SPR avaa Imatran Kaukopäähän vastaanottokeskuksen – hakee jo uusia työntekijöitä

SPR:n Kaakkois-Suomen piirin vastaanottokeskus avautuu uusissa tiloissa huhtikuun alussa.

Nainen täyttää kansalaisuustestiä Berliinissä 2008.
SPR:n Imatran vastaanottokeskuksen muutto liittyy jo vuosi sitten toteutettuun kilpailutukseen, jonka SPR voitti. Kuvituskuva ei liity artikkelissa kerrottuihin tiloihin. Kuva: Thomas Koehler / AOP
  • Tanja Hannus

Suomen Punaisen Ristin Kaakkois-Suomen piiri hakee Imatralle avautuvaan vastaanottokeskukseen uusia ohjaajia.

– Tarvitsemme sekä sosionomikoulutuksen saaneita että muuten soveltuvasti koulutettuja ohjaajia, kertoo piirin toiminnanjohtaja Mika Asikainen tiedotteessa.

Vastaanottokeskus avaa ovensa Imatran Kaukopäässä huhtikuun alussa. Se työllistää noin 17 henkeä kokoaikaisesti.

Henkilö kävelmässä Koskenpartaan kävelykadulle Imatralla.
SPR muistuttaa, että vastaanottokeskus ja sen asiakkaat työllistävät myös välillisesti ostamalla palveluja Imatran seudulta. Kuva: Antro Valo / Yle

Uusiin koteihin

Osoitteessa Kaukopäänkatu 3 sijaitsevassa kerrostalossa on tähänkin asti asunut runsaasti vastaanottokeskuksen asiakkaita.

Keskus on kuitenkin niin sanottu laitosyksikkö, joten talossa ei voi maahanmuuttoviraston ohjeistuksen mukaan asua jatkossa muita kuin keskuksen asiakkaita.

Talon nykyisten vuokralaisten sopimukset on irtisanottu. Imatran vuokra-asunnot on tarjonnut muita asuntoja asukkaille, joista suurin osa onkin jo löytänyt uuden kodin.

Vastaanottokeskuksen asiakkaita muuttaa keskukseen sitä mukaa, kun asunnot tyhjenevät entisistä asukkaista.

Taustalla valituksia

SPR ylläpiti Imatralla vastaanottokeskusta vuosina 2015–2021 ja uudelleen keväästä 2022 alkaen. Vuonna 2024 Maahanmuuttovirasto irtisanoi SPR:n Imatran vastaanottokeskuksen sopimuksen ja kilpailutti vastaanottokeskustoiminnan. SPR voitti kilpailutuksen.

Turvapaikanhakijoiden määrä liki puolittui viime vuonna. Tämän vuoksi Maahanmuuttovirasto on päättänyt sulkea yhteensä 26 vastaanottokeskusta.