Tuhannet konttorityöläiset saapuvat joka aamu Virginian Langleyssä sijaitsevaan vaaleanharmaaseen toimistorakennukseen.
He kirjautuvat tietokoneilleen, soittelevat puheluita, katselevat lukuja ja kuvia. Yhdistelevät tietoa ikkunattomissa huoneissa.
Tiedonmurusia analyytikoille tuottaa ympäri maailmaa siroteltu kenttähenkilöstö.
Yhdessä nämä ihmiset muodostavat Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelu CIA:n, jonka arvioidaan työllistävän noin 20 000 ihmistä.
Heidän joukossa on pettureita.
CIA-analyytikko Alrich "Rick" Ames ehti työskennellä vuosikymmeniä Neuvostoliiton tiedustelupalvelulle KGB:lle ennen kuin hän pidätettiin vuonna 1994.
– Rick oli petturi ja murhaaja. Hän paljasti KGB:lle ainakin kolmen meidän käyttämämme tietolähteen henkilöllisyyden. Se oli heidän loppunsa, sanoo CIA:ssa pitkän uran tehnyt James M. Olson Ylelle puhelimitse.
Olson oli Amesin työtoveri. Kummatkin olivat erikoistuneita Neuvostoliittoon, joten yhteisillä lounailla riitti keskusteltavaa.
– En koskaan raportoinut eteenpäin Rickin juomisesta tai leveästä rahankäytöstä. Ennen vanhaan työkavereista ei vain kielitty, Olson muistelee kylmän sodan vuosia.
Nyt Ames istuu elinkautista vakoilusta ja Olson luennoi tiedustelusta Teksasin A&M-yliopistossa.
– Uskon, että suurin osa CIA:n sisällä olevista myyristä on yhä paljastumatta. Ames oli vain jäävuoren huippu, tiedustelun työelämäprofessori Olson arvioi.
Viime aikoina tämä jäävuori on alkanut pikku hiljaa nousta pintaan. Liittovaltion poliisi FBI pidätti elokuun alussa CIA:n entisen työntekijän epäiltynä vakoilusta Kiinan laskuun.
Vuonna 2019 peräti kaksi CIA:n entistä virkamiestä tuomittiin pitkiin vankeusrangaistuksiin – niin ikään tietojen välittämisestä Kiinan tiedustelupalvelulle.
Puhuessaan vakoilusta Olson puhuu kokemuksesta. Hän eläköityi CIA:sta seitsemän vuotta sitten.
Asemapäällikkönä Itävallassa palvellut Olson komennettiin 1980-luvun lopulla takaisin Langleyhin. Hänen tehtävänsä oli luoda CIA:n päämajaan uusi vastavakoilukeskus ja ryhtyä sen johtajaksi.
Vastavakoilulla tarkoitetaan toimintaa, jolla pyritään estämään ja paljastamaan maahan kohdistuvaa laitonta tiedustelua.
Olsonin työnkuva oli yksinkertainen: Laita piste Yhdysvaltoihin kohdistuvalle vakoilulle ja varmista, että etenkin CIA:n sisälle kaivautuneet myyrät savustetaan ulos.
Olson kirjoitti kokemuksistaan viime vuonna julkaistun kirjan To Catch a Spy – The Art of Counterintelligence.
Teoksen viestin voi tiivistää yhteen sanaan: Hyökkää!
Olsonin mukaan suurin osa CIA:n sisällä toimivista pettureista on jäänyt kiinni, koska Yhdysvaltojen oma myyrä vastustajan tiedustelupalvelussa on saanut selville heidän henkilöllisyytensä.
Vakoojan identiteetti on aina joidenkin ihmisten tiedossa. Olsonin johtaman vastavakoilukeskuksen tehtävä oli yksinkertaisesti löytää ja rekrytoida nämä ihmiset.
– Se oli – ja on toki edelleen – aikamoinen tilaus, Olson hymähtää.
Turvallisuusorganisaatioiden sisällä toimivat petturit ovat tiedustelumaailman kovaa ydintä.
Esimerkiksi Venäjän tiedustelupalvelussa työskentelevä ja Yhdysvalloille tietoa antava viestintäupseeri on Olsonin sanoin "puhdasta kultaa".
Tällainen unelmatilanne paljastaa yhden vakoilumaailman paradoksin: Mitä salaisempaa lähteen paljastama tieto on, sitä vaikeampi sitä on käyttää.
– Ihmiset eivät ole tyhmiä. Jos myyrän hankkimaa tietoa käytetään harkitsematta, vastapuoli käynnistää tutkinnan ja kohta oma lähde on kuulusteluissa, Olson sanoo.
Hänen kaudellaan vastavakoilussa CIA sai Neuvostoliiton turvallisuuselimissä toimivalta lähteeltä tiedon keskustiedustelupalveluun soluttautuneesta petturista.
Myyrää ei kuitenkaan voitu heti pidättää tai siirtää edes alemman tason tehtäviin, koska se olisi herättänyt KGB:n kiinnostuksen.
– Meidän piti kuukausien seurata, miten hän jatkoi työtovereidensa pettämistä. Se oli tuskallista mutta operationaalisista syistä välttämätöntä, koska tarvitsimme aikaa tiedon alkuperän naamioimiseen, Olson muistelee.
Juuri nyt Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelussa eletään uutta vaihetta. Kylmän sodan päätyttyä resursseja siirrettiin terrorismin vastaiseen sotaan, mutta viime vuosina suunta on kääntynyt takaisin suurvaltojen väliseen taisteluun.
– Iso laiva kääntyy hitaasti, mutta kääntymässä se on, Olson vahvistaa.
Nyt keula osoittaa Kiinaan.
Olsonin mukaan Kiina on hyökännyt Yhdysvaltojen kimppuun paljon laajemmalla rintamalla kuin Neuvostoliitto koskaan. Kiinalla on kasvava talous, joka pystyy hyödyntämään ketterästi lännestä varastettua osaamista.
Teollisuusvakoiluun ajaa toinenkin syy. Tutkijoiden mukaan uusimmat asejärjestelmät ovat kehittyneet niin monimutkaisiksi kokonaisuuksiksi, että niiden kopioiminen pelkän vakoilun avulla alkaa käydä vaikeaksi.
– Nyt he varastavat yliopistojen tutkimuksen ja yritysten tuotekehityksen. Etenkin kyberulottuvuudessa Kiinan aggressiivisuus on omalla tasollaan, Olson sanoo.
2000-luvulla tiedon keräämisessä ja käsittelyssä on otettu jättimäisiä edistysaskeleita.
– Minun aikanani ihmiset kuljettivat kansioita työpaikaltaan paidan alla, Olson veistelee.
Entistä paremmat tietoliikenneyhteydet, kaikkialla kulkevat matkapuhelimet ja kauko-ohjatut lennokit ovat muuttaneet tiedustelun luonnetta massavalvonnan suuntaan. Kuulokkeet päässä istuva agentti on korvattu informaatiovirtaa seulovalla tekoälyllä.
Olson muistuttaa, että kehityksestä huolimatta teknologialla on edelleen rajansa. Satelliitilla ei näe ihmisen pään sisälle, eikä vaiteliaan miehen ajatuksia pysty kuuntelemaan edes kännykällä.
Monien asioiden muuttuessa jotkut asiat ovat pysyneet ennallaan. Kuten ihmiset.
Olsonin mukaan Yhdysvaltoja vastaan kääntyneiden amerikkalaisten vakoojien motiivi on lähes poikkeuksetta raha.
Ideologisista syistä isänmaan pettureiksi ryhtyneitä vakoojia ei ole juuri nähty sitten Ethel ja Julius Rosenbergin, jotka 1950-luvulla luovuttivat ydinasesalaisuuksia Neuvostoliitolle.
– Rahan lisäksi myös katkeruus työnantajaa kohtaan ja henkilökohtaisen elämän ongelmat näyttelevät osansa näissä tapauksissa. Myös sivuraiteille joutuneet entiset työntekijät ovat riski, Olson sanoo.
“Raha on ase” on tunnettu slogan Pentagonissa. Tätä asetta Yhdysvallat ei ole arastellut käyttää varsinkaan tiedustelussa.
Kun viranomaiset vuonna 2001 pidättivät FBI-agentti Robert Hanssenin vakoilusta venäläisten hyväksi, hänen jäljilleen päästiin Moskovasta ostetuilla tiedoilla.
– Hanssen oli varotoimenpiteenä onnistunut salaamaan oman identiteettinsä jopa venäläisiltä maksumiehiltään. Hänestä saatiin kuitenkin idästä ääninäyte, joka lopulta paljasti hänet. Siitä maksettiin seitsemän miljoonaa dollaria, Olson kertoo.
Hanssen ehti liki 20-vuotisella vakoilu-urallaan tienata arviolta 1,4 miljoonaa dollaria.
Osa näistä rahoista ei tosin koskaan päätynyt Hanssenin omalle tilille. Jäätyään vakoilusta kiinni katoliselle vaimolleen tämä pakotti Hanssenin luovuttamaan osan palkkiostaan Äiti Teresan hyvätekeväisyysjärjestölle.
James Olsonin mielestä rahan merkityksestä tiedustelussa puhutaan edelleen liian varovasti.
– Jos tiedät CIA:ta pettävän henkilön identiteetin, rahahuolesi ovat ohi. Tämä on minusta se viesti, joka pitäisi lähettää vielä nykyistä paljon voimakkaammin ympäri maailman, Olson sanoo.
Loikkausta harkitsevan kiinalaisen tiedusteluviranomaisen on syytä olla huolissaan turvallisuudestaan.
James Olson
Kun Olson aloitti 1970-luvulla vakoojien metsästyksen omien joukosta, tehtävää pidettiin CIA:ssa ö-luokan työnä.
Talon huonoimmat pantiin etsimään vastustajan parhaita, tavattiin käytävillä veistellä.
Olsenin mukaan vastavakoilun maine todellisuudesta irtaantuneena haihatteluna oli täysin ansaittua. 1950- ja 1960-luvulla lähes kaikki Neuvostoliitolta saadut loikkarit oli arvioitu epäluotettaviksi ja uudet KGB-rekrytoinnit oli lopetettu.
– Kaiken epäily vahingoitti enemmän kuin suojeli Yhdysvaltojen tiedustelua, Olson arvioi.
1980- ja 1990-luvulla oman henkilöstön valvonnasta tuli järjestelmällisempää ja ulkomaisiin tiedustelupalveluihin alettiin tunkeutua entistä aggressiivisemmin.
Vastavakoilun terästäytyminen sai alkunsa Euroopasta, Wienin suurlähetystöstä.
Kesäkuussa 1987 Olson tapasi suurlähetystön aulassa kuubalaisen miehen, jonka kuiskaamat koodinimet saivat CIA:n asemapäällikön kalpenemaan.
Kuubalainen tiedustelujohtaja Florentino Lombardo paljasti, että kaikki CIA:n 38 tietolähdettä Kuuban tiedustelupalvelussa olivat todellisuudessa edelleen kommunistijohtaja Fidel Castron kontrolloimia.
Yhdysvaltoja oli vedätetty ja huolella.
– Se oli nöyryytys, mutta samalla myös osoitus Kuuban tiedustelun osaamisesta. Ja tietysti herätys koko tiedusteluyhteisölle, Olson sanoo.
Mutta miten sitten erottaa aito tiedusteluloikkari huijarista, joka jatkaa edelleen työskentelyä omalle maalleen? Olsonin mukaan tietolähteen arvioinnissa kaikista tärkeintä on katsoa, mitä hän tuottaa.
– Mikä on se asia, mitä vastapuoli ei missään nimessä haluaisi antaa? Jos se saadaan heti kättelyssä vastapuolen ihmiseltä, hän saattaa olla se, mitä väittää olevansa.
Olson sanoo luottavansa lähtökohtaisesti valheenpaljastuskoneen tuloksiin, kunhan testissä on otettu huomioon esimerkiksi kulttuurilliset tekijät. Valehtelua voidaan jossain maissa pitää neuvokkuutena.
Mittaustuloksia paljon tärkeämpää on kuitenkin tavata ihminen kasvokkain. Näin siksi, että päivän päätteeksi turvallisuusalan ihmiset eivät yleensä ole kummoisia näyttelijöitä.
– Loikkausta harkitsevan kiinalaisen tiedusteluviranomaisen on syytä olla huolissaan turvallisuudestaan. Sen pelon pitäisi näkyä käytöksessä ja kasvoilla. Oma kokemukseni on, että pelkoa on vaikea esittää, Olson sanoo.
Kun tietolähde on lopulta todettu luotettavaksi, sitä pyritään suojelemaan kaikin keinoin.
Myyrän vastuulla on todisteiden jatkuva hävittäminen ja mahdollisen tarkkailun havaitseminen. Isäntäorganisaation taas täytyy huolehtia turvallisesta tiedonkulusta ja estää paljastuminen omasta päädystä.
Henkilökunnan tarkkaileminen on Olsonin mukaan omanlaisensa taiteenlaji. Sen perusta on toimiva vertaisvalvonta.
– Jos näet jotain, sano jotain. Tämä on se mantra, Olson sanoo.
Kenttätyössä CIA:n työntekijän pitää raportoida esimiehelleen kaikki kontaktit ulkomaalaisten kanssa, mukaan luettuna avioliiton ulkopuoliset suhteet.
Ihmisten työskennellessä pitkiä aikoja yksin ulkomailta raportoitavaa tuppaa kertyä. Kaikki eivät halua myöntää tällaisia asioita edes valheenpaljastimeen kytkettyinä.
Olson on itse joutunut lähettämään työurallaan kolme työntekijää – kaksi miestä ja yhden naisen – takaisin Yhdysvaltoihin, koska he eivät raportoineet romanttista suhdetta ulkomaalaisen kanssa.
– Ne olivat ikäviä päätöksiä, mutta aivan pakollisia, Olson toteaa.
Omaa maataan vastaan kääntyneiden agenttien saamat tuomiot ovat Yhdysvalloissa harvinaisia ottaen huomioon erilaisissa turvallisuus- ja tiedusteluorganisaatioissa työskentelevien ihmisten suuri määrä.
Olsonin mukaan tämä selittyy osin sillä, että vakoojaksi epäillyn henkilön toiminta saadaan lopetettua, mutta tapaus ei koskaan etene oikeuteen tai julkisuuteen asti.
Yhdysvalloissa petturin tie vie monesti työttömyyskortistoon.
Valtiot ovat tässä suhteessa erilaisia. Toukokuussa 2017 New York Times uutisoi Kiinan turvallisuusviranomaisten teloittaneen CIA:n tietolähteen – hänet ammuttiin työtovereidensa edessä varoitukseksi muille pettureille.
Yhdysvaltojen ja Kiinan välinen vakoilusota käydään pitkälti poissa julkisuudesta. Joskus iskuja kuitenkin vaihdetaan myös päiväsaikaan.
Heinäkuun lopulla Yhdysvallat määräsi Kiinan sulkemaan Houstonin konsulaatin, jota se syytti patentteihin ja tuotemerkkeihin kohdistuvasta teollisuusvakoilusta.
Olsonin työpaikka Collage Stationin yliopistokaupungissa sijaitsee reilun sadan kilometrin – teksasilaisittain kivenheiton – päässä Houstonista.
Olson toteaa tietävänsä asiasta vain sen, mitä on lehdistä lukenut. Yllättänyt hän ei ole.
– Kotiosavaltiossani Iowassa kiinalaiset kaivoivat pellosta esiin muokattuja maissin siemeniä kopioidakseen ne. He hyökkäävät kaikilla rintamilla, Olson sanoo.
Yhdysvalloissa opiskelee tällä hetkellä noin 400 000 kiinalaista. Osa heistä tulee jäämään maahan ja saamaan myöhemmin Yhdysvaltojen kansalaisuuden.
Kansalaisuuden myötä ihminen voi saada turvallisuusluokituksen ja päästä käsittelemään salaista materiaalia.
James Olsonin mukaan nämä kiinalais-amerikkalaiset ihmiset muodostavat merkittävän turvallisuusriskin ja heitä tulisi rekrytointivaiheessa seuloa muita tarkemmin.
Yhdysvaltojen kuohuessa rasismista ihmisten profiloiminen etnisyyden tai aikaisemman kansallisuuden perusteella kuulostaa reseptiltä pr-katastrofille.
Olson toivoo, että tämä kerrottaisiin myös kiinalaisille.
– Ainakaan kiinalaiset tiedusteluviranomaiset eivät arastele vedota kiinalais-amerikkalaisten etnisyyteen, kun he pyytävät vakoilemaan vanhan kotimaansa puolesta. Vaatimuksia voidaan ryydittää painostamalla Kiinassa asuvia sukulaisia, Olson sanoo.
Joitain askeleita Olsonin kaipaamaan suuntaan on jo otettu. Presidentti Donald Trumpin hallinto kielsi kesäkuussa tuhansilta kiinalaisilta opiskelijoilta ja tutkijoilta pääsyn Yhdysvaltoihin.
Suurvaltojen pikkuhiljaa kiristyvä tilanne heijastuu väistämättä ympäri maailman.
Suomi ei maantieteensä vuoksi näyttele Yhdysvaltain ja Kiinan välisessä kamppailussa yhtä suurta roolia kuin kylmässä sodassa. Suomesta ei pysty tarkkailemaan Kiinaa yhtä vaivattomasti kuin aikoinaan Neuvostoliittoa.
Palvellessaan kylmän sodan vuosina Moskovassa Olson sanoo vierailleensa lukuisia kertoja Helsingissä.
– Yövyin kuule monesti siinä Töölönlahden rannassa olevassa isossa hienossa hotellissa, Olson alkaa muistella.
Mutta se on toinen, menneen maailman tarina.
Voit keskustella aiheesta tiistaihin 25. 8.2020 kello 22:een asti.
Lisää aiheesta:
Yhdysvaltalainen entinen sotilas tuomittiin Venäjällä 16 vuoden vankeuteen vakoilusta