Tässä artikkelissa esitellään, paitsi tähtiä, ennen kaikkea suomirockin kiihkeimpien vuosien ahkerimpia musiikkityöläisiä. Haastattelut on yhtä lukuun ottamatta tehty 1990-lukuun keskittyneeseen Hyvää yötä ja huomenta -sarjaan, mutta niissä liikutaan ajassa 1980-luvun alkupuolelta asti.
Esa Kaartamo aloitti teinipoikana Broadcast-yhtyeen kitaristina ja laulunkirjoittajana. Suureen suosioon nousseen yhtyeen vauhdissa kaikki sen jäsenet paloivat enemmän tai vähemmän loppuun. Niinpä Esakin keskittyi 1990-luvulla enemmän studiotöihin, niin kitaristina kuin tuottajanakin.
Ilkka Alangon Neljä ruusua julkaisi ensilevynsä kaikkien sen soittajien ollessa vielä koulupoikia. 1980-luvulla suosio kasvoi hitaasti, mutta 1990-luvulla yhtyeestä tuli yksi Suomen suosituimmista. Lopulta kotimaan lavat alkoivat tympiä ja bändi yritti läpimurtoa englanniksi 4R-nimellä. Myöhemmin, keikkatauon jälkeen Neljä Ruusua palasi suomenkielisenä.
Aija Puurtinen nousi julkisuuteen 1980-luvun puolivälissä Honey B & T Bonesin basistilaulajana. Perinteisestä bluesista lähtenyt yhtye keikkaili etenkin 1980-luvulla todella ahkerasti, myös ulkomailla.
1990-luvun myötä bändin musiikki muuttui ja keikkatahti harveni. Yhtyeen rinnalla Puurtinen opiskeli Sibelius Akatemiassa, jossa hän myöhemmin väitteli tohtoriksi.
Jore Marjaranta oli 1990-luvun alkaessa kokenut muusikko, mutta uusi vuosikymmen nosti hänet parrasvaloihin ja hommia riitti. Ensin hän lauloi Albert Järvinen Bandin solistina, siitä tie vei Leningrad Cowboysin kanssa maailmalle ja Guitar Slingers -yhtyeen keulille. Kaiken keskellä Jore ehti myös rakentaa suomenkielistä soolouraansa.
Janne Haavisto aloitti uransa jo teinipoikana TTV-yhtyeen kanssa. Siitä ura vei rumpaliksi huippusuosioon nousseeseen J. Karjalaisen Mustat Lasit -yhtyeeseen. Sen jälkeen ja rinnalla seurasi useita uusia projekteja: mm. kansainvälistä arvostusta nauttinut Laika and the Cosmonauts, urkutrio JP's ja J. Karjalainen yhtyeineen. 1990-luvun myötä Jannesta tuli myös yksi kysytyimpiä suomalaisia äänilevytuottajia.
Esa Kaartamo aloitti teinipoikana Broadcast-yhtyeen kitaristina ja laulunkirjoittajana. Suureen suosioon nousseen yhtyeen vauhdissa kaikki sen jäsenet paloivat enemmän tai vähemmän loppuun. Niinpä Esakin keskittyi 1990-luvulla enemmän studiotöihin, niin kitaristina kuin tuottajanakin.