AFP: Panama-sopimus sallii Yhdysvaltain joukkojen sijoittamisen kanavalle

Rahtilaiva Panaman kanavassa.
Kuva: Bienvenido Velasco / EPA
  • Inka Haukka

Yhdysvallat voi sijoittaa joukkojaan Panaman kanavalle, kertoo uutistoimisto AFP, joka on nähnyt maiden solmiman sopimuksen.

Sopimuksen mukaan Yhdysvallat voisi sijoittaa joukkojaan maan vanhoihin sotilastukikohtiin Panamassa muun muassa koulutusta ja harjoituksia varten.

Sopimus ei kuitenkaan salli sitä, että Yhdysvallat rakentaa kanava-alueelle uusia tukikohtia.

Yhdysvallat hallitsi Panaman kanavaa vuoteen 1999 asti. Presidentti Donald Trump on useaan otteeseen sanonut hankkivansa kanavan takaisin Yhdysvaltojen haltuun. Trump on väittänyt, että Kiinalla on liikaa vaikutusvaltaa kanavalla.

Lähde: AFP