Kaikkihan sen näkivät. Päiviä kestänyt pörssikurimus horjutti jo Yhdysvaltain taloutta. Lisäksi tärkeiden tukijoiden ja äänestäjien säästöt kärsivät. Ei vähiten Elon Muskin.
Valkoisen talon nurmikolla sen sijaan maalattiin mustaa valkoiseksi heti Donald Trumpin ulostulon jälkeen. Hermo ei pettänyt, vakuutti kauppaministeri Howard Lutnick.
Kyseessä oli suunniteltu strategia, väitti Lutnick.
Trump oli alun alkaen suunnitellut kolmen kuukauden tauon. Lutnickin mukaan Trump halusi pehmentää maaperää neuvotteluja varten. Kaikkien olisi tullut ymmärtää, että julkaistut tulli olivat enimmäismääriä, joista neuvotellaan.
Epäselväksi jää silti, mitä Trump tulevissa neuvotteluissa eri maiden kanssa haluaa saavuttaa.
Trump mätkäisi korkeat tullit monille maille, joilla ei ole tulleja tai muita kaupan esteitä Yhdysvaltoja kohtaan.
Trumpin tullit perustuivat kauppataseen vajeeseen. Kauppataseen vaje voi syntyä ilman kaupan esteitä. Esimerkiksi halpatuotantomaat tuottavat halvalla tavaroita yhdysvaltalaisille yrityksille. Niillä on vientiä Yhdysvaltoihin, mutta ei juuri tuontia. Se johtuu siitä, että kehittyvien maiden asukkailla ei ole varaa amerikkalaisiin tuontitavaroihin.
Teorioita Trumpin tullisodasta on monia. On jopa niitä, jotka uskovat Trumpin järjestäneen tullispektaakkelin tehdäkseen sisäpiirikauppoja. Hän, jos joku olisi tiennyt, milloin kannatti ostaa osakkeita.
Tästä ei silti ole näyttöä. Trumpin pitkäaikaisesta uskosta protektionismiin ja tulleihin on sen sijaan paljon näyttöä.
Trump on sanonut, että hän tullien avulla pyrkii palauttamaan työpaikkoja Yhdysvaltoihin. Hän on myös selittänyt, että tuloverojen sijaan valtion tulisi kerätä tuloja tulleista. Lukuisat taloustietäjät ovat tyrmänneet tavoitteet epärealistisina.
Jäljelle jää nyt kauppasota Kiinaa vastaan. Sen taustalla on useita todellisia kipupisteitä.
Yhdysvallat on osin riippuvainen Kiinasta, mikä olisi ongelmallista jos maat joutuisivat konfliktiin, esimerkiksi Taiwaniin liittyen. Kriittisten hyödykkeiden, kuten lääkkeiden ja teknologian, tuonti voisi katketa.
Toinen syy on se, että Kiina on vuosikymmeniä toiminut epäreilusti maailmanmarkkinoilla. Kiina on huoletta tukenut teollisuuttaan ja harjoittanut teollista vakoilua – kaupan esteiden lista on pitkä.
Trumpin seuraavista askeleista ja motiiveista on silti turha tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Huomenna asiat voivat olla toisin.
Seuraava suuri kysymys on se, mitä Trump itse asiassa haluaa eri mailta tulevissa tullineuvotteluissa. Miten Yhdysvallat aikoo vähentää kauppataseen vajeita eri maiden kanssa?