Yhdysvalloissa kuluttajien luottamus talouteen on laskenut erittäin alhaiselle tasolle huhtikuussa, kertovat muun muassa uutiskanavat CNN ja CNBC.
Asia selviää Michiganin yliopiston tuoreimmasta kuluttajien talousnäkemyksiä kartoittavasta kyselystä. Perjantaina julkistetut tulokset ovat alustavia.
Kyseessä on alhaisin lukema sitten vuoden 2022 kesäkuun ja toisiksi alhaisin lukema koko vuonna 1952 alkaneen tilastohistorian aikana.
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kauppasota on heikentänyt merkittävästi yhdysvaltalaisten tunnelmia viime aikoina, kirjoittaa CNN.