Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen puolustaja Jukka Raitala elää par'aikaa todennäköisesti monen lapsuuden unelmaa: hän on nimittäin asunut viime viikot Floridan legendaarisessa Disney Worldissa.
Mistään huvilomasta ei kuitenkaan ole kysymys. Hattaran syömisen ja laitteissa pyörimisen sijaan Raitala pelaa seurajoukkueensa Montreal Impactin kanssa Disney Worldissa sijaitsevassa urheilukeskuksessa MLS:n jatkoturnauksessa.
– Tämä on resortti emmekä pääse lähtemään täältä mihinkään muuta kuin bussilla harjoituksiin tai peleihin, Raitala kuvailee Yle Urheilulle puhelimitse.
Turvatoimet turnauksessa ovat tiukat, sillä koronatilanne Yhdysvalloissa on pahimpia maailmassa. Vahvistettuja koronatartuntoja on yli neljä miljoonaa ja kuolemia yli 144 000. Hotellihuoneesta saa poistua vain kasvomaski yllään ja henkilökortti kaulassaan. Pelaajia testataan säännöllisesti.
– Viimeisen neljän päivän aikana meidät on testattu kolme kertaa. Meidät testataan joka toinen päivä ja aina ennen pelejä, Raitala kertoo.
Turvatoimiin on syynsä, sillä jatkoturnauksesta on jouduttu lähettämään kotiin jo kaksi joukkuetta koronavirustartuntojen takia. Ensin turnauksesta vedettiin pois Dallas, jonka pelaajista kymmenellä todettiin tartunta. Dallasin jälkeen turnauksesta lähetettiin kotimatkalle Nashville, sillä yhdeksän joukkueen pelaajaa antoi positiivisen näytteen.
– Totta kai tilanne on huolestuttava. Ilmeisesti viikkoon puoleentoista ei ainakaan minun korviini ole tullut positiivisia tapauksia, mikä on tietysti hyvä juttu, Raitala sanoo.
Tarkkojen säädösten vuoksi päivät toistavat helposti itseään. Turnauksen joukkueilla on mahdollista harjoitella aamuisin tai iltaisin. Välillä lämpötila kohoaa 35 asteeseen, mikä tekee pelaamisesta ja harjoittelusta tukalaa.
– Olisiko täällä kolme tai neljä eri aikaa milloin saa harjoitella: aamulla kahdeksalta tai puoli kymmeneltä tai sitten illalla puoli seitsemältä tai puoli kymmeneltä. Jos treenataan aikaisin, voivat harjoitukset olla ohi puoli yhteentoista mennessä. Sitten on lounasta, videopalaveria tai muuta joukkueen sisäistä toimintaa, Raitala kertoo.
– Vähän pre-season meininki, hengaillaan kavereiden kanssa ja koitetaan tappaa aikaa.
Siitä huolimatta Raitala on tyytyväinen tilanteeseen pitkän kevään jälkeen. MLS:ää ehdittiin pelata vain pari kierrosta ennen kuin koronavirus pysäytti pelit peräti neljäksi kuukaudeksi. Raitala katseli alkukauden pelejä itse sivusta, sillä hän loukkaantui helmikuun lopulla.
– Toinen vaihtoehto olisi ollut, että emme olisi pelanneet ollenkaan. Se olisi ollut katastrofi.
Legenda käskijänä
Raitala ja joukkueen toinen suomalaispelaaja Lassi Lappalainen pelaavat Montrealissa todellisen jalkapallolegendan alaisuudessa, sillä ranskalainen Thierry Henry otti joukkueen valmennusvastuun marraskuussa.
Vuoden 1998 maailmanmestaria Raitala kuvailee ennen kaikkea kunnianhimoiseksi valmentajaksi, vaikka valmennuskokemusta ei vielä ole ehtinyt rutkasti kertyäkään. Ennen Montreal-pestiä Henry ehti valmentaa Arsenalin nuorisojoukkueita, olla Belgian maajoukkueen apuvalmentajana sekä Monacon päävalmentajanana.
– Hänellä on iso auktoriteetti ja meillä kova kunnioitus häntä kohtaan. Vaikka hän on valmentajana suhteellisen kokematon, on hän kova tekemään töitä. Hirveän ammattimainen tyyppi ja itse asiassa aika hauskakin. Hänellä on hyvä huumorintaju, Raitala kuvailee.
Paljon töitä Henry vaatii myös joukkueelta.
– Kun kentälle mennään, siellä pitää nähdä joukkue, joka antaa kaikkensa. Muuten hän ei missään nimessä ole tyytyväinen.
Turnauksen kolmesta ottelustaan Montreal nappasi yhden voiton, mikä riitti jatkopeleihin. Turnauksen voittaja ansaitsee paikan Pohjois-Amerikan ja Väli-Amerikan Mestarien liigassa. Montreal pelasi paikallista Mestarien liigaa jo tällä kaudella Kanadan cupin voittajana.
– Ensimmäisen osaottelun ehdimme pelata, toinen osaottelu hondurasilaista seuraa vastaan on vielä pelaamatta. En tiedä, miten se aiotaan ratkaista. Costa Ricassa kävimme pelaamassa helmikuussa. Hienoja isoja pelejä ja hienoja kokemuksia nämä paikalliset Mestarien liigan pelit, Raitala juttelee.
Maajoukkue mielessä
Koronaviruksen vuoksi myös kauan odotetut, Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen historian ensimmäiset EM-kisat siirtyivät vuodella eteenpäin. Raitala myöntää, että viestinvaihtoa maajoukkuekollegoiden kanssa on käyty pitkin kevättä.
– Olemme jutelleet heidän seurajoukkueidensa tilanteesta ja maajoukkueen tilanteesta. Pitää kuitenkin ymmärtää, että on monia asioita, joihin emme voi vaikuttaa. Itse ajattelen, että pitää keskittyä niihin, mihin voi ja loppuihin pitää vain mukautua.
Vuosi lisäaikaa antaa uusille Huuhkaja-pelaajille aikaa murtautua maajoukkueeseen, mitä kokenut puolustaja pitää vain hyvänä asiana.
– On loistavaa, että olemme kaikki samalla viivalla. Heidän, jotka ovat olleet mukana pidempään, pitää näyttää, että he ansaitsevat olla mukana ensi kesänä, Raitala päättää.
Vielä fokus on kuitenkin MLS:n jatkoturnauksessa. Neljännesvälierissä joukkue kohtaa varhain sunnuntaina Suomen aikaa Orlandon. Turnauksen voittajan pitäisi olla selvillä 11. elokuuta. Sen jälkeen MLS on kertonut kauden jatkuvan normaalisti.
Koronavirustilanne Yhdysvalloissa ei kuitenkaan ole helpottanut, ja torstaina Yhdysvalloissa raportoitiin kolmatta päivää peräkkäin yli tuhat koronakuolemaa vuorokaudessa.
– Emme yhtään tiedä, mitä turnauksen jälkeen tapahtuu. Se on todella epäselvää, Raitala toteaa.
Lue myös:
MLS jatkaa jalkapallokauttaan Disney Worldissa pelattavalla turnauksella