Hullu ja ihana, sellaiseksi Laura Birn kuvailee viime vuotta.
Hän on juuri palannut Britanniasta Netflixillä nähtävän teinikauhusarjanThe Innocents kuvauksista. Lisäksi vuoden mittaan Birn teki Lapissa virolais-suomalaista draamakomediaa Viimeiset, natsimiehityksen aikaiseen Norjaan sijoittuvaa brittielokuvaa The Bird Catcher ja Turussa meksikolaiselokuvaa Bayoneta.
Ja sitten oli vielä Veran rooli Simo Halisen Kääntöpiste-elokuvassa. Se sai ensi-iltansa perjantaina.
– Olin jo etukäteen Simon fani ja rakastan hänen edellistä elokuvaansa Kerron sinulle kaiken. Kun sain käsikirjoituksen luettavakseni, se koukutti saman tien.
Halinen piti näyttelijöille useita koekuvauskierroksia. Niissä työstettiin kohtauksia tuntikausia.
– Tuntuu hienolta saada rooli, kun on jo oikeasti tehnyt töitä ohjaajan kanssa. Tiesin, että meillä toimii. Kun Simolta tuli puhelu, että olen valinnut sinut, niin olin ihan että aah, miten ihanaa!
Aina ei käy yhtä hyvin. Laura Birn on kysytty näyttelijä, joka voi usein valita mitä töitä ottaa ja mitä jättää. Silti osa rooleista menee sivu suun. Se kirvelee, vaikka ei ihan yhtä pahasti kuin uran alkuaikoina.
– On tässä vuodenkin sisällä ollut tilanne, jossa kesti monta päivää päästä sen yli, että en saanut roolia, jonka todella paljon halusin. Ehkä siihen tosin on kehittynyt jonkinlainen sietämisperspektiivi. Kun nuorempana en saanut jotain toiveroolia, tuli lohduton itku ja ajattelin, että en ikinä selviä tästä pettymyksestä. Nyt ymmärrän, että tulee muita juttuja.
Birn on jättänyt väliin useampia ensi katsomalta ihan lupaavia elokuvatuotantoja intuition perusteella. Yleensä roolin hylkäämisen syy on kuitenkin ollut se, että käsikirjoituksen ihmiskäsitys tai naiskuva on tuntunut hänestä vieraalta.
– En todellakaan voi sanoa, että teen aina elokuvia, jotka ovat jotenkin oikeassa tai moraalisia. Olen silti monta kertaa viime vuosien aikana sanonut, että en halua koekuvata, koska en voi seistä tämän jutun takana, enkä perustella itselleni, miksi tekisin tätä. Välillä silti menee metsään ja sitä päätyy ties millaiseen teokseen.
Kiinnostava nainen voi olla heikko, höpsö tai hauras
Kun Laura Birn kävi Teatterikorkeakoulua 2000-luvun alussa, hänelle ja monelle hänen kurssikaverilleen oli selvää, että he eivät tyytyisi esittämään vain tyttöystäviä tai sivustaseuraajia. Vastavalmistuneena Birn päätyi silti usein näyttelemään itseään 15 vuotta vanhemman miehen puolisoa.
– Olen ollut se nuori nainen, jonka vastanäyttelijät ovat olleet merkittävästi vanhempia miehiä. Se oli normi, eikä siihen kukaan kiinnittänyt huomiota. Jos asetelma olisi ollut toisinpäin, koko teos olisi käsitellyt nimenomaan ikäeroa.
Birnin mielestä muutos on käynnissä, mutta se vie aikaa. Luettavaksi tulee koko ajan enemmän käsikirjoituksia, joiden naishahmot ovat moniulotteisia, kokonaisia ihmisiä.
– Tosin käsikirjoituksissa on vielä paljon näitä kyselijä-ämmiä. Se on Elina Knihtilän lanseeraama termi naishahmoille, joiden tehtävä on vain tiedustella mieshenkilöltä, että mitä sä ajattelet ja miltä susta tuntuu.
Birn on optimistinen sen suhteen, että kiinnostavia rooleja on tarjolla vielä senkin jälkeen, kun neljänkympin rajapyykki muutaman vuoden päästä ylittyy.
– Minulla on toiveikas olo, sillä alalla on niin paljon naisia, jotka ovat reagoineet tähän asiaan ja entistä enemmän naisia elokuvantekijöinä. Tästä asiasta puhutaan ääneen. Minun sukupolvellani on jo helpompaa kuin edellisellä, joka on pehmentänyt tietä meille vaatimalla muutosta.
Teatterikouluaikoina Birn kavereineen halusi tehdä erityisesti vahvan naisen rooleja. Nyt se ei enää riitä.
– Siihen aikaan kyse oli vastavoimasta sille, että näitä sivustakatsojaosia oli ollut niin paljon, ettei niitä jaksanut tehdä, eikä katsoa. Vahva nainen –vaihe oli tarpeellinen. Jossain vaiheessa aloin kuitenkin miettiä, että mitä se vahva naiseus on? Tarkoittaako se sitä, että naisen pitää olla äänekäs, tilaa ottava tai tosi maskuliininen? Miksi ei heikko nainen voisi olla kiinnostava, jos se saa tilaa sellaisena kuin on? Nainen voi olla mitä tahansa, höpsö tai hauras.
Birniin vetoavat erityisesti sellaiset roolit kuin Kääntöpisteen Vera. Väkivaltaista entistä puolisoaan pakeneva yksinhuoltaja on tukalassa paikassa, mutta ei silti odottele pelastajaa märät tumput kädessä. Vera toimii, vaikka häntä pelottaa.
– Vera on kokonainen nainen, hän tekee virheitä ja on välillä kohtuuton, kuten me kaikki. Hän on välillä vahva ja väillä helvetin heikko. Eihän kukaan oikeastikaan edusta vain yhtä piirrettä tai ole koko ajan yhtä ja samaa. Todellisilla henkilöillä on monia puolia ja he käyttäytyvät välillä ihan miten sattuu.
Tasa-arvo ei ole vain naisten asia, Birn huomauttaa.
– Feminismi ajaa myös miesten etuja. Se, että luovuttaisiin jäykistä sukupuolirooleista, toisi meille kaikille onnea. Kun olet mies, joudut edustamaan usein tietynlaista miehenä olemista, pitää kestää, eikä saa olla herkkä tai sitä tai tätä. Lokeroista luopumisen myötä me voisimme kaikki olla vapaita riippumatta siitä, mitä sukupuolta satumme olemaan.
Me too -kampanja hämmensi ja ahdisti
Monet ihmiset ovat valitelleet olevansa jo kurkkua myöten täynnä seksuaalisen häirinnän vastaista #metoo-kampanjaa, joka leimahti lokakuussa näyttelijä Alyssa Milanon tviitistä.
Ilmiössä on kuitenkin perattavaa vielä pitkäksi aikaa. Kampanja teemoineen noussee väkisinkin esiin myös maanantain vastaisena yönä, kun Yhdysvalloissa jaetaan Oscareita.
Viime vuonna parhaana miesnäyttelijänä palkittu Casey Affleck ei poikkeuksellisesti jaa parhaan naisnäyttelijän palkintoa. Syynä ovat häneen kohdistuvat häirintäsyytökset.
Laura Birnin mielestä aiheesta on syytä puhua niin kauan kuin seksuaalista häirintää esiintyy. Asiaa on ruodittu vasta lähinnä esittävien taiteiden osalta.
– En yhtään ajattele, että tämä on meidän alaamme erityisesti koskeva asia. Näyttelijät tietysti kiinnostavat ja meitä kuunnellaan eri tavalla kuin vaikka kaupan alan työntekijöistä. Seksuaalista häirintää on joka puolella yhteiskuntaa. Ne tarinat, joita ei kuulla, voivat olla paljon raffimpia.
Osa ihmisistä sitä paitsi havahtuu hitaasti. Hollywood-tähti Natalie Portman on kertonut Porter-lehden haastattelussa ajatelleensa #metoo-kampanjan aluksi, miten onnekas hän on, kun on säästynyt seksuaaliselta häirinnältä. Sitten asiat alkoivat palata mieleen. Nyt hän laskeskelee tapauksia olevan sata.
Myös Birn on herännyt ymmärtämään omat kokemuksensa vasta vähitellen.
– Ajattelin ensin, että onpa minulla ollut hyvä tuuri. Sitten pikku hiljaa alkoi tulla mieleen kaikenlaisia tilanteita, joissa olen kokenut häirintää, tai nähnyt sitä vierestä. Sitä on pitänyt niin normaalina, että ei ole edes tajunnut antaa tapahtumille mitään määreitä, tai puuttua niihin, saati mennä kertomaan jollekin ulkopuoliselle. Me olemme pitäneet outoja asioita normaaleina ja katsoneet pois.
Näyttelijäntyön kehollisuutta on käytetty tekosyynä asiattomaan kosketteluun. Laura Birnin mielestä esimerkiksi Panu Rajalan esittämät väitteet siitä, ettei teatterialan opiskelu ole mitään pyhäkoulua, ovat kukkua.
– Kyllä aikuinen ihminen erottaa rajan, jonka yli ei mennä. Ei se häily kehollisuuden takia. Kun ollaan intiimissä, luottamuksellisessa tilassa, ne rajat muodostuvat luonnollisesti yhdessä.
Yksi syy siihen, että moni havahtuu asiaan vasta nyt, on se, että seksuaalisesta häirinnästä on vaikea puhua, summaa Birn. Hänen mielestään on ollut todella merkityksellistä, että niin monet ihmiset ovat uskaltaneet kertoa kokemuksistaan.
– Ensimmäinen reaktioni hämmennys. En tiennyt, miten suhtautua paljastuksiin. Ne aiheuttivat välillä ahdistusta, välillä kuvotusta ja välillä syyllisyydentuntoa. Kommentoin #metoo-asiaa ensimmäisen kerran vasta vuodenvaihteessa, kun teema oli ollut jo pitkään esillä. Kysymys tuntui niin valtavalta ja monisyiseltä, että pelkäsin sanovani jotain väärää tai tyhmää. Vaikka asiahan on tavallaan hyvin selkeä ja yksinkertainen.
Seksuaalisen häirinnän kitkeminen on tärkeä asia, ja medialla on siinä suuri vastuu, toteaa Birn.
Esimerkiksi useampi elokuvasta Syysprinssi kirjoitettu lehtijuttu myytiin Birnin yläosattomuutta tai rohkeita seksikohtauksia päivittelevällä otsikolla.
– Sellaisesta tulee pettynyt olo. Sitä miettii, että miksi ja ketä varten tällaista tehdään, miksi nostetaan esiin asioita, joilla ei ole mitään tekemistä kokonaisuuden kanssa. Joo; paljon on vielä tehtävää.
Birn pitää kiinni rajoistaan
Kun Laura Birn teki ensimmäiset elokuvansa runsaat 15 vuotta sitten, hän vastasi kiltisti kaikkeen, mitä kysyttiin. Koulu ei ollut valmistanut häntä julkisuuden kohtaamiseen mitenkään. Haastattelut tuntuivat alkuun tosi jännittäviltä ja hienoilta.
– Jossain vaiheessa tajusin, että tuli ahdistava olo siitä, että joudun jakamaan liikaa omaani. Minulla ei ollut tarvetta olla esillä itsenäni, vaan tehdä työtäni ja puhua siitä. Ymmärsin, että minulla on oikeus rajata, koska tässä on kyse minun elämästäni. Ainoa, joka voi minua suojella, olen minä.
Yksityisyyden varjeleminen nyppii osaa toimittajista. Useamman kerran Birnille on todettu, että pelkkä työ ei kiinnosta meidän lukijoitamme, eikä juttua tehdä. Se käy Birnille ihan hyvin.
– Rakastan kyllä lukea juttuja, joissa ihmiset kertovat itsestään ja elämästään. Sellaisten haastattelujen antamisessa ei ole mitään väärää tai tyhmää. Jokaisen pitää löytää oma tapansa rajata, sellainen, joka tuntuu hyvältä.
Laura Birn ei usko yhdenkään roolin menneen sivu suun sen takia, että hän ei ole rakentanut persoonastaan brändiä uhraamalla yksityisyyttään.
– Jos vuonna 2018 naisen ura ei riitä puheenaiheeksi, niin voidaan hyvin olla puhumatta. Olen ihan tyytyväinen uraani ja siihen, missä pisteessä se on.
Töitä on tosiaan riittänyt. Yhä useammin ne vievät Birnin maailmalle.
Seikkailunhalu vetää ulkomaille
Kun suomalaisnäyttelijä kymmenen vuotta sitten mainitsi haaveilevansa työnteosta maailmalla, se herätti kuulijoissa lähinnä hilpeyttä. Myös Laura Birnillä meni kauan, ennen kuin hän uskalsi myöntää asian itselleen.
– Jos joku sanoi siihen aikaan kun valmistuin Teatterikorkeakoulusta haluavansa työskennellä ulkomailla, oltiin että wouwouwou. Nyt se on oikeastaan jo itsestäänselvyys. Voi oikein hyvin sanoa, että todellakin haluan.
Ulkomaisissa tuotannoissa työskentelee näyttelijöiden lisäksi nykyisin melkoinen joukko muitakin elokuva-alan ammattilaisia. Birn arvelee, että ilmiön taustalla on ennen kaikkea itseluottamuksen koheneminen.
– Suomessa ei enää ajatella, että ei me täällä mitään osata. Me teemme ihan samoja elokuvia kuin maailmalla tehdään. Siinä on tapahtunut suuri ilmapiirin muutos.
Uusi teknologia on kutistanut maailmaa. Laura Birn tekee usein ensimmäisen koekuvauksen rooliin kotona omalla puhelimellaan.
– Asiat ovat muuttuneet valtavasti sinä aikana, kun olen ollut ammatissa. Kun saa koekuvauspyynnön, tehdään self tape kännykällä. Jos se pääsee jatkoon, niin sitten vasta tavataan ohjaaja. Tällainen lisää tunnetta siitä, että emme ole missään maailman laidalla, vaan lähellä kaikkea. Se myös lisää mahdollisuuksia.
Kansainvälisiin tuotantoihin Birniä ei vedä halu valloittaa maailmaa, vaan seikkailunhalu. Hän rakastaa matkustamista, on rakastanut aina.
– Se on mieletöntä, jos pääsee johonkin uuteen paikkaan. Vielä ihanampaa se on, kun menee jonkun syyn takia, joka auttaa kiinnittymään siihen paikkaan. On rikkaus tavata myös uusia ihmisiä.
Jotain kovin jännittävää ja uutta ulkomailla työskentelyssä Birnin mielestä on. Sen vuoksi hän keskittyy jatkossakin pääasiassa elokuvien ja televisiosarjojen tekemiseen. Teatteri on toistaiseksi hyllyllä.
– Tein viimeksi pari vuotta sitten Q-teatteriin Saara Turusen kanssa Tavallisuuden aaveen. Olen tehnyt Saaran kanssa monta juttua, ja teen vielä varmasti lisää, sillä rakastan sitä kaikkea. Viime vuosina minulle on kuitenkin tarjoutunut niin kiinnostavia juttuja, että seikkailu vetää.
Usein edellinen roolityö poikii seuraavan. The Bird Catcherin roolittaja ehdotti Birniä Netflix-sarjaan. Kaiken takana on kuitenkin loistava agentti Laura Munsterhjelm, Birn huomauttaa.
– Lauralla on todella hyvät kontaktit ja tarkka silmä sen suhteen, ketä hän ehdottaa mihinkin. Lauran ansiosta alun perin pääsin brittileffan koekuvauksiin ja sain roolin, jonka avulla pääsin Netflix-sarjaankin. Hän on monen suomalaisnäyttelijän kansainvälisen roolin takana. Varsinkin Jenkeissä asiat pyörivät täysin agenttien kautta.
Laura Birnin mielestä ilmapiiri alalla on todella rohkaiseva ulkomailla työskentelyn suhteen. Suomalaisten helmasynniksi väitettyä kateutta Birn ei ole kohdannut. Toisten onnistumista toivotaan ja kollegoja kannustetaan.
– Kun jollekin tulee eteen joku jännittävä juttu, se on kaikkien mielestä siistiä. Kun joku suomalainen menestyy, siitä tulee ehkä sellainen tunne, että tämä voi tapahtua meille kaikille.