Hyppää pääsisältöön

E-urheilu

DreamHackin lohkovaihe tarjosi yllätyksiä: Brasilialaiset pudotuspeleihin, Major-voittaja kotimatkalle

Vuodelta 2015
Pasha on Virtus.Pro -joukkueen suosituin pelaaja
Kuvateksti Jarosław "pasha" Jarząbkowski ja Virtus.pro -joukkue selvisivät odotetusti pudotuspeleihin A-lohkosta.
Kuva: Yle / Juha Lahti

DreamHack Winter 2015 -tapahtuman Counter-Strike: Global Offensive -turnauksen lohkovaihe on pelattu Jönköpingissä. Kahden päivän aikana nähtiin lukuisia yllätyksiä, joista suurimmat olivat viimeisimmän Major-turnauksen voittaneen Team EnVyUs-joukkueen jääminen lohkoihin ja brasilialaisjoukkueen Luminosity Gamingin eteneminen pudotuspeleihin.

Turnauksen lohkovaihetta pelattiin kahtena päivänä. Avauspäivänä selvisi kummatkin lohkovoittajat, kun taas toisena päivänä ratkottiin viimeiset kaksi pudotuspeleihin jatkavaa joukkuetta sekä kotimatkalle lähtijät.

A-lohko ei tarjonnut yllätyksiä:

Lohkovoittoon ylsi odotetusti Team SoloMid, joka kaatoi Team Liquidin 16-0-tuloksella avausottelussaan. Lohkovoitto varmistui niukalla 16-13-voitolla Virtus.pro:sta, joka oli selvinnyt australialaisen Legacy eSportsin haasteesta avauskierroksella.

Ensimmäisenä kotimatkalle joutui turnauksen heikoimmaksi joukkueeksi leimattu Legacy eSports, josta ei ollut yllättämään Team Liquidia. Virtus.pro:lla ei puolestaan ollut hankaluuksia Team Liquidia vastaan, kun 2-0-voitolla puolalaisjoukkue varmisti paikkansa pudotuspeleihin.

A-lohkon loppusijoitukset ja ottelukohtaiset tulokset:

  1. Team SoloMid (Tanska)

  2. Virtus.pro (Puola)

  3. Team Liquid (Yhdysvallat)

  4. Legacy eSports (Australia)

  • Virtus.pro 16-12 Legacy eSports

  • Team SoloMid 16-0 Team Liquid

  • Team SoloMid 16-13 Virtus.pro

  • Team Liquid 2-0 Legacy eSports

  • Virtus.pro 2-0 Team Liquid

B-lohkossa nähtiin suuria yllätyksiä sen sijaan:

Siinä missä A-lohkon tulokset menivät aivan kuten odotettiin, niin nähtiin B-lohkossa yllätyksiä enemmän kuin monissa turnauksissa yhteensä.

Lohkon ensimmäisessä ottelussa Ninjas in Pyjamas yllätti hallitsevan Major-voittajan 16-8-lukemin de_miragessa. Seuraavassa ottelussa Fnatic murskasi Luminosityn, kun turnauksessa nähtiin toista kertaa 16-0-lopputulos.

Lohkovoitosta taistelivat täpötäyden katsomon edessä Ruotsin ykkösnimet NiP ja Fnatic. Ottelusta odotettiin tiukkaa, mutta loppupeleissä Fnatic vei ottelun tylysti tuloksella 16-4.

Vain muutaman päivän vanhalla kokoonpanolla turnaukseen osallistunut Luminosity järjesti yhden vuoden suurimmista yllätyksistä lähettämällä EnVyUs:in kotimatkalle 2-1-voitolla. Sarjan viimeisessä kartassa de_infernossa nähtiin hienoja yksilösuorituksia kummankin joukkueen pelaajilta, mutta Kenny "kennyS" Schrubin 1vs4-suoritus muistetaan vielä pitkään:

Illan viimeisessä ottelussa pelasi ruotsalaisyleisön jumaloima NiP, joka haki Aleksi "allu" Jallin johdolla paikkaa pudotuspeleihin.

Avauskarttana pelattu de_mirage oli paikan päällä ottelua seuranneille tuskaa, kun Luminosity ylsi 16-10-voittoon. Toinen kartta de_cache tuntui myös menevän Luminosityn nimiin, mutta NiP nousi 12-15-tilanteesta vielä tasoihin ja lopulta 21-19-voittoon jatkoajan päätteeksi.

Viimeinen kartta de_cbble meni brasilialaisten nimiin 16-6-tuloksella, jonka myötä ruotsalaisyleisön pettymykseksi NiP jäi pudotuspelien ulkopuolelle.

B-lohkon loppusijoitukset ja ottelukohtaiset tulokset:

  1. Fnatic (Ruotsi)

  2. Luminosity Gaming (Brasilia)

  3. Ninjas in Pyjamas (Ruotsi)

  4. Team EnVyUs (Ranska)

  • EnVyUs 8-16 NiP

  • Fnatic 16-0 Luminosity

  • NiP 4-16 Fnatic

  • EnVyUs 1-2 Luminosity

  • NiP 1-2 Luminosity

Turnaus jatkuu lauantaina välierillä kello 15.00 alkaen, kun Fnatic ja Virtus.pro ottavat yhteen. Jälkimmäisessä välierässä Luminosity pyrkii jatkamaan huikeita otteitaan Team SoloMidiä vastaan.

Turnausta voi seurata lauantaina Yle Areenasta koko päivän, jonka lisäksi finaali tulee kello 22.00 alkaen myös suorana TV2:lta.

Lähetysaikataulu lauantaille:

Yle Areena ja Yle.fi:
La 28.11. klo 15.00 - Välierä #1 (Fnatic vs. Virtus.pro) (Areena)
La 28.11. klo ~18.00 - Välierä #2 (TSM vs. Luminosity) (Areena)
La 28.11. klo 22.00 - Finaali (Areena + TV2)