Etelä-Pohjanmaan aluevaaliehdokkaat puolustavat lähipalveluja: ”Ettei tule kynnystä hakeutua palveluihin”

Etelä-Pohjanmaan aluevaltuutetut eivät ole suopuneet palveluverkon supistuksiin. Aluevaalitentissä kävi selväksi, ettei asia tule olemaan helppo jatkossakaan.

Aluevaalit 2025.
Etelä-Pohjanmaan aluevaalitenttiin osallistuivat Sari Palmu (kesk.), Riitta Kangasluoma (ps.) ja Jesse Luhtala (kok.). Kuva: Tarmo Niemi / Yle
  • Elina Niemistö

Etelä-Pohjanmaalla sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastuspalvelut halutaan pitää lähellä.

Asiaa puitiin Ylen Etelä-Pohjanmaan aluevaalitentissä torstaina.

Ehdokkaat olivat sitä mieltä, että Etelä-Pohjanmaan palveluja pitää kehittää sovitulla 1+7-mallilla, jossa kahdeksan sotekeskusta palvelee tasapuolisesti maakunnan eri puolilla.

Lisäksi tarvitaan pieniä sotepisteitä, joissa on suppeammat palvelut.

– Näen hyvin tärkeänä, että palvelut ovat lähellä. Silloin ei tule kynnystä hakeutua palveluihin. Jos puhutaan vaikka mielenterveydestä, niin ei silloin välttämättä lähdetä hakemaan palveluja kaukaa. Silloin usein ongelmat pahenevat, perustelee keskustan Sari Palmu.

Mummo-pappa-ralli

Virkamiesten esittämä Lapuan, Ilmajoen ja Jalasjärven vuodeosastojen lakkauttaminen ja palvelujen supistaminen herättää närää, mutta myös ymmärrystä.

Itsekin sote-alalla työskentelevä Palmu varoittaa ihmisten pomputtelusta, jos vuodeosastoja lakkautetaan.

– Tälläkin hetkellä meillä on mummo-pappa-ralli käynnissä, kun erikoissaaraanhoidosta lähdetään kotiuttamaan. Jos ei ole vaikka siellä omassa terveyskeskuksessa tilaa, niin ihmisiä pallotellaan paikasta toiseen, totesi Palmu.

Samaa mieltä on Riitta Kangasluoma (ps.), joka hämmästelee kaavailuja uusien tilojen rakentamisesta.

– Ennemmin pitäisi tehostaa nykyisten tilojen käyttöä. Se olisi kustannustehokkaampaa ja inhimillisempää. Ja kyllä me haluamme pitää ne palvelut lähellä, sanoo lapualainen Kangasluoma.

Kangasluoma lisää, että alueen väestön jakauma pitäisi ottaa huomioon.

– Lapuan sotekeskuksen ympärillä kymmenen kilometrin säteellä asuu paljon ihmisiä. Ei voida liikaa lähteä keskittämään. Seinäjoen kantokyky ei kaikkea kanna, sanoo Kangasluoma.

Aluevaalikeskustelussa keskustelijat ottivat kantaa muun muassa ihmisten siirtelyyn osastolta ja terveydenhoidon yksiköstä toiseen. Video: Tarmo Niemi / Yle

Työvoimasta eripuraa

Kokoomuksen Jesse Luhtala muistuttaa kuitenkin, että on myös katsottava isoa kuvaa ja muistaa säästötarve.

– Pitäisi kuitenkin tervehdyttää hyvinvointialueen taloutta ja päästä kattamaan alijäämiä. Kyllähän se on todella valitettavaa, että meidän palveluverkkoa täytyy karsia ja tarkastella.

Hän myös painottaa tarkoituksenmukaisia palveluja. Hänen mielestään ”asiakaskirjat pitää olla täynnä”, jos palvelua tarjotaan pienilläkin paikkakunnilla. Kysyntää pitäisi siis olla.

Luhtala vetoaa myös työvoimapulaan. Hän näkee, että osaavaa työvoimaa ei löydy kaikkialle ja se on aiheuttanut ongelmia.

– Jos me nojaudutaan pelkästään vuokratyövoimaan, niin koko hyvinvointialue uppoaa sen mukana, toteaa Luhtala.

Sari Palmu vastaa, että ei näe asiaa ollenkaan työvoimakysymyksenä.

– Meillä on hoitajia hirvittävä määrä työttöminä. Meidän nuoria tai opiskelevia hoitajia valmistuu työttömiksi tällä hetkellä, niin työvoimapulalla tätä ei voida kyllä perustella, huomauttaa Palmu.

Henkilöstön selkänahasta

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue on irtisanonut kymmeniä ja lomauttanut satoja viime vuosien yt-neuvottelujen jälkeen. Tälle vuodelle on asetettu henkilöstösäästöjen tavoitteeksi 9–10 miljoonaa euroa.

Toisen yt-kierroksen lomautukset ovat parhaillaan käynnissä.

Tehyn koordinoiva pääluottamusmies Anita Panula kertoi edellispäivänä, että epätietoisuus rasittaa henkilökuntaa.

– Tilanne on aika absurdi ja käsittämätön. Eihän hoidettavien määrä ole vähentynyt ja kyllä hoitajia tarvitaan, toteaa Panula.

Panula pelkää, että jatkuvat yt:t ja lomautukset vaikuttavat hoitoalan houkuttelevuuteen. Nuoret eivät hakeudu alalle, työllistyvät yksityisille tai lähtevät ulkomaille.

– Jos asiat ovat kunnossa, niin myös alalta pois lähteneet palaavat takaisin, uskoo kuitenkin Sari Palmu.

Ehdokkaat toivovat, että henkilöstön työhyvinvointiin kiinnitetään enemmän huomiota.

Etelä-Pohjanmaan aluevaalipaneelia voit kuunnella Yle Areenasta. Teknisten ongelmien takia keskustelu käytiin uudelleen 1. huhtikuuta.

Etelä-Pohjanmaan aluevaalikeskustelu
Etelä-Pohjanmaan aluevaalikeskusteluun osallistuivat (kuvassa vasemmalta oikealle) Jesse Luhtala (kok.), Sari Palmu (kesk.) ja Riitta Kangasluoma (ps.). Toimittaja on Elina Niemistö. Teknisten vaikeuksien takia keskustelu käytiin uudelleen 1.4., mistä tämä on tallenne.