Ruotsin sosiaalidemokraatit lisäisivät varusmiesten määrää ja pyytäisivät apua Suomesta

Sosiaalidemokraattien Peter Hultqvist ehdottaa, että suomenruotsalaiset upseerit voisivat kouluttaa ruotsalaisia varusmiehiä.

  • Paula Tapiola

Ruotsin hallitus on päättänyt lisätä varusmiesten määrää 8 000:sta 12 000:een vuoteen 2032 mennessä. Tavoitetta on kuitenkin siirretty kahdella vuodella, koska Ruotsin puolustusvoimat pitää sitä epärealistina.

Oppositiopuolue sosiaalidemokraatit lisäisi varusmiesten määrää vielä päätettyä enemmän, kertoo sanomalehti Dagens Nyheter. Se esittää 20 000:n varusmiehen kouluttamista vuosittain.

Sosiaalidemokraatit ehdottavat upseerikoulutuksen akateemisen osuuden siirtämistä, jotta upseerit pääsisivät nopeammin kouluttamaan uusia varusmiehiä. Lisäksi puolue on kääntänyt katseensa Suomeen.

– Ruotsinkieliset upseerit Suomesta voisivat auttaa meitä kouluttamaan joukkojamme. Uskon, että on myös Suomen intressissä, että Ruotsi voi kouluttaa enemmän varusmiehiä lyhyellä aikavälillä, entinen puolustusministeri, sosiaalidemokraattien puolustuspoliittinen edustaja Peter Hultqvist sanoo Dagens Nyheterissä.

Puolue ehdottaa myös kertausharjoitusten ja prikaatien määrän lisäämistä.