Lappeenrannan kaupunki alkaa kehittää keskustan ranta-alueita jo tänä kesänä.
Alkuun rannoilla tehdään pienempiä toimenpiteitä, kuten lisätään istuskelupaikkoja ja kukkaistutuksia.
– Tavoitteena on myös toteuttaa kuntoportaat Kimpisen rinteeseen sekä saada kaupunkitaidetta ranta-alueille, kertoo kaupunginarkkitehti Maarit Pimiä.
Toimenpiteet ovat osa Meijän rannat -nimellä kulkevaa suunnitelmaa, jossa on erilaisia ehdotuksia ranta-alueen kehittämiseksi tulevina vuosina. Suunnitelma ulottuu Pallonlahdelta Myllysaareen ja sen takaiselle Kirkkoherranlahdelle.
Joukossa on niin pienempiä kuin suurempiakin muutosehdotuksia. Osa toimenpiteistä vaatii laajempaa suunnittelua sekä kaavoitusta. Tällaisia töitä ovat esimerkiksi Ainonkadun leventäminen osittain sekä saunamaailma.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi suunnitelman eilen maanantaina.
Kaupunginarkkitehti Maarit Pimiä kertoo alla olevalla audiolla, mikä suunnitelmassa inspiroi häntä itseään.
Saunalle kiinnostuneita yrittäjiä
Erityisesti saunamaailma on herättänyt julkisuudessa kiinnostusta. Sille on hahmoteltu muutama paikkavaihtoehto.
Pimiä kertoi kuukausi sitten Ylelle, että enintään viisi saunamaailmasta kiinnostunutta yrittäjää on ollut kaupunkiin yhteydessä. Sen jälkeen yhteydenottoja on tullut lisää.
Kaupungin on määrä kutsua saunamaailmasta kiinnostuneet tahot koolle ja miettiä, miten asiaa lähdetään edistämään.
– Se on yrittäjävetoinen hanke ja lähtee yrittäjien kiinnostuksesta etenemään. Ensin kuitenkin kaupunki linjaa, mitkä ovat etenemismahdollisuudet, Pimiä sanoo.
Saunamaailma voisi toteutua Lappeenrantaan muutaman vuoden sisällä.
Lapset mukaan suunnitteluun
Rantojen kehittämissuunnitelma ei mennyt suoriltaan läpi valtuustossa.
Valtuutettu Christina Nenonen (vihr.) esitti, että suunnitelma palautetaan uudelleen valmisteluun. Hänen mukaansa valmistelussa on kuultava lapsia.
Valtuusto äänesti ja päätti jatkaa suunnitelman käsittelyä äänin 46-5.
Lappeenrannan kaupunginvaltuusto päätti edellyttää, että kaupunki kuulee suunnitelmien toteutusvaiheessa lapsia.
Pimiän mukaan näin ilman muuta tapahtuu, kun kohteita aletaan suunnitella tarkemmin.
– Esimerkiksi, kun rantapuiston leikkipaikkaa lähdetään suunnittelemaan tai Myllysaaren uimaranta-aluetta kehittämään, Pimiä sanoo.
Nuorisovaltuusto ja lasten parlamentti ovat jo tutustuneet rantojen kehittämissuunnitelmaan sekä antaneet siitä lausuntonsa.