Viiden Riihimäen vankilan vartijan irtisanomiset on kumottu hallinto-oikeudessa, Rikosseuraamuslaitos (Rise) tiedottaa.
Vartijat saivat potkut, koska Risen mukaan he joivat alkoholia työvuorossa uudenvuodenyönä 2022–23.
Rikosseuraamuslaitoksen mukaan vartijoiden toiminta oli moitittavaa ja vaaransi vankilaturvallisuuden, joten potkut olivat perustellut. Valtion virkamieslain mukaan virkasuhde voidaan irtisanoa erityisen painavasta ja virkamiehestä johtuvasta syystä.
Hallinto-oikeus antoi jokaisen vartijan potkuista oman kumoavan päätöksen. Rise ei toistaiseksi halua kommentoida päätöksiä tarkemmin.
– Päätökset eivät vielä ole lainvoimaisia. Siinä mielessä ei voi vielä varmaksi sanoa mitään, Risen työnantajapalveluyksikön päällikkö Anni Ritari kommentoi.
Ritarin mukaan viisi vartijaa irtisanottiin ja pidätettiin virantoimituksesta uudenvuodenyön tapahtumien jälkeen. Virkoihin ei ole voitu palkata uusia henkilöitä, koska asian käsittely on kesken.
Tapaus on yksityiskohdiltaan poikkeuksellinen, eikä vanginvartijan irtisanominen ole yleistä, Ritari sanoo.
Liitto: todisteita juomisesta ei ollut
Vankilavirkailijain liitto on tyytyväinen hallinto-oikeuden ratkaisuihin, kertoo liiton puheenjohtaja Seija Mäenpää. Mäenpään mukaan perusteita irtisanomisille ei ollut.
– Rikosseuraamuslaitoksen olisi pitänyt pystyä todistamaan, että alkoholia on juotu. Kukaan ei ole nähnyt kyseisten henkilöiden juovan, eikä työnantaja ole muutenkaan osoittanut mitään selvitystä, joka olisi osoittanut, että he olisivat juoneet työvuoron aikana.
Rise tutustuu hallinto-oikeuden päätöksiin ja päättää sitten, valittaako se asiasta korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valituslupaa on haettava 4. toukokuuta mennessä.
Yle on pyytänyt Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätökset irtisanomisten kumoamisesta, mutta hallinto-oikeus ei ole toistaiseksi toimittanut niitä.