Vakava säveltäjä Toivo Saarenpää tappelee viihdettä vastaan – Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939
Syksyllä 1920 säveltäjä Toivo Saarenpää toteutti Viipurissa suuren unelmansa, hän tuli ja perusti kaupunkiin jälleen sinfoniaorkesterin. Saarenpään oli viipurilaisten vanha tuttu vuosilta 1911–1916, Musiikin Ystäväin orkesterikoulun teoriaopettaja ja sanomalehti Karjalan musiikkiarvostelija. Arvostelijana vakavamielinen Saarenpää oli periaatteen mies, joka ei voinut sietää huonoa ja halpa-arvoista musiikkia. – Osa 7/26.
Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterin 20-vuotinen historia oli päättynyt kapellimestari Toivo Kuulan traagiseen kuolemaan sisällissodan päätteeksi toukokuussa 1918. Musiikin Ystäväin kabineteissa oli käyty keskusteluja orkesteritoiminnan käynnistämisestä uudelleen. Aika ei ollut kuitenkaan vielä kypsä, eikä toistaiseksi oltu ryhdytty suuria riskejä sisältävään hankkeeseen.
Tiesikö säveltäjä Toivo Saarenpää näistä kabinettikeskusteluista? Joka tapauksessa syksyllä 1920 hän toteutti suuren unelmansa, perusti Viipuriin jälleen sinfoniaorkesterin.
Perustiko väärä mies orkesterin Viipuriin väärään aikaan? Kaatoiko Saarenpään orkesterin vasta perustetun Musiikkikoulun kunnianhimoinen johtaja, Saarenpään ystävä Boris Sirob? Vai kaatuiko Suomalainen Konsertti-Orkesterinsa Saarenpäästä itsestä johtuviin syihin?
Toivo Saarenpää oli viipurilaisten musiikkipiirien vanha tuttu. Hän oli asunut Viipurissa 1911–1916, jolloin oli työskennellyt teorian opettajana sekä Musiikin Ystäväin orkesterikoulussa että Emil Sivorin Kirkkomusiikkiopistossa ja toiminut samalla sanomalehti Karjalan musiikkiarvostelijana.
Toivo Herckman oli syntynyt Liperin Ruskealassa 6. huhtikuuta 1882. Hänen isänsä Liperin kanttori Konstantin Herckman oli vanhasuomalainen aatteen mies. Isä Herckman puolusti suomalaisuutta ruotsalaisuutta vastaan henkeen ja vereen, ja poika kasvoi kielitaisteluhenkisessä, jyrkän isänmaallisessa ilmapiirissä. Vuonna 1906 Toivo muutti Herckman-nimen Saarenpääksi liperiläisen kotitilan mukaan.
Tunnetut muusikot Erkki Melartin ja Toivo Kuula Alma-puolisoineen vierailivat Liperin Saarenpäässä. Toivo Saarenpäästä ja Toivo Kuulasta tuli ystävät ja sielunkumppanit, joita yhdistivät musiikki ja taistelu suomalaisuuden puolesta.
Käytyään viisi luokkaa Joensuun klassillista lyseota Saarenpää lähti Helsinkiin. Hän opiskeli viulunsoittoa Filharmonisen Seuran orkesterikoulussa 1901–1907 Elis Jurvan oppilaana ja sävellystä ja musiikin teoriaa Jean Sibeliuksen ja Ilmari Krohnin johdolla.
Ensimmäisen sävellyskonserttinsa Saarenpää piti Joensuussa 1904. Samana vuonna toimiessaan kuoronjohtajana Liperin nuorisoseuran arpajaisjuhlassa hän kuuli näyttelijä Jussi Snellmanin lausuvan Eino Leinon runon Päivän laulu. Kun Saarenpää syksyllä 1930 perusti Viipuriin sekakuoron, hän antoi sen nimeksi Päivän Laulu.
Pidettyään 1910 toisen sävellyskonserttinsa Helsingissä yhdessä Heino Kasken kanssa Toivo Saarenpää muutti Viipuriin. Hän toimi teorian ja sävellyksen opettajana Emil Sivorin Kirkkomusiikkiopistossa ja vt. teoriaopettajana Musiikin Ystäväin Orkesterin orkesterikoulussa. Vuonna 1912 hän matkusti vielä puoleksi vuodeksi jatkamaan opintojaan Berliiniin ja Dresdeniin.
Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterin kapellimestarit Ilmari Weneskoski ja Leevi Madetoja soitattivat orkesterilla Toivo Saarenpään sävellyksiä. Tästä rohkaistuneena Saarenpää sävelsi lisää pienimuotoisia orkesteriteoksia, sellaisia kuin Karjalainen tanssihumoreski, Pizzicato, Ballaadi, Nocturno, Impromptu, Juhlamarssi ja Elegia.
Opettamisen ja säveltämisen ohessa Toivo Saarenpää toimi Viipurissa myös nuorsuomalaisen sanomalehti Karjalan musiikkiarvostelijana.
Periaatteen miehenä hän tunnusti avoimesti, ettei ollut oopperan ystävä. Operettia Saarenpää ei suorastaan voinut sietää. Marraskuussa 1913 hän arvosteli kuitenkin Viipurin Maaseututeatterin ohjelmistossa olleen ranskalaisen koomisen oopperan Pikku herttua. Saarenpää oli seurannut esitystä säälin ja suuttumuksen sekaisin tuntein. Murskakritiikki Pikku herttuasta tempaisi arvostelijan ankaraan sanasotaan teatterinjohtaja Jalmari Finneä vastaan.
Finne varotti nuorta arvostelijaa liian jyrkistä mielipiteistä ja ennusti, että Saarenpää tulisi vielä huomaamaan, "kuinka ihana keksintö elämä oli”. Finnen ja Saarenpään ottelua seurasi koko Viipuri. Pilapiirtäjä Aarno Karimo ikuisti tappelevat kukot von Wrightin metsoja mukaillen pilalehti Ampiaisen kanteen.
Jalmari Finnen ennustus ei toteutunut. Toivo Saarenpää vastusti ankarasti kevyttä musiikkia elämänsä loppuun saakka. Saarenpään kuoleman jälkeen hänen puolisonsa Mandi Saarenpää julkaisi muistelmat, joissa vakuutti:
– En todellakaan muista kertaakaan koko 31-vuotisen avioliittomme aikana olleeni mieheni kanssa operettia kuuntelemassa ja katsomassa, niin paljon kuin muuten kävimmekin konserteissa ja teattereissa. Huono ja halpa-arvoinen musiikki sai hänessä aikaan henkisen ja melkeinpä ruumiillisenkin pahoinvoinnin.
Saarenpään seuraava koettelemus Karjalan musiikkiarvostelijana oli Viborgs Sångarbröderin konsertti.
Koska kyseessä oli arvovaltaisten viipurilaisherrojen mieskuoro, päätoimittaja Anton Söderman kutsui Saarenpään ennen konserttia puheilleen ja antoi tarvittavat ohjeet. Päätoimittaja painotti, että olisi sopimatonta suhtautua kuoroon millään lailla kriittisesti.
Saarenpäästä päätoimittajan puuttuminen musiikkiarvostelijan työhön oli suorastaan rikollista. Hän vakuutti Södermanille kirjoittavansa juuri niin kuin itse asiat ymmärsi ja korosti vielä, että hänen “korkein ojennusnuoransa elämässä oli taiteellinen rehellisyys”.
Toivo Saarenpään edesottamukset Karjalan musiikkiarvostelijana eivät päättyneet tähän. Saarenpää, tässä vaiheessa vielä poikamies, kutsui daamikseen Maaseututeatterin ensi-iltaan neitosen, joka oli niin köyhä, ettei hänellä ollut varaa kampaajaan eikä pitkään leninkiin. Viipurissa pukeuduttiin tunnetusti teatterin ensi-iltoihin aina frakkiin ja iltapukuun.
Nähdessään tytön arkisen asun Saarenpää kauhistui itsekin ja lähti kiireesti ohjaamaan daamiaan katsomoon. Päätoimittaja Söderman ehti kuitenkin nähdä vilaukselta Saarenpään seuralaisen ”boheemin asun”. Seuraavana päivänä Söderman kutsui arvostelijan puheilleen ja antoi Saarenpäälle potkut.
Syksyllä 1916 Toivo Kuulasta tuli Musiikin Ystäväin Orkesterin kapellimestari. Ystävykset eivät ehtineet tavata Viipurissa kuin ohimennen, sillä Toivo Saarenpää oli saanut juuri paikan Lahden Soitannollisen Seuran Orkesterin johtajana.
Lahden orkesteri oli kokoonpanoltaan hyvin pieni, ja Saarenpää joutui turvautumaan konserteissa usein avustajiin, jolloin hän kääntyi helsinkiläisten ja viipurilaisten muusikkotuttujensa puoleen.
Sisällissodan päätyttyä valkoisten voittoon Toivo Saarenpää järjesti vappuna 1918 Lahdessa vapausjuhlakonsertin. Solistiksi hän oli kutsunut tuttunsa viulutaiteilija Boris Sirob-Wolfsonin Viipurista, joka esitti konsertissa viulusooloja. Muu ohjelma sisälsi orkesterinumeroita, muun muassa Sibeliuksen uuden Jääkärien marssin. – Saman päivän iltana Viipurin Seurahuoneella ammuttiin kuolettavasti Toivo Kuulaa.
Sisällissodan jälkeen Lahden Soitannollisen Seuran toiminta hiipui, eikä kapellimestaria enää tarvittu. Toivo Saarenpää palasi Viipuriin rinnallaan vastavihitty puolisonsa, reipas opettaja Mandi Saarenpää.
Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939 jatkuu! Lue seuraavaksi mitä kaikkea kiusaamista Toivo Saarenpää joutui kestämään johtaessaan Suomalaista Konsertti-Orkesteriaan! Lue mitä tähän mennessä on tapahtunut!
