Lauri Markkasen edustama Chicago Bulls otti 113–106 voiton Sacramento Kingsistä koripallon NBA:ssa.
Lähes puoli tuntia pelannut Markkanen oli joukkueensa toiseksi paras pistemies 28 pistettä kahmineen Zach LaVinen jälkeen.
Markkanen teki 20 pistettä, antoi yhden syötön ja kahmi lisäksi seitsemän levypalloa.
Kahdeksasta kolmen pisteen heitosta sisään meni puolet. Markkanen heitti vasta kolmatta kertaa tällä kaudella 20 pistettä. Avausottelun huiman 35 pisteen pelin jälkeen Markkanen on tuskastellut pelinsä kanssa. Edellinen yli 20 pisteen peli oli Detroitia vastaan pari viikkoa takaperin.
– Olen etsinyt paikkoja ja minulla on ollut paljon kolmen pisteen yrityksiä, joten oli mukava osua muutaman kerran, Markkanen sanoi uutistoimisto AP:lle.
– Meidän tulisi pelata jatkuvasti näin. Mielestämme olemme alisuoriutuneet. Meidän tulee jatkaa voittojen tiellä, ottelun paras pistemies LaVine komppasi.
Kotijoukkueen tehokkaimpana kunnostautui yli 39 minuuttia pelannut Buddy Hield, joka teki 26 pistettä.
Ottelun ensimmäinen neljännes oli tasainen, mutta puoliajalle mentiin Bullsin 55–44-johdossa. Viimeisessä erässä kotijoukkue nousi kahden pisteen päähän, mutta Bullsin johto piti loppuun asti.
Voitolla Bulls katkaisi kolmen ottelun tappioputkensa. Se on nyt itäisessä konferenssissa sijalla 11.
Seuraavaksi se kohtaa kotonaan Memphis Grizzliesin.
Juttua päivitetty 9.37: Lisätty kommentteja.
Lue myös:
Lauri Markkanen petrasi peliään pisteettömän avausjakson jälkeen