Viulutaiteilija Bronislaw Huberman kutsuu Musiikkiopiston kamariorkesterin Eurooppaan – Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939

Keväällä 1932 maailmankuulu viulutaiteilija Bronislaw Hubermanin kutsui Viipurin Musiikkiopiston kamariorkesterin kanssaan Euroopan kiertueelle. Orkesteri konsertoi Boris Sirobin johdolla Hollannissa, Belgiassa ja Ranskassa, minkä jälkeen Musiikkiopistosta tuli koko kaupungin ylpeys ja tulisieluisesta johtajasta viipurilaisten suuri suosikki. – Osa 20/26.

Maailmankuulu viulutaiteilija puolanjuutalainen Bronisław Huberman konsertoi Viipurissa lokakuun alussa 1931. Huberman ei ollut Viipurissa suinkaan ensimmäistä kertaa, vaan oli konsertoinut kaupungissa jo sekä 1910-luvulla että syyskuussa 1920.

Ihmelapsena tunnettu Huberman oli syntynyt Puolan Częstochowassa joulukuussa 1882. Hän oli opiskellut muun muassa Berliinissä kuuluisan Joseph Joachimin johdolla. Vuonna 1896 Huberman oli soittanut Wienissä itselleen Johannes Brahmsille säveltäjän omaa viulukonserttoa. Iäkäs Brahms oli ollut 13-vuotiaan pojan soitosta syvästi liikutettu.

Hubermanin tähti loisti 1920–1930-luvuilla korkealla. Hän konsertoi Euroopassa ja Yhdysvalloissa kuuluisimmissa konserttisaleissa, New Yorkin Carnegie Hallissa, Wienin Musikvereinissa ja Milanon La Scalassa ja teki lukuisia levytyksiä Berliner Rundfunkille.

Lokakuun 2. päivänä 1931 Bronisław Hubermanin oli määrä esittää Bachin E-duuri-viulukonsertto Viipurin tuomiokirkossa Musiikkiopiston varttuneemmista oppilaista kootun kamariorkesterin säestyksellä.

Maailmantähti tyrmistyi tiedosta, että häntä säestäisi oppilasorkesteri:

– Olin ensin kauhistunut, kun kuulin, että Viipurin konsertissa minua säestää tuon pienen provinssikaupungin nuoriso-orkesteri, Huberman kertoi Astra-lehden haastattelussa.

Musiikkiopistolaiset saapuivat ensimmäiseen yhteiseen harjoitukseen erittäin jännittyneinä:

– Kun aloimme soittaa, Huberman keskeytti meidät jo parin tahdin jälkeen. Olimme kauhistuneita. Luulimme epäonnistuneemme. Silloin Huberman sanoi meille: “Tehän soitatte kuin vanhat tekijät. Soittonne on ensiluokkaista!” Tämä kannusti meitä yrittämään vastedeskin parastamme. Hermostuneisuus oli nyt kadonnut ja soittaminen kävi helposti kuin hurmiossa, kamariorkesterin ensiviulisti kertoi Astralle.

Hubermanista nuoret soittivat fantastisen hyvin. Hän ihastui Musiikkiopiston kamariorkesterin hienoon musisointiin niin, että halusi sen säestävän itseään myös viikkoa myöhemmin Helsingin konsertissa.

– Halusin tuoda heidät myös tänne pääkaupunkiin näyttämään, miten mestarillisesti he minua säestävät. Boris Sirob on tehnyt heistä loistavan orkesterin, Huberman kehui Astralle.

Bronisław Hubermanin ja Viipurin Musiikkiopiston kamariorkesterin yhteistyö ei päättynyt syksyyn 1931. Helmikuussa 1932 johtaja Sirob sai Hubermanilta kirjeen, jossa tämä kertoi haluavansa orkesterin kanssaan kiertueelle Hollantiin, Belgiaan ja Ranskaan.

Tästä tarjouksesta Boris Sirob ei voinut kieltäytyä. Kiertue tulisi sisältämään kahdeksan yhteistä konserttia, joiden lisäksi orkesteri soittaisi muutamia omia konsertteja. Kamariorkesteri harjoitteli matkalle kolme konserttiohjelmaa; kotimaisen, klassisen ja modernin. Ohjelmistossa oli muun muassa Toivo Kuulan, Erkki Melartinin ja Sulho Rannan musiikkia.

Konserttimatkalle Eurooppaan lähtivät kapellimestari Boris Sirob, hänen puolisonsa Greta Sirob, 18 nuorta soittajaa ja solisti, Musiikkiopiston 16-vuotias pianistilahjakkuus, sukujuuriltaan puolalainen Cyril Szalkiewicz.

Cyril Szalkiewicz oli opiskellut opistossa vuodesta 1922 konsulinna Eleonore Friskin johdolla. Hän oli ehtinyt heittää jo hyvästit Viipurille. Työskenneltyään lyhyen aikaa ravintolamuusikkona Turussa Cyril oli asettunut Helsinkiin, missä tienasi rahoja teatteriorkesterin pianistina.

Euroopan matkan lähtökonsertti pidettiin 11. huhtikuuta Viipurin uuden seurakuntatalon juhlasalissa. Se radioitiin suorana lähetyksenä. Ennen lähtöään orkesteri konsertoi vielä Tampereella, missä matkakassa karttui 10 000 markalla.

Huhtikuun 15. päivänä sanomalehti Karjalan reportteri, nimimerkki Fiss oli Helsingin satamassa saattamassa kamariorkesteria Antwerpenin laivaan.

– Baltic höyryää ja puhisee raskaassa lastissa syvään vajonneena satamalaituriin kiinnitettynä. Kapteenit ja perämiehet hääräävät, tulli kulkee ja nuuskii, lokit kirkuvat nälkäisinä ja Toivo Salovuori seisoo vakavan ja viisaan näköisenä “reelingin” ääressä. Tupakka palaa ulkomaamatkailijan hampaissa ja jaloissa loistavat uuden uutukaiset muotikengät.

Nuoria soittajia kerääntyy rahtilaivan laituriin.

– Neitoset tulevat saattajineen ja saavat kukkia. Valokuvauskoneet ovat ahkerassa työssä, filmien suojauspaperit repeilevät ja aina vähän väliä kuuluu näpsäys.

Kapellimestari Boris Sirobia vaan ei vielä näy.

– Nähtävästi hän ei pidä liikoja kiireitä. Jopahan tuli! Nuottipinkka kainalossa, nimittäin toisessa. Toisessa oli rouva Greta, kädessään kimppu kauniita ruusuja. Joku huutaa, että “poliisi odottaa johtaja Sirobia!” Joko nyt, vastaa johtaja S. naurussa suin ja rientää portaan luona seisovan järjestyksenvalvojan tutkittavaksi.

Sirob kertoo toimittajalle päällimmäisistä lähtötunnelmistaan:

– Pariisin konsertti kutkuttelee vatsani pohjaa jo nyt.

Laivakello soi ja laiva alkaa irtautua laiturista.

– Irma Salmela saa vielä viimeisen käsisuudelman, jonka hän vastaanottaa täydellisellä ja harjaantuneella grandezzalla. Ja vaalean punainen ruusu hänen povellaan sopii tummaan takkiin erinomaisesti.

– Piskuinen pianisti Schalkewicz hymyilee tottunutta maailmanmiehen hymyä, kun joku omainen tai hyvä tuttava antaa vielä viimeisiä varteenotettavia neuvoja, miten suuressa maailmassa tulee käyttäytyä.

Balticin savupiippu työntää pikimustaa savua, nenäliinat heiluvat ja laiva kääntyy hitaasti jääsohjossa.

– Viimeiset huudot, viimeiset katseet, täynnä iloa ja vapaata riemua alkaneesta matkasta. Matkan päässä odottaa viipurilaista kamarimusiikkia tulikoe. Me uskomme, että se siitä kunnialla selviää! Fiss kirjoitti toiveikkaana.

Kamariorkesterin kiertue alkoi Hollannista. Huhtikuun 26. päivänä esiinnyttiin Antwerpenissä, minkä jälkeen seurasivat Amsterdam, Haag ja Rotterdam, Bryssel ja Pariisi. Kiertue päättyi 10. toukokuuta Pariisiin.

Boris Sirob kertoi jälkeenpäin Karjalan toimittajalle Veli Punnukselle – ystävälleen Jaakko Lepolle – Pariisissa tapahtuneesta hupaisasta tilanteesta:

– Olimme juuri harjoituksissa Pariisin Ecole Normale de Musique'ssa, kun tuli joku vanhahko mieshenkilö sytyttämään valoja hymyillen meille ystävällisesti ja selitellen, että taitaa olla liian pimeä nähdä nuotteja. Koetin hymyillä ukolle kiitokseksi ja jatkoimme harjoituksia. Mutta joku orkesterilaisistamme oli tehnyt sen havainnon, että ukko saneli jotakin eräälle madamelle tai mademoisellelle, joka koko ajan kirjoitti muistiin kaiken sanelun. Minua hiukan ihmetytti sellainen vahtimestari. Kunnes minulle sitten selitettiin, että hän oli sen maailmankuulun Ecole normalen rehtori ja kaikkein korkein herra.

Itse Pariisin konsertista Sirob ei tunnustanut muistavansa mitään:

– Menestyspäämäärämmehän oli oikeastaan Pariisi, ja minun täytyy myöntää, että vastaanotto oli mitä lämpimin ja sydämellisin. Pariisin konsertissamme olivat läsnä monet, en tahdo sanoa kaikki, sikäläiset tunnetut kapellimestarit ja muusikot. M.m. René Baton piti meille puheen.

– Mutta miten kaikki meni Pariisissa, siitä en tiedä oikein tarkalleen mitään. Olin liian jännittynyt, ja kun matkustimme pois kaupungista samana iltana eikä vielä ole saapunut sanomalehtiä, en vielä ole voinut saada objektiivista käsitystä.

– Joka tapauksessa olisi impressariomme heti halunnut järjestää – s.o. muutaman päivän kuluttua – uuden konsertin, mutta meiltä puuttui aikaa ja rahaa ja totta kai ihmisellä on myös koti-ikävä. Tulimme kuitenkin luvanneeksi jo puolittain pari konserttia ensi vuodeksi.

Kamariorkesteria kuljettanut laiva saapui Helsingin satamaan 16. toukokuuta 1932. Matka jatkui saman tien iltapikajunalla kotiin Viipuriin.

Rautatieasemalla tunnelma oli liikuttunut. Soittajille huudettiin eläköötä, laulettiin Karjalaisten laulu ja ojennettiin laakeriseppele. Boris Sirobin matkalta keräämä leikekokoelma oli täynnä valokuvia, erinomaisia ennakkojuttuja ja erinomaisia arvosteluja. Karjalan Jaakko Lepolle Sirob tunnusti, että Hollanti oli ollut “kiirastuli”:

– Professori Huberman sanoi alussa, että jos me onnistuisimme Hollannissa, tässä asiallisessa maassa, ja saamme hyvät arvostelut, niin on tiemme auki kaikkeen maailmaan. Ja Hollanti läpäistiin hyvin ja Hubermankin oli tyytyväinen. Eräskin arvostelija uskalsi sanoa: Meillä Hollannissa ei ole tämän arvoista orkesteria.

Sirob muisteli myös kiperää tilannetta, johon itse oli joutunut Hollannissa:

– Haagissa, missä oli läsnä prinssihallitsija Hendrik ja salli minullekin armollisen audienssin, kysyi joku korkea herra, taisi olla prinssin adjutantti, missä minun kunniamerkkini olivat? Muistin viime tingassa, että päälläni oli viipurilainen frakkini, ja kun oikein muistelin, niin keksin sen tosiasian, että vasemmassa housuntaskussani oli Viipurin Lauluveikkojen kunniamerkki. Siinä oli tarpeeksi. Se riitti kysyjällekin.

Boris Sirob osasi nauraa myös itselleen:

– Päällystakistani oli minulla hiukan enemmän vaivaa. Olin nimittäin matkakustannuksia säästääkseni käännättänyt vanhan ulsterini, mutta sen ruudut eivät vaikuttaneet erikoisemmin edullisesti. Luulivat meitä sirkusseurueeksi joissakin paikoissa – ja minua tietysti ensiluokkaiseksi tirehtööriksi.

Kamariorkesterin Euroopan kiertue oli merkkitapaus Viipurin Musiikkiopistolle ja sulka Boris Sirobin hattuun. Borista kehuttiin, hänessä ”piili kokonainen omaisuus hengen voimaa”, ja hän ”välitti temperamenttinsa myös ympäristöön”.

– Hänen ankarimmat vastustajansakin myöntävät, että hänellä jos kellään oli psykologinen silmä ja intuitiivinen vaisto oivaltamaan oppilaansa mahdollisuudet ja käyttämään niitä hyväksi. Hänen saavutuksensa sellaisenaan todistivat, että hän oli päässyt pedagogisena musiikin johtajana huipputuloksiin kansainvälisessäkin mielessä. Hän kasvatti omista oppilaistaan kamarimusiikkiorkesterin, jonka nuoret jäsenet hän kokosi voitokkaaksi yhtyeeksi, Jaakko Leppo kirjoitti vielä vuosia myöhemmin.

Viipurilaiset olivat ylpeitä Boriksesta ja hänen työstään Musiikkiopistossa:

– Se, että Viipuria pidettiin maaseutukaupunkina, se ei estänyt sitä olemasta kosmopoliittinen pieni suurkaupunki, jonka musiikkielämä oli vilkaista ja tuloksellista. Viipurin Musiikkiopisto oli kaupungin ylpeys ja sen tulisieluinen johtaja Boris Sirob, viipurilaisten suuri suosikki, kirjailija Lempi Jääskeläinen iloitsi.

Erityistä huomiota Euroopan kiertueella herätti pianosolisti Cyril Szalkiewicz. Seuraavana vuonna 1933 Szalkiewicz piti ensikonserttinsa Helsingin yliopiston juhlasalissa. Konsertti päättyi riemukkaasti, kun Cyrilin viipurilaistoverit kantoivat 17-vuotiaan pianotaiteilijan kultatuolissa ulos konserttisalista.

Szalkiewiczin ensikonsertistaan saamat arvostelut olivat kauttaaltaan ylistäviä:

– Tämä ensikonsertti jätti kerta kaikkiaan tulevaisuuden varalle erikoisen vakuuttavan lupauksen ja yleisö antoi pidättymättömän tunnustuksensa nuorelle, jo alallaan pitkälle ehtineelle soittoniekalle, Yrjö Suomalainen kiitteli.

– Viipurilainen pianisti Kiril Schalkewitsch on kaikesta päättäen ensiluokan lahjakkuus. Hänen soitossaan ilmenevä varma ja itsenäinen musiikkinäkemys on sangen harvinaista 17-vuotiaalle ja hän on ikäisekseen saavuttanut myös ihmeteltävän vankan tekniikan. Hänen osaamisvarmuutensa on kaikkein suurimmissakin tehtävissä aivan pettämätön ja monessa kohdassa saa aivan hämmästyä kokonaistuloksen musikaalista kauneutta, Taneli Kuusisto kehui.

Helsingissä Cyril Szalkiewicz oli hakeutunut pianotaiteilijan Kerttu Bernhardin oppilaaksi.

– Vaativa oli opettajani konsulinna Eleonore Frisk Viipurissa, mutta erityisen antoisaa oli saada opiskella nyt tällaisen konsertoineen taiteilijan johdolla. Kerttu Bernhardkin innostui välillä niin, että hänen poskensa hehkuivat. Minun poskeni hehkuivat varmaan aina, Szalkiewicz muisteli myöhemmin.

Ensikonsertin jälkeen Szalkiewicz palasi Viipurin Musiikkiopistoon jatkamaan opintojaan Eleonore Friskin johdolla. Hän suoritti opiston loppututkinnon 1935.

Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939 jatkuu! Lue seuraavaksi kuinka viipurilaiset taiteilijat valloittivat Helsingin ja kuinka Suomen eliitti sotamarsalkka Mannerheimin johdolla peukutti Viipurille! Lue mitä tähän mennessä on tapahtunut!