Tuulet avittivat hurjaan ME-tulokseen – yksi urheilija paransi ennätystään viisi metriä

Mykolas Alekna paransi kiekonheiton maailmanennätystä Ramonassa.

Mykolas Alekna kiekonheittäjänä.
Mykolas Alekna paransi omaa ennätystään Ramonassa. Kuva: Insidefoto/LightRocket via Getty
  • Simo Arkko

Liettualainen Mykolas Alekna heitti uuden kiekonheiton maailmanennätyksen kovista tuulistaan tunnetulla Ramonana heittopaikalla Oklahomassa.

22-vuotias Alekna leiskautti tuloksen 75,56 ja paransi vuosi sitten samalla stadionilla heittämäänsä maailmanennätystä yhdellä metrillä ja 21 sentillä.

Peltojen keskelle rakennetun kilpailupaikan loistavista tuuliolosuhteista kertoo, että kaikkiaan viisi heittäjää kiskaisi yli 70 metrin. Esimerkiksi Australian Matt Denny heitti hänkin yli edellisen ME:n tuloksella 74,78.

28-vuotias Denny kilpaili Ramonassa kolmatta kertaa viikon sisällä, eikä hän ollut rikkonut ennen kilpailuviikkoa koskaan 70 metrin rajaa. Denny kiskaisi aikaisemmissa Ramonan kisoissa tulokset 72,07 ja 74,25. Hän paransi viime syyskuun ennätykseensä nähden tulostaan lähes viidellä metrillä.

Kaksinkertainen olympiavoittaja Valerie Allman heitti puolestaan uuden Pohjois-Amerikan ennätyksen tuloksella 73,52. Kyseessä on naisten kiekonheiton pisin kiskaisu sitten vuoden 1989.

Maailmanmestari Laulauga Tausaga-Collins paranteli niin ikään ennätystään lukemiin 70,72. Hän rikkoi 70 metrin rajan ensimmäistä kertaa urallaan.

Juttua korjattu 14.4.2025 klo 10.15: Aleknan ME-tulos oli 75,56, ei 75,65 kuten jutussa alun perin väitettiin.