Myös Minja Korhonen kaatui: ”Siinä meni sitten kaksi sijaa”
Minja Korhosen maailmancup-kausi päättyi kahdeksanteen sijaan Holmenkollenilla. Hän harmitteli viiden kilometrin hiihto-osuuden lopussa sattunutta kaatumista.
Ennen naisten kisaa miehet olivat hiihtäneet oman hiihto-osuutensa samoilla laduilla.
– Jätkät ovat sen verran muussanneet tuota (latua), ja nyt se on sen verran kovettunut, että tuossa on sellaista mukkulalatua. Suksi tökkäsi siihen ja siinä tultiin vähän peppumäkeä, Korhonen kertasi.
– Siinä meni sitten kaksi sijaa ja kokonaistilanteen kutossija. Eipä sille voi mitään, tällainen tällä kertaa, Korhonen jatkoi.
Korhonen on maailmancupissa seitsemäs. Hänen paras osakilpailusijoituksensa nähtiin joulukuussa Ramsaussa, jossa hän ylsi kolmanneksi.
– Ihan saa olla osittain ainakin tyytyväinen. Oli kiva huomata, että sain pikkuisen parempaa hyppyä isossa mäessä, missä yleensä tuntuisi olevan enemmän haasteita, Korhonen tiivisti kautensa.
Joel Holma haastatteli.