Ex-vaimonsa murhasta syytetylle miehelle vaaditaan elinkautista tuomiota

Mies surmasi entisen vaimonsa Paltamossa Kainuun opistolla viime syksynä.

Mies on peittänyt kasvonsa papereilla osallistuessaan oikeudenkäyntiin vankilasta videoyhteydellä.
Mies on oikeudenkäynnissä mukana videon välityksellä Oulun vankilasta. Kuva: Arto Loukasmäki / Yle
  • Eetu Ruonakoski
  • Arto Loukasmäki

Kainuun käräjäoikeus on aloittanut Paltamon Mieslahdessa tapahtuneen henkirikoksen käsittelyn. Syyttäjä vaatii miehelle rangaistusta entisen vaimonsa murhasta ja katsoo teon olevan vakaasti harkittu.

Kuusikymppinen pohjoispohjanmaalainen mies on oikeudenkäynnissä mukana videon välityksellä Oulun vankilasta. Hän kiistää murhan, mutta myöntää tapon.

Mies surmasi naisen teräaseella Mieslahdessa sijaitsevalla Kainuun opistolla 29. marraskuuta. Uhri oli opistolla työtehtävissä. Syyttäjän mukaan teon motiivi on mustasukkaisuus.

Poliisi kertoi esitutkinnan aikana, että kaksikko oli yhdessä sopinut tapaavansa opistolla tapahtumapäivänä. Henkirikos tapahtui tapaamisen aikana.

Henkirikoksesta syytetty mies kertoi oikeudessa, että hänellä ei ollut veitseä mukanaan, kun hän meni uhrin majoitustilaan.

Teräase on syytetyn mukaan ollut uhrin huoneessa, josta uhri löytyi seuraavan aamuna kuolleena. Uhrista löytyi viisi veitsen iskun jälkeä.

Mies ei jäänyt teosta heti kiinni, vaan pakeni paikalta autolla ja törmäsi rekkaan Paltamossa.

Hän selvisi onnettomuudesta ja päätyi sairaalaan. Hän kuitenkin poistui sairaalasta luvatta seuraavana päivänä. Poliisi otti miehen kiinni Pyhännältä vielä saman päivän aikana.

Kuulusteluissa mies tunnusti aiheuttaneensa entisen vaimonsa kuoleman. Poliisi arvioi aiemmin, että henkirikoksen motiivina oli pariskunnan ero.