Hyppää pääsisältöön

E-urheilu

Fnatic varmisti ensimmäisenä finaalipaikan

Vuodelta 2015
Fnatic pelaa Dreamhack Summer tapahtumassa
Kuva: Dreamhack / Rikard Söderberg

Fnatic on ensimmäisenä joukkueena varmistanut paikan Dreamhack Summer -tapahtuman Counter-Strike:Global Offensive -turnauksen finaaliin. Ruotsalaisjoukkue kaatoi välierässä maanmiehensä Ninjas in Pyjamasin karttavoitoin 2-0.

Ensimmäisenä karttana Ninjas in Pyjamasin sekä Fnaticin välillä pelattiin Dust2. Ninjas in Pyjamas vei terroristipuolella pistoolikierroksen ja sitä seuraavat kaksi Fnaticin säästökierrosta. Kartta pysyi vielä hetken aikaa tasaisena, kun Richard “Xzist” Landström kavensi komealla yksilösuorituksellaan tilanteen kuuteen viiteen. Tämän jälkeen Fnatic meni menojaan. Joukkue vei jatkuvasti tärkeitä kaksintaistelutilanteita, eikä NiPillä tuntunut olevan oikein missään vaiheessa vastausta Fnaticin pelaamisen.

10-5 johdossa terroristi-puoliskon aloittanut Fnatic voitti tarvittavat kuusi kierrosta antamalla NiPille vain yhden. Viimeinen kierros oli oikeastaan kartan koko kuva. NiP pääsi hyvin kahden miehen ylivoimalle, mutta Fnaticin onnistui kairaamaan vielä kierroksen voitto itselleen hyvien haastojen ja hienojen yksilösuoritusten kautta. Ensmmäinen kartta siis Fnaticille lukemin 16-6.

Toisena karttana pelattiin Train, joka on vasta hiljattain tehnyt paluun turnauksiin. Joukkueiden edellinen kohtaaminen kyseisessä kartassa päättyi NiPin voittoon.

Tämä ei kuitenkaan kartan alkukierroksilla näkynyt. Fnatic aloitti CT-puolella, eikä NiP:llä tuntunut olevan avaimia Fnaticin lukon avaamiseen. Fnatic ehti edetä jo 6-0 johtoon, ennen kuin Nip sai ensimmäisen kierrosvoiton. 6-2 tilanteessa Fnatic sai kasaan vajaan oston, jolloin näytti jo NiPin mahdollisuudelta saada pelin momentum takaisin haltuunsa. Flusha oli kuitenkin toista mieltä ja otti pistoolilla neljä frägiä itselleen, katkaisten näin NiPin orastavan voittoputken.

Toiselle puoliskolle lähdettiin lopulta 11-4 Fnaticin johtotilanteessa. NiP vei elintärkeän toisen pistoolikierroksen itselleen. Kaksi terroristien säästökierrosta myöhemmin Fnatic pääsi jälleen niskan päälle. Etenkin olofmeister oli pelipäällä, sillä hän pääsi jatkuvasti luikahtamaan NiPin puolustuslinjan taakse.

Fnatic pääsi varmistamaan itselleen kuusi ottelukierrosta, kun se siirtyi 15-10 johtoon. NiP ei kuitenkaan luovuttanut, ja venytti kartan vielä viimeiselle kierrokselle. Aleksi” allu” Jallin poimittua ensimmäisen frägin, tasoitti fnatic nopeasti puntit. Hidastettuaan tahtia, pääsi Fnatic laittamaan pommin A-pommille. NiP ei saanut aluettaan takaisin hallintaan, joten myös Train meni ennakkosuosikille numeroin 16-14. Näin Fnatic varmisti ensimmäisenä joukkueena paikan finaaliin.

Toinen välierä Natus Vinceren sekä Titanin välillä alkaa Yle Areenassa klo 18:30 lähtien.