausten puolelle, kertoo tehtaanjohtaja Marjo Törönen:
Erikoistuminen on ratkaisu
Anjalankosken tehtaiden tulevaisuus Kouvolassa näyttää hyvältä, tehtaanjohtaja Marjo Törönen linjaa.
– Olemme erikoistuneet lääke- ja elintarvikepakkauksiin, hän kertoo.
Anjalankosken tehtaat sijaitsevat Kouvolan Inkeroisissa Kymijoen varrella.
Tehtailla valmistetaan kirjapapereita ja taivekartonkia kuluttajapakkauksia varten. Siellä työskentelee vajaat 500 työntekijää.
Kaikesta huolimatta Anjalankosken tehtaat eivät ole välttyneet metsäteollisuuden epävakailta ajoilta. Viime vuonna Anjalankoskella on jouduttu irtisanomaan ihmisiä ja myös lomautusuhka on ollut päällä.
– Keskitymme oman työmme tehokkuuteen. Tällä hetkellä lomautusuhkaa ei ole, Törönen sanoo.
Pienempi tuotantomäärä
Anjalankosken tehtaiden kapasiteetti on noin 500 000 tonnia vuodessa.
Mittakaava on pieni, jos vertaa, että esimerkiksi yhtiön Imatran tehtailla kapasiteetti on noin 1 200 000 tonnia kuluttajapakkauskartonkia ja 1 300 000 tonnia sellua vuodessa.
Marjo Törösen mukaan Anjalankosken tehtaiden tuotannon pienempi mittakaava takaa sen, että tehtaalla pystytään tekemään tuotteita joustavasti ja nopeasti erilaisten asiakkaiden tarpeisiin.
– Pystymme tekemään pienempiäkin eriä tehokkaasti, hän sanoo.
Anjalankosken tehtailta toimitettiin viime vuonna kartonkia joka neljänteen ja paperia joka kolmanteen maahan maailmassa.
Haussa uusia tuotteita
Suomessa metsäyhtiöt ovat vähentäneet sellun tuotantoa ja joutuneet etsimään uusia ratkaisuja nostaakseen tuotteidensa jalostusarvoa.
Stora Enson keskeinen panostus jalostusasteen nostamiseksi ovat olleet pakkaukset. Se on muuttanut paperikoneitaan muun muassa kartongin tuotantoon.
– Teemme kuluttajapakkausmateriaaleja, jotka ovat hinnaltaan noin kaksi kertaa kalliimpia, kuin jotkut muut pakkaus- ja painopaperit, yhtiön toimitusjohtaja Hans Sohlström kertoi Ylelle vuonna 2024.
Tehtaanjohtaja Marjo Törösen mukaan Anjalankosken tehtaiden suurin kilpailuetu on siellä kehitetty painohioke. Sillä tarkoitetaan painehiomalla puusta syntyvää massaa, jolla on yhtiön mukaan erinomainen laatu.
– Se tuottaa meille edun sekä kartongin että painopaperin valmistukseen, Törönen kertoo.