Tällainen on Pirkanmaan tuleva aluevaltuusto: kuusi kuntaa jää ilman oman kunnan valtuutettua

SDP voitti reilusti aluevaalit Pirkanmaalla. Puolue sai valtuuston 79 paikasta 22 paikkaa.

Näin riehakkaasti SDP:n voittoa juhlittiin Valkeakoskella, kun aluevaaliennuste julkistettiin. Video: Marko Melto / Yle
  • Linnea Pitkänen
  • Antti Palomaa

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

SDP otti selvän voiton aluevaaleissa Pirkanmaalla.

Puolue keräsi 27,1 prosentin kannatuksen. SDP saa valtuustoon 22 paikkaa, mikä on neljä paikkaa enemmän kuin viime vaaleissa.

Toiseksi eniten ääniä sai kokoomus. Puolueen kannatus laski 3,4 prosenttiyksikköä ja jäi 22,3 prosenttiin. Puolue sai aluevaltuustoon 19 paikkaa.

Suurin osa Pirkanmaan aluevaltuustoon valituista on tamperelaisia. Ääniharavaksi nousi tamperelainen Lauri Lyly (sd.) 5 330 äänellä.

Aluevaltuuston 79 valtuutetusta 39 paikkaa meni tamperelaisille, mikä on yksi vähemmän kuin nykyisessä valtuustossa.

Toiseksi eniten paikkoja sai Ylöjärvi (6) ja kolmanneksi eniten Lempäälä (5).

Ilman oman kunnan aluevaltuutettua jäivät Kihniö, Ikaalinen, Juupajoki, Kuhmoinen, Urjala ja Vesilahti.

Artikkeli päivitetty 14.4.2025 kello 6.59.