Kuoleeko EU koronaan? Näin kysyin melko lailla viisi vuotta sitten tällä samalla palstalla.
Ei kuollut. Haparoivan ja liki panikoivan alun jälkeen unioni sai otteen pandemiaan, rakensi tukipaketit ja ryhtyi johtamaan rokotestrategiaa.
Mutta tänään kysymys kuuluukin: kuoleeko EU vanhuuteen?
EU kärsii ikääntymisen ilmiöistä kuten liikkeiden hidastumisesta ja lihasten kangistumisesta.
Laskentatavasta riippuen Euroopan unionin iäksi voidaan määritellä 67, 31 tai vain 15 vuotta. Vuonna 1958 syntyi Euroopan talousyhteisö, 1994 se sai nykyisen nimensä ja joulukuussa 2009 siitä tuli virallinen oikeustoimikelpoinen olento.
EU ei siis ole mikään ikäloppu. Mutta väestöltään se vanhenee käsiin, ja organisaationa se kärsii tyypillisistä ikääntymisen ilmiöistä kuten liikkeiden hidastumisesta ja lihasten kangistumisesta.
Pahinta on, että kangistuvia lihaksia on ollut alkujaankin liian vähän. Ja osa niistä on väärissä kohdissa eurooppalaista kehoa.
Unioni on kliseen mukaan aina ollut talousjättiläinen mutta ulkopoliittisesti kääpiö.
Mutta yhdessä asiassa EU ehti kehittyä supervallaksi. Se asia on sääntely.
Juuri nyt sääntely on kirosana. Sääntelyä vähennetään tai mieluummin poistetaan etenkin Yhdysvalloissa, mutta eurooppalaisetkin ovat innostuneet erilaisten normien purkamisesta.
Yhdessä asiassa EU ehti kehittyä supervallaksi. Se asia on sääntely.
Tänä päivänä liki kaikkea pitää tarkastella globaalin kulttuurisodan kehyksissä. Näin opetti Ulkopoliittisen instituutin tutkimusprofessori Antto Vihma äskettäin Uusi juttu -median haastattelussa.
Kulttuurisodan hengessä sääntelyyn suhtaudutaan näin: Minua ei saa säädellä, minun on oltava vapaa. Mutta naapuriani pitää vahtia niin, että hän köyhtyy katuojaan tai hiipuu häpeään.
Harva pysähtyy miettimään, mitä yhteiskunnat olisivat ilman sääntelyä. Sääntely on yksilön suoja ostoksilla, yrityksen turva markkinoilla ja jopa valtion henkivakuutus suurmahtien globaalipeleissä.
Ennen kaikkea sääntely on heikomman suojaa voimankäyttöä vastaan.
Mutta kulttuurisodassa onkin kyse vahvojen oikeuksista. Tähän taisteluun on turha osallistua puhumalla vaikkapa ”sääntöpohjaisesta maailmanjärjestyksestä”, jota juuri EU mitä suurimmassa määrin edustaa. Kulttuurisoturit nauravat säännöille ja sääntelylle. Ottavat sen, mitä haluavat, oli se löysässä tai ei.
Sääntely on heikomman suojaa voimankäyttöä vastaan.
Myös oikea sota, esimerkiksi Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa, on modernia globaalia kulttuurisotaa. Venäjä on saamassa siihen merkittävän tukijan Atlantin takaa.
Siksi EU:n pitäisi nyt äkkiä muuttua. Se pitäisi ryhtyä myös Natoksi. Moinen ei noin vain onnistu, kun Eurooppa on vuosikymmenet luottanut siihen, että Yhdysvallat viime kädessä takaa maanosan sotilaallisen puolustuksen.
Euroopan komission varapuheenjohtaja Henna Virkkunen (kok.) sanoi helmikuussa Helsingissä, ettei EU:ta ole rakennettu tällaisia aikoja varten.
Totta. Unioni on rauhanprojekti, joka säilyttää olemassa olevaa rauhaa. Taloudellisten etujen yhteen kytkemisellä on viety valtioilta motiivi hyökätä asein toistensa kimppuun. Kaikenlainen sääntely kurkkudirektiiveistä lähtien on ollut osa tätä rauhantyötä.
Idea toimii valitettavasti vain perheen sisällä. Kun rauha rikkuu rajojen ulkopuolella, vaikka aivan naapurissakin, ei EU:n nykyisillä muskeleilla sitä pystytä palauttamaan. Tämä tuli todistetuksi jo Jugoslavian hajoamissodissa 1990-luvulla, eikä vieläkään olla opittu siitä tarpeeksi.
Unioni on rauhanprojekti. Idea toimii valitettavasti vain perheen sisällä.
Eurooppaa on siis rakennettava uudestaan.
On mielenkiintoista havaita, että Eurooppaa yrittää jo nyt yhtenä etummaisista johtaa Britannia, joka ei enää ole EU:n jäsen. Ajatukset palaavat vuoteen 1946, jolloin Britannian pääministeri Winston Churchill linjasi, että maanosaan on luotava Euroopan Yhdysvallat, The United States of Europe.
Churchill ei nähnyt omaa maataan osana Euroopan Yhdysvaltoja. Hän luotsasi Manner-Eurooppaa sen ulkopuolelta. Onkin hyvä, että nyt Britannian pääministerille Keir Starmerille on paikka pöydässä, jos pöydässä aletaan piirtää uutta poliittista karttaa maanosalle.
Euroopan on ryhdistäydyttävä, ei Donald Trumpin ja Vladimir Putinin takia vaan itsensä hyväksi. Euroopan on oltava rauhanprojekti myös kulttuurisotia vastaan.
Jos se siihen pystyy, voin vuonna 2030 vilpittömällä ilolla todeta olleeni EU:n kuolemaa pelätessäni nyt yhtä väärässä kuin viisi vuotta sitten.
Matti Mörttinen
Kirjoittaja on pirkanmaalais-eurooppalainen tietokirjailija ja toimittaja.