Leena Taavitsainen-Petäjä on sanojen amatsoni
Italiankielisen kirjallisuuden suomentaja, italianopettaja ja tulkki FM Leena-Taavitsainen Petäjä voimaantuu keskellä Helsinkiä uimalla ja pyöräilemällä läpi vuoden. — Italialaiset ihmettelevät, miksi helsinkiläiset lähtevät erikseen mökille, vaikka asuvat jo "luonnossa". Luonto on ehdottomasti kotimaan parasta antia, seurallisuus taas saa minut syttymään Italiassa, kertoo tämä kahden kulttuurin "sanojen amatsoni", joksi ohjaaja Dario Fo hänet luonnehti, kun Matka Reimsiin -ooppera työstettiin Kansallisoopperan lavalle.
Voimaantumisen lähteet
— Näin jälkikäteen ajatellen Interrail oli nuoruudessa se tekijä, joka herätti kansainvälisyyteen ja kommunikaatioon. Suomi ei silloin, eikä ehkä vieläkään ole se voimaannuttavin maa minulle. Kaikki tilanteet, joihin interreilatessa törmäsi, opettivat reippautta, selviytymistä ja suun avaamista. Se kaiketi vieläkin horjuva itseluottamus, jonka elämässä olen saanut, on varmasti lähtenyt rakentumaan noiden ensimmäisten matkojen myötä, miettii Leena Taavitsainen-Petäjä.
— Olen aina saanut voimavaroja pyöräilemisestä ja uinnista. Kumpaakin minulle elintärkeää harrastusta pidän yllä läpi Suomen haastavien vuodenaikojen. Muutoinkin niin valtaisan virikkeellinen Helsinki on täydellinen kaupunki pyöräilyn ja uinnin rakastajalle. Suomessa elämme luonnon näkökulmasta keskellä suurta luksusta koko maailman mittakaavassa. Luonto on läsnä kaupungissakin. Sitä italialaiset aina jaksavat ihmetellä.
Kohtaamisen taito — l'arte dell'incontro
— Joku italialainen taiteilija on sanonut, että kauneuden ja kauneutta kohtaan tunnetun pelon raja liikkuu Garda-järven puolivälissä. Italiassa ei pelätä kauneutta. Joskus tuntuu, että näillä leveysasteilla pelätään tai ainakin hävetään kauneutta, sitä arastellaan. Kohtaamisen taito tai taide on äärimmäistä kauneutta ja siitä nauttimista. Suomalaiset valitettavasti pelkäävät toisen ihmisen kohtaamista. Surullisena joskus mietin, että tämä on menetettyjen kohtaamisten maa. Italialaiselle toinen ihminen on elämän suola. Jokainen kohtaaminen, vaikka ei enää milloinkaan tavattaisi uudestaan, jättää jäljen ja antaa päivään monesti hyvinkin kauniin värin, pohtii Leena Taavitsainen-Petäjä.
Kohtaamisen taito on olennainen myös opetustyössä.
— Italian kielen opettaminen on työ, jonka näen kohdallani jatkuvan ikuisesti, myös elämäni "kuudennessa kuvassa". Siihen en koskaan kyllästy, vannoo Leena Taavitsainen-Petäjä, vuosia uskollisia aikuisopiskelijoiden ryhmiä vetänyt, inspiroiva ja rakastettu opettaja. Myös monet lukiolaiset muistavat ikuisesti persoonallisen, innostavan opensa.
Suomentamisen kiemurat
Leena Taavitsainen-Petäjän opinnot Helsingin yliopistossa olivat laajat: englanti, italia, ruotsi, taidehistoria ja kansanrunous. Italiaa ei vielä silloin voinut opiskella pääaineena, mutta silti juuri siitä nousi se rakkain kieli. Ja ehdoton työkieli opettajana, kääntäjänä ja tulkkina.
Hänen romaanisuomennostensa lista on vaikuttava. Umberto Eco, Niccolò Ammaniti, Claudio Magris, Nicolai Lili, Fabio Geda, Giulio Leoni, Dario Fo, Roberto Saviano ja moni muu tunnettu, ajankohtainen kirjailija on mukana.
Työkieliin kuuluu myös englanti ja suomennoksiin lisäksi lastenkirjoja, tietokirjallisuutta ja monia keittokirjoja. Leena Taavitsainen-Petäjä onkin vannoutunut kulinaristi, taitava kokki ja intohimoinen leipuri. Hyvä ruoka on hänelle myös oiva tapa irrottautua arjesta.
— Kääntäminen on selkää ja kroppaa kuluttavaa, yksinäistäkin työtä. Ja jatkuvaa henkistä kamppailua. Voin sanoa, että rakastan ja vihaan tätä työtäni ja joskus todella haluaisin lomaa sanoista, tunnustaa tämä työhönsä tunteella paneutuva suomentaja.
Tuorein suomennos, Domenico Starnonen Solmuja, ilmestyi maaliskuussa 2018.
Taitavan puhujan tulkkaaminen palkitsee
Leena Taavitsainen-Petäjän työ tulkkina ulottuu valtiovierailujen tasolle. Hän on ollut mukana lähes kaikissa aikuisikänsä italialais-suomalaisissa valtiovierailuissa ja jättänyt oman osaamisensa maittemme yhteiseen historiaan. Kulttuuripainotteiset toimeksiannot, esimerkiksi kirjailijahaastattelut yleisön edessä, ovat hänen sydäntään lähellä. Niissä tilanteissa hän saa näyttää parhaimmat puolensa, verbaalisen eloisuuden, lennokkuuden ja luovuuden.
— Kovan tason kielitaidon lisäksi tulkkauksessa tarvitaan tuntosarvia, jotta yhteys puhujan, tulkin ja yleisön välille syntyy juuri oikealla tavalla. Työnä tulkkaus on äärimmäisen vaativaa, herkkää ja luovaa. Kypsyys ja kokemus auttavat, koska mielen analyyttisyys ja kielellisen aineksen käsittely vain kasvavat vuosien varrella, arvioi Leena Taavitsainen-Petäjä.
Italialainen ohjaaja, renessanssi-ihminen ja taiteellisuudessaan neroksi luonnehdittu Dario Fo teki pitkän työvierailun Suomeen aikavälillä elokuu 2002 - tammikuu 2003. Kansallisooppera oli kutsunut hänet ohjaamaan Rossinin oopperan Matka Reimsiin uuden, ennennäkemättömän version. Mitä tilattiin, myös saatiin!
Dario Fon produktio houkutteli oopperaan runsaasti uutta yleisöä. Moni oli oopperan suhteen täysi noviisi. Fon näyttämöllepano oli spektaakkelimainen valtavine, visuaalisine liikkeineen ja värimaailmoineen. Avainsana oli elämyksellisyys. Uusi yleisö ihastui taidelajiin oitis.
Leena Taavitsainen-Petäjä teki tuotannossa olennaisen työn. Hän tulkitsi ohjaajan ja tiimin välistä kommunikaatiota kaikilla tasoilla. Vaativana tunnettu Dario Fo luotti osaavaan ammattilaiseen ja panosti kaiken hänen sanojensa varaan. Toisena tulkkina harjoituksissa toimi Kari Mokkila.
Produktion lopputulema oli huippuonnistunut. Niinpä Dario Fo lahjoitti tulkilleen henkilökohtaisen piirustuksen, jonka nimeksi hän antoi l'Amazzone delle parole, Sanojen amatsoni. Voisiko kaikkensa antanutta tulkkia enää osuvammin kiittää!
—Dario Fo on minulle henkilönä ehdottomasti vaikuttavin tulkattava, niin luova, osaava ja syvällisesti humaani. Häneltä opin eniten ihmisenä olemisesta, muiden huomioon ottamisesta, kiittää Leena Taavitsainen-Petäjä aikamme suurta, eurooppalaista kulttuurivaikuttajaa.
