Seurakunta sai melkein 400 000 euroa Kotkan keskuskirkon ruusuikkunan korjaamiseen: ”Tulee todella tärkeään paikkaan”

Kotkan kirkko on parhaillaan remontissa jonka on määrä valmistua vuonna 2027.

Kuvassa Kotkan kirkon yksi ruusuikkunoista, joiden korjaukseen seurakunta sai 385 000 euroa kirkkohallitukselta.
Kuvassa kirkon Kotkankadun puoleinen sisäänkäynti ja ruusuikkuna, joka on kunnostettu jo aikaisemmin. Kuva: Heikki Koskinen
  • Heikki Koskinen

Kirkkohallitus on myöntänyt Kotkan kirkon suuren ruusuikkunan konservointiin yhteensä 385 000 euroa.

Avustuksen turvin seurakunta konservoi Kotkan kirkon Korkeavuorenkadun puoleinen iso ruusuikkuna konservoidaan. Kotkankadun puolen vastaava ruusuikkuna on kunnostettu jo aikaisemmin.

– Avustus tulee todella tärkeään paikkaan, sillä ikkuna on tällä hetkellä huonohkossa kunnossa, toteaa Kotka-Kymin seurakunnan kiinteistöpäällikkö Liisa Sunila.

Seurakunta arvioi, että ruusuikkunan kunnostamiseen menee yhteensä 550 000 euroa. Kirkkohallituksen avustus kattaa siitä 70 prosenttia.

Seurakunta haki tukea myös kirkon remontista aiheutuneisiin reilun miljoonan euron lisätyökuluihin, mutta näihin kirkkohallitus ei myöntänyt tukea.

Suuri remontti käynnissä

Yli 100-vuotias Kotkan kirkko on suuressa remontissa ja tämän takia suljettuna. Remontin on määrä valmistua kokonaisuudessaan vuonna 2027.

Liisa Sunilan mukaan ruusuikkunan kunnostus aloitetaan pian. Ikkuna siirretään konservoinnin ammattilaisten huomiin muihin tiloihin kunnostuksen ajaksi. Ikkunan on määrä olla valmis viimeistään tammikuussa 2026.

Kotkan kirkko.
Kotkan kirkko on yli 100-vuotias punatiilinen kirkkorakennus. Arkistokuva. Kuva: Kalle Purhonen / Yle

Kirkon remontti on edennyt julkisivusta sisätiloihin. Remontin kustannukset ovat tällä hetkellä noin 10 miljoonassa eurossa.

– Lopullinen summa tiedetään vasta remontin valmistuessa vuonna 2027, toteaa Liisa Sunila.

Kirkkohallitus myönsi eilen tiistaina kirkollisen kulttuuriperinnön hoitoon seurakunnille eri puolelle Suomea yhteensä noin 7,9 miljoonaa euroa.

Kirkon ikkunoita suojapeitteiden takana.
Kotkan kirkon ruusuikkuna suojapeitteiden takana. Arkistokuva. Kuva: Kalle Purhonen / Yle