Yhdysvaltain puolustusministeri Pete Hegseth on määrännyt lukuisten Yhdysvaltain puolustusministeriön it-alan sopimusten päättämisen, selviää Pentagonin muistiosta. Päätettävien sopimusten arvo on 5,1 miljardia dollaria.
Joukossa on kansainvälisten suurten konsulttifirmojen kuten Accenturen, Booz Allen Hamiltonin ja Deloitten sopimuksia. Sopimusten joukossa on konsulttipalveluita muun muassa Yhdysvaltain armeijalle, merijalkaväelle ja ilmavoimille.
Hegseth on julkaissut X:ssä videon, jossa hän kertoo sopimusten olleen ”oheisasioita, kuten konsultointia ja muita ei-välttämättömiä palveluita”. Hän on kuvaillut muistiossa sopimuksia 1,5 miljardin dollarin turhaksi tuhlaamiseksi.
Hegseth kertoo muistiossa myös ohjaavansa Pentagonin tietohallintojohtajan työskentelemään Elon Muskin hallinnon tehokkuusvirasto DOGEn (Department of Government Efficiency) kanssa it-konsultoinnin ja hallinnon leikkaamiseksi ja hankintojen siirtämiseksi talon sisälle.
Lähde: Reuters