Wallace rakentaa huipputehokkaan älypuutarhatontun ja mikäänhän ei voi mennä pieleen. Siis mikä muka voisi mennä? No Gromit ainakaan ei ole ihan yhtä innoissaan keksinnöstä kuin isäntänsä. Voi olla että sen epäluuloisuus on ihan aiheellista...
Uusin Aardman-tuotos ilmeettömine pingviinipahiksineen on totutun charmantti ja verrattoman viihdyttävä jatko-osa kolmenkymmenen vuoden takaiselle Väärät housut -mestariteokselle.
Juutalaistaustaisen Lubitschin ehkä paras elokuva – ja yksi hauskimmista komedioista kautta aikojen – kertoo natseista ja näyttelijöistä miehitetyssä Varsovassa sodan aikana. Huippuiskussa olevat Jack Benny ja Carole Lombard nähdään puolalaisena näyttelijäavioparina, joka keskellä suurta tosielämän murhenäytelmää joutuu laittamaan kaiken ammattitaitonsa ja enemmänkin peliin yrittäessään turvata vastarintaliikkeen toiminnan ja omat nahkansa. Sivujuonteena mukana kulkee Carolen, Jackin ja Robert Stackin välinen tyypillisen lubitschmainen ihmissuhdekuvio.
Elokuva on hykerryttävän hauska alusta loppuun, täynnä toinen toistaan oivaltavampia gageja ja nerokkaampia sutkauksia (jotka naurattavat vielä jälkeenpäinkin)…
Teatraalinen ja tylsä elokuvasovitus Oscar Wilden vuoden 1891 näytelmästä, joka Raamattuun ja vanhoihin juutalaisiin kirjoituksiin pohjaten kertoo siitä kuinka Herodes Antipaksen veljentytär/tytärpuoli Salomé vaikutti Johannes Kastajan (elokuvassa ja näytelmässä Jokanaan) mestaukseen. Tyylikkään minimalistiset lavasteet ja asut, muutama melko hieno kuva (joille Plexissä olevan version heikko kuvanlaatu ei valitettavasti tee oikeutta), jäykkää ja teennäistä näyttelemistä. Hauska yhteensattuma sinänsä on, että tämänkin leffan ytimestä löytyy kysymys siitä onko "rakkauden mysteeri" "kuoleman mysteeriä" suurempi.
Etelä ja Pohjoinen. Kaksi perhettä, jotka sota erottaa ja yhdistää. Vihaa ja rakkautta. Katkeruutta ja juonittelua. Pelkoa ja inhoa. Onnellisia orjia ja ”mustaa anarkiaa”. Naisia pulassa ja Ku Klux Klan pelastajan roolissa.
Alunperin en aikonut ottaa Kansakunnan syntyä mukaan ”130 vuotta elokuvaa” -projektiini, koska siitä ei ole kymmentäkään vuotta kun olen nähnyt sen edellisen kerran. Mutta kun huomasin, että tänä vuonna tulee kuluneeksi 160 vuotta sisällissodan päättymisestä, 150 vuotta D. W. Griffithin syntymästä ja 110 vuotta tämän elokuvahistorian pahamaineisimpiin —…
