Analyysi: Ennakkoäänet lupaavat perussuomalaisille kuntavaalien katastrofia

6,7 prosentin kannatus olisi puolueelle katastrofaalinen tulos, kirjoittaa politiikan toimittaja Päivi Lakka.

Riikka Purra ja puoluesihteeri Harri Vuorenpää.
Perussuomalaisten alue- ja kuntavaalivalvojaiset tapahtumakeskus Pikku-Finlandiassa. Kuva: Tiina Jutila / Yle
Päivi Lakka.
Päivi Lakkapolitiikan toimittaja

Kuntavaalien ennakkoäänten perusteella SDP:n etumatka toisena tulevaan kokoomukseen on selkeä.

Perussuomalaiset tippui peräti kuudennelle sijalle vasemmistoliiton ja vihreiden taakse. 6,7 prosentin kannatus olisi puolueelle katastrofaalinen tulos.

Ennakkoäänten tuloksista ei kuitenkaan kannata vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, sillä ennakkoäänistäkin on laskematta edelleen suuri osa.

Etenkin perussuomalaisilla on ollut tapana nostaa kannatustaan ennakkoäänestyksen tuloksesta, kun taas SDP:n ja keskustan kannatus on tupannut vaalipäivän äänien myötä laskemaan.

Yksi syy tälle on se, että naiset ovat miehiä aktiivisempia ennakkoäänestäjiä. Naiset äänestävät useammin esimerkiksi SDP:tä ja kokoomusta, miehet kokoomusta ja perussuomalaisia.

Myös ennakkoäänestäjien iällä on merkitystä. Eläkeläiset suosivat tälläkin kertaa ennakkoon äänestämistä, minkä vuoksi iäkkäiden suosimien kokoomuksen, SDP:n ja keskustan kannatuksissa voi tässä vaiheessa vielä olla ilmaa.