Helsingin Jätkäsaareen suunnitellaan uinti- ja liikuntakeskusta, joka palvelisi vuodessa 700 000 kävijää. Keskukseen tulisi 50 metrin uima-allas, vesileikkialue, palloiluhalleja, kuntosali ja muita liikuntatiloja.
Paikalla on seissyt 50 vuoden ajan Jätkäsaaren Bunkkerina tunnettu betoninen kolossi. Se rakennettiin sataman varastoksi. Bunkkeri on nyt osittain jo purettu.
Bunkkerin tilalle rakennettavan keskuksen betonirunkoisessa alaosassa olisi uimahalli ja ylemmässä puurakenteisessa osassa sisäliikuntatilat. Sinne tulisi myös kahvila.
– Liikuntatilat ovat merkittävin lisäys kaupungin liikuntapaikkojen tarjontaan vuosikymmeniin, Helsingin liikuntapaikkapäällikkö Petteri Huurre kertoo tiedotteessa.
Uimahallin katolle on alustavasti suunniteltu muun muassa juoksurataa ja ulkokuntolaitteita.
Allasalueelta olisi pääsy yhteissaunoihin ja niiden suihkuihin. Lisäksi keskuksessa olisi tavanomaiset miesten ja naisten saunat. Myös kaupunkilaisten toivoma vesiliukumäki on mukana suunnitelmassa.
Katolle aiotaan asentaa aurinkosähköjärjestelmä, jonka avulla katetaan noin kymmenen prosenttia rakennuksen sähköntarpeesta.
Hankesuunnitelmasta päättää kaupunginvaltuusto vuoden 2025 aikana. Jätkäsaaren uinti- ja liikuntakeskuksen arvioidaan maksavan yli 113 miljoonaa euroa.
Jos suunnitelma etenee, rakentaminen alkaisi suunnitelman mukaan vuonna 2026. Valmista pitäisi olla 2029.