Koostimme välähdyksiä koululiikunnan vaiheista, siitä käydystä keskustelusta ja sen herättämistä tunteista. Löydätkö joukosta omasi?
Koululiikunta oli pitkään lähinnä voimistelua. Poikien haluttiin saavan voimaa ja kestävyyttä, tyttöjen puolestaan piti saavuttaa ”norjuus ja vakavuus ruumiin liikunnoissa”. Talvisin hiihdettiin ja luisteltiin.
Alla olevassa filmissä voimistellaan vuonna 1955.
Isot odotukset peruskoululta
Koululaitosta alettiin uudistaa 1950-luvun lopulla. Tavoitteena oli, että lapset saisivat saman perusopetuksen ilman, että heidät jaotellaan menestyksen tai varallisuuden perusteella erilaisiin kouluihin. Peruskoulu-uudistus toteutui lopulta vuosina 1972–77.
Vuonna 1970 tehdyssä haastattelussa koululaisnuori on silminnähden kyllästynyt ”iänikuisiin käden- ja jalanheilutuksiin”.
Peruskoulun myötä liikuntatunnit olivatkin uudistumassa. Sananvalta oli nyt myös oppilailla, ja koululiikunnan mielekkyydestä käytiin kipakkaa keskustelua myös tv-studiossa.
Vuonna 1971 tehdyssä reportaasissa mietittiin, vastasiko opetus silloisia saati tulevia vaatimuksia. Usko tulevaan oli vahva: ohjelman mukaan päävastuu kunnon hoitamisesta kuului peruskoululle, sillä se oli ”ainut tehokas keino jakaa tietoa kansalaisille”.
Uudistus sai liikunnan osalta lisätulta alleen vuonna 1974, jolloin urheilumiehenä tunnettu presidentti Kekkonen puuttui tuoreiden ylioppilaiden ”masentavaksi” luonnehdittuun kuntoon. Kouluhallituksen pääjohtaja Erkki Aho ryhtyi välittömiin toimiin. Nykykatsoja saa kerronnasta hyvän käsityksen aikakauden byrokratiasta.
Vuonna 1975 valtaosassa Suomea oli siirrytty peruskouluun ja liikunnalle oli asetettu selvät tavoitteet. Yksittäisten lajitaitojen sijaan nyt korostettiin pyrkimystä fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin.
Alla olevassa otteessa käydään läpi opetuksen päätavoitteet.
Monella peruskoulunkin käyneellä on kiusallisia muistoja tavasta, miten joukkueet jaettiin kentän laidalla. Erityisen syvän jäljen joukkuelajeista on jättänyt pesäpallo.
Jari Tervo ja Jani Halme ihmettelivät vuonna 2022, miksi ihmeessä liikuntatunneilla yhä edelleen pelataan pesäpalloa.
Vapaampi ote tuotti tulosta ja liikunnan iloa
1980-luvun sisäliikuntatunneilla pojille annettiin usein käteen sählymaila. Tyttöjen tunnilla sen sijaan saatettiin vaikka tanssia.
1990-luvulla alettiin kokeilla myös aivan uudentyyppisiä lajeja. Sellaisia olivat tanssin lisäksi esimerkiksi jousiammunta, keilaus, itsepuolustus ja rullaluistelu.
Vuosituhannen lopun lähestyessä havaittiin, että kolmasosa oppilaista oli jälleen rapakunnossa. Toinen kolmasosa puolestaan oli huippuvireessä. Selitys löytyi vapaa-ajalta.
Tv:n joulupukkinakin tunnettu opettaja Kosti Kotiranta ja liikunnanopettaja Martti Helenius miettivät asiaa vuonna 1998. Oliko niin, että moni aktiiviharrastaja ei enää koulussa viitsinyt liikkua, kun oli jo ”monta peliä takana”?
2000-luvulla lajivalikoima laajeni entisestään. Koulu alkoi kannustaa löytämään minkä tahansa itseään miellyttävän tavan liikkua. Helsingin Ruoholahdessa syyskuussa 2005 liikkuneet lapset viihtyivät kentällä silminnähden hyvin.
Vuonna 2023 saatiin pitkään odotettu tieto: koululaisten fyysinen kunto oli kohentunut. Tutkijan mukaan tämä selittyi sillä, että arkeen oli yksinkertaisesti saatu lisää liikkuvuutta.
Myös liikunnan ilo näyttäytyy nyt selvästi. Alla oleva musavideo on koostettu 2020-luvun oppilaiden vastauksista. Jos he saisivat päättää, tunneilla tehtäisiin vaikka mitä. Katso itse!
Lähteenä on käytetty Leena Jääskeläisen artikkelia Koululiikuntaa vuodesta 1843 Suomen koulutuksen ja koulutuksen historian seuran vuosikirjassa 1992.
TARKENNUS 29.8.2024: Voimistelunopetuksen rytmisoitinta nimitetään otsikossa tamburiiniksi, vaikka helistimetön instrumentti on oikealta nimeltään kehärumpu. Vierasperäinen, nykyisin epätarkka nimi vakiintui oppilaiden suussa jo varhain.