Halpakauppa avaa myymälän Korpilahdelle – lähemmäs Jyväskylän keskustaa yrittäjä ei liikettä halua

Uusi myymälä on ollut auki asiakkaille jo maanantaina, mutta varsinaiset avajaiset järjestetään myöhemmin tällä viikolla.

S-marketin vanha liikerakennus Korpilahden keskustassa.
Jämsästä tutun Tarvikekeskuksen uusi myymälä sijoittuu S-marketilta tyhjäksi jääneeseen liikekiinteistöön. Kuva: Riika Raitio / Yle
  • Heli Kaski
  • Riika Raitio

Jyväskylän Korpilahdella keskustan kauppapalvelut monipuolistuvat tänä keväänä.

S-marketilta vapautuneisiin tiloihin avataan loppuviikosta jämsäläislähtöinen halpakauppa Tarvikekeskus.

Korpilahden myymälä on yrittäjä Mikko Simosen seitsemäs Tarvikekeskus. Myymälä työllistää 3-5 työntekijää. Muita laajenemissuunnitelmia ei Simosella tällä hetkellä ole.

Simonen perustelee liikkeen avaamista Korpilahdelle kilpailutilanteella. Korpilahden taajamassa ei kilpailua ole, toisin kuin esimerkiksi muualla Jyväskylässä.

– Jyväskylään ei kuuna päivänä laittaisi liikettä. Sinne kun tulossa muun muassa toinen Puuilo, ja Julakin etsii jo tonttia, hän sanoo.

S-marketin punainen rakennus Korpilahden keskustassa.
S-market aloitti Korpilahdella uusissa tiloissa viime kesänä. Kuva: Riika Raitio / Yle

Korpilahden taajaman liikekiinteistöissä on tapahtunut isoja muutoksia viime vuosina: sekä S- että K-ryhmän päivittäistavarakaupoille on valmistunut keskustaan uudisrakennukset. K-kaupan taloon muuttivat myös pankki ja apteekki.

Korpilahdella pitkään toimineen Kauppatalo Rantasen 70 vuotta täyttänyt yrittäjä Jari Rantanen pohtii puolestaan liikkeensä lopettamista.

Vanha puurakenteinen liikerakennus Korpilahden keskustassa.
Kauppatalo Rantanen palvelee asiakkaita yhä Korpilahden keskustassa. Kuva: Riika Raitio / Yle

– En ole tehnyt lopullista päätöstä, enkä tiedä, jatkanko kuukausia tai vuoden. Henkisesti olisin valmis lopettamaan yli 60 vuoden kauppavuoden jälkeen, Rantanen pohtii.

Kauppatalo on toiminut Korpilahdella 61 vuotta. Liikettä pyöritti aiemmin Jari Rantasen isä.

Jari Rantanen korjaa liikkeessään edelleen esimerkiksi polkupyöriä ja huoltaa moottorisahoja. Rantasen viisi vuotta nuorempi sisar pitää naapurissa vaate- ja tekstiilikauppaa.

Rantanen myöntää, että Tarvikekeskus on hänelle kova kilpailija. Hän pohtii, että myös Korpilahden Seo-huoltamolla on paljon sellaisia tuotteita, joiden myyntiä uusi halpakauppatulokas voi rokottaa.