Fnatic kruunattiin Dreamhack Summer CS:GO-mestariksi

Fnatic on vottanut toisen perättäisen Dreamhack Open -turnauksensa. Loppuottelussa kaatui itä-eurooppalainen Natus Vincere. Suoraan kahdessa kartassa voiton vienyt ruotsalainen Fnatic oli suurimman osan loppuottelusta kuskin paikalla.
Finaalin ensimmäinen kartta oli mirage. Fnatic aloitti terroristipuolella erinomaisesti. Pistoolikierroksen voittoa seurasi myös neljän seuraavan kierroksen varmistaminen. Tämän jälkeen NaVi sai hieman otetta peliin, kun se pystyi voittamaan pari kierrosta. Itä-eurooppalaisjoukkueen otteista näkyi kuitenkin jatkuvasti pieni hätäily, joka kostautui turhina virheinä. Fnatic käytti ne jatkuvasti hyväkseen, jolloin kierrosten kääntäminen onnistui myös miesalivoimalla.
Fnaticin johtaessa 8-2 NaVi käytti aikalisän. Suoraa vaikutusta NaVin peliin tauolla ei ollut, vaikka viidestä seuraavasta kierroksesta itä-eurooppalaiset voittivatkin kaksi seuraavaa. Puolia vaihdettiin kuitenkin Fnaticin kovassa 11-4 komennossa.
Toinen puolisko alkoi hieman kaoottisissa merkeissä. NaVi piti toivoa yllä voittamalla ensimmäisen kierroksen. Fnatic vastasi kuitenkin heti kääntämällä oman säästökierroksensa voitoksi. Samalla kaavalla jatkettiin muutaman kierroksen verran, mutta lopulta ruotsalaiset saivat tilanteessa yliotteen. Fnaticin johdettua ottelua 15-6 aloitti NaVi kirinsä, mutta kolmen kierroksen jälkeen nousi tie pystyyn. Ensimmäisen kartan ehdoton hahmo oli Olof "olofmeister"Kajbjer, kuka pystyi jatkuvasti hämmentämään ja poimimaan NaVin pelaajia.
Hieman yllättäen jo toisen kerran turnauksessa nähtiin harvemmin pelattu Train. Fnatic ehti pelaamaan jo Ninjas in Pyjamasia vastaan, mutta NaVi teki turnauksen ensiesiintymisensä kyseisessä kartassa.
Toinenkin kartta alkoi jo edellisestä kartasta tutulla kaavalla. Terroristeilla aloittanut NaVi hoiti itselleen pistoolikierroksen, mutta hävsi jo kolmannen kerran ottelun aikana vastustajan säästökierroksen. Fnaticin karattua 3-1 johtoon, toipui NaVi kuitenkin kehnosta alusta ja käänsi tilanteen itselleen edulliseksi. Seitsemännen kierrosvoiton jälkeen hyytyi kuitenkin NaVin vire, sillä Fnatic päätti ensimmäisen puoliskon voittamalla viisi viimeistä erää.
7-8 tappioasemassa omaan CT-puoliskoonsa lähtenyt NaVi voitti jo kolmannen pistoolikierroksen peräkkäin. Tällä kertaa he pystyivät myös pitämään saamansa taloudellisen edun seuraavan kolmen kierroksen ajan. Olofmeister jatkoi kuitenkin siitä, mihin edellisessä kartassa jäi. Olofmeister aiheutti jatkuvasti NaVin puolustukselle päänvaivaa liikkeillään, eivätkä itä-eurooppalaiset löytäneet kunnolla vastausta ruotsalaisen vireeseen. NaVi teki usein kierroksista Fnaticille kalliita, mutta se ei kuitenkaan riittänyt kierrosten voittoon.
14-10 tappioasemassa NaVi käytti viimeisen aikalisänsä. Tämä toi joukkueelle uutta puhtia, ja tasoitti pelin 14:ään. Fnatic rauhoitti kuitenkin peliään, vieden kaksi viimeistä erää. 16-14 karttavoitto tarkoitti myös 2-0 finaalisarjan voittoa, joten kotiyleisön iloksi ruotsalaisjoukkue pääsi juhlimaan mestaruutta.