Näin helsinkiläiset äänestivät: Jakomäessä vähiten, Munkkiniemessä eniten

Helsingissä kuntavaalien äänestysprosentti oli 60,9.

Kerrostaloja Jakomäesä
Jakomäki B -äänestysalueen äänestysprosentti oli pääkaupungin alhaisin. Kuva: Antti Kolppo / Yle
  • Vesa Marttinen

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Helsingissä kuntavaalien äänestysprosentti laski hieman neljän vuoden takaisesta. Nyt äänestysprosentti oli 60,9, kun neljä vuotta sitten kuntavaaleissa luku oli 61,7.

Alhaisinta äänestysaktiivisuus oli kaupungin itä- ja koillisosissa. Kaikkein vähiten äänestettiin Jakomäen pohjoisosassa, jossa äänioikeuttaan käytti vain 37,1 prosenttia äänioikeutetuista.

Alle 40 prosentin äänestysaktiivisuuteen jäätiin myös Vesalassa, Kivikossa sekä Vuosaaren Meri-Rastilassa.

Ahkerimmin äänioikeuttaan käyttivät Helsingissä Munkkiniemenrannan (82,3%) sekä Suomenlinnan (80,7%) asukkaat.

Myös Herttoniemenrannassa (78,1%), Tammisalossa (77,9) sekä Lauttasaaren pohjoisosassa (77,4 %) äänestettiin paljon.