Mona-Liisa Nousiainen oli hiihdon moninkertainen maailmanmestari, joka eteni aikuisten sarjassakin huipulle asti. Hän oli myös lahjakas muusikko, joka voitti 15-vuotiaana Kultainen Harmonikka -kilpailun.
Nousiainen päätti urheilu-uransa keväällä 2018, ja pian sen jälkeen hän sai pysäyttävän uutisen: hänellä on parantumaton vatsasyöpä. Tieto oli suuri järkytys Nousiaiselle ja hänen läheisilleen, kuten myös häntä hoitaneille maajoukkueen lääkärille.
– Elämän julmuus, epäoikeudenmukaisuus ja kohtuuttomuus musersi siinä hetkessä, hiihtomaajoukkueen vastuulääkärinä toimiva Maarit Valtonen kertoi Yle Urheilulle.
Yle Urheilun toimittajan Laura Arffmanin kirjoittamassa, keskiviikkona julkaistussa Mona-Liisa – urheilija, muusikko, ihminen -kirjassa kerrotaan, että Mona-Liisa Nousiaisen vatsaoireita tutkittiin ensimmäisen kerran jo vuonna 2016.
Mitään syytä ei kuitenkaan löydetty. Myöhemmin otetut koepalatuloksetkin saapuivat takaisin puhtaina. Mahalaukun syöpä löydettiin vasta, kun oli liian myöhäistä. Mona-Liisa Nousiainen menehtyi heinäkuussa 2019. Hän oli kuollessaan 36-vuotias.
– Se tauti näytti meille keskisormea koko ajan, Maarit Valtonen kertoi kirjassa.
Hiihtomaajoukkueessa on jo usean vuoden ajan ollut käytössä urheilijoiden terveydenseuranta, jonka ansiosta urheilijoiden terveydentilan kontrollointi on ollut säännöllistä ja johdonmukaista.
Terveydenseuranta rakennettiin Reijo Jylhän päävalmentajakaudella ja sitä toteutetaan edelleen yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen (Kihu) kanssa. Kolme kertaa vuodessa suoritettavien mattotestien yhteydessä seurataan muun muassa urheilijoiden keuhkojen toimintaa, kehonkoostumusta ja verenkuvaa ja urheilijat käyvät keskustelua niin lääkärin, psyykkisen valmentajan kuin fysioterapeutin kanssa.
Nämä palvelut ovat urheilijoiden saatavilla myös koko vuoden ajan, harjoitusleireillä ja kilpailumatkoilla. Valtosen mukaan juuri jatkuvuus on urheilijan terveydenseurannassa tärkeää.
– Tärkein juttu on, että tunnemme toisemme ja pystymme matalalla kynnyksellä pohtimaan asioita urheilijan, valmentajan ja eri alojen ammattilaisten kanssa. Kun on kyse huippu-urheilusta, puhutaan pienistä marginaaleista ja pienet asiat voivat aiheuttaa haasteita suorituskykyyn.
Valtosen oikeana kätenä hiihtomaajoukkueessa toimiva Mira Tuovinen luonnehtii lääkäri-urheilija-potilassuhdetta vanhan ajan perhelääkärisuhteeseen. Hoitosuhde on usein pitkä ja pysyvä, jolloin yhteydenottokynnyskin on matalampi.
Terveydenseurannasta on ollut paljon ennaltaehkäisevää hyötyä. Keuhkojen toiminnan seurannalla on pystytty havaitsemaan hengitysteiden kuormittuminen, ennen kuin kehittyvä astma aiheuttaa suorituskykyyn rajoitteita. Kehonkoostumuksen seurannalla saadaan viitteitä urheilijan energiatasapainosta. Esimerkiksi veren matala D-vitamiinitaso voi vaikuttaa infektioherkkyyteen, joten tällaiset tilanteet halutaan huippu-urheilijalla estää. Öisin tapahtuva sykevälivaihtelun seuranta taas kertoo urheilijan palautumisesta, jolloin kuormittumiseen voidaan puuttua.
– Kun ihminen kokee kovan fyysisen ja psyykkisen kuormituksen aikana väsymystä, uupumusta, mielialan laskua tai sitä, ettei kaikki ole kehossa kunnossa, on ihmiselle luontaista epäillä syyksi jotain piilevää sairautta. Lääkärinä olen tulkkina tällaisissa tilanteissa vähentämässä medikalisaatiota ja arvioimassa, mikä todella on hoidettavaa sairautta ja, mikä on kuormitusfysiologiaa eli kehon ja mielen väsymystä, jota hoidetaan levolla – ei lääkkeillä, Valtonen selvitti.
Mona-Liisa Nousiaisen tapauksessa tiivis terveydenseuranta ei kuitenkaan auttanut. Valtonen myöntääkin, ettei aukotonta seurantajärjestelmää ole.
–Valitettavasti terveystarkastukset ja verikokeet antavat hyvin rajallisen turvan terveydellemme ja vaikka kuinka eletään täydellisen terveellisesti emme voi aina vaikuttaa elämän kulkuun.
Nousiaisen tapaus nostatti Valtoselle lohduttomuuden lääketieteen rajallisuudesta. Hän saa tehdä työtä, jossa on mahdollisuus järjestelmälliseen ihmisen terveydentilan seurantaan, kuitenkin ilman mahdollisuutta päästä ajoissa käsiksi julmimpiin sairauksiin. Valtonen onkin joutunut läpikäymään hyväksyntää omaa ammattiaan ja lääketiedettä kohtaan.
Vaikka Tuovinen ei ollut Nousiaisen tapauksessa hoitovastuussa, oli sillä vaikutusta häneen. Se toi paljon nöyryyttä ja rajallisuuden tajua. Olisiko jotain voitu tehdä toisin -kysymys on pyörinyt sekä Valtosen että Tuovisen mielessä useasti. Lääkärinä Valtonen tiesi syöpäsairauksien lääketieteellisen todellisuuden, mutta ihmiselle sen todellisuuden hyväksyminen oli kohtuutonta.
– Ihmisenä sitä väistämättä pohti, miten asiat olisivat voineet mennä tai jossittelee sitä, miten polku olisi voinut olla erilainen. Tässä vaiheessa sille jossittelulle ei kuitenkaan jäänyt tilaa, kun tietää, minkälainen tauti tämä on, Valtonen sanoi.
Se, että Mona-Liisa Nousiainen oli huippu-urheilija ja hänellä oli tiivis hoitosuhde lääkäriin, auttoi siinä, että häntä tutkittiin niin paljon. Tuovisen mukaan monista tarkastuksista huolimatta, sairauksia jää tunnistamatta.
– Tämä tapaus on lisännyt ymmärrystäni siitä, että kaikkea ei voida löytää ajoissa. Aina ei ole mitään tehtävissä, vaikka kaikki tehtäisiin mahdollisimman hyvin, Tuovinen sanoi.
– On inhimillistä jossitella, mutta tällaisessa tapauksessa ei varmasti ollut mitään, mitä olisi voitu tehdä toisin. Kyse ei ole siitä, etteikö olisi tutkittu. Se tauti oli vain koko ajan edellä. Oli monta paikkaa, missä se olisi teoriassa voitu saada kiinni, mutta sitä ei kuitenkaan saatu.
Vaikka muun muassa kaksi vuotta sitten tehty syöpätauteihin erikoistuneen lääkärin Jorma Sormusen väitöskirjassa todettiin, että liikunta ja raskas työ vähentävät riskiä sairastua syöpään, ei kukaan ole täydellisesti suojassa sairauksilta. Se tekee Valtosen mukaan elämästä arvaamatonta, ja jokainen joutuu pohtimaan, kuinka paljon antaa arjessaan tilaa pelolle ja kuinka paljon antaa pelon hallita elämää. Hänen mielestään Nousiaisen ja keväällä syöpään kuolleen ampumaurheilija Vesa Törnroosin kohtalot eivät ole kuitenkaan lisänneet urheilijoiden pelkotiloja tai herkkyyttä reagoida tuntemuksiinsa.
– Toki olemme käyneet keskusteluja, minkälaisia oireita ja tuntemuksia pitää tutkituttaa. Kun aggressiivisesti leviävä syöpä ei välttämättä näy tarkoissakaan tutkimuksissa, on hyvä miettiä mitä esimerkiksi kovasti markkinoitavista verikokeista ihminen ajattelee näkevänsä, Valtonen muistutti.
– Ihmisen on tärkeä hakea oman hyvinvoinnin tasapainoa muista asioista kuin jatkuvasta itsensä mittaamisesta. Tasapaino löytyy muualta.
Mona-Liisa Nousiainen toivoi kirjassa, että ihmiset nauttisivat jokaisesta päivästä ja ihan pienistäkin asioista. “Eläkää täysillä älkääkä valittako turhasta”, hän neuvoi.
Valtonen on samaa mieltä, kun hän pohtii, mitä Mona-Liisa Nousiaisen tapaus on opettanut.
– Tässä ollaan elämän perusasioiden äärellä: mihin me elämässä aikaamme käytämme, miten me omaa hyvinvointiamme hoidamme, miten me juuri käsillä olevaa hetkeä arvostamme ja kuinka paljon annamme elämän riskien pelolle tilaa omassa arjessamme, hän sanoi.
–Niin kliseistä kuin se onkin, niin arjesta nauttiminen, ympärillä olevien ihmisten kohtaaminen ja itsestä huolehtiminen ovat niitä perusasioita, joista onnellisuus koostuu. Onnellinen ihminen tartuttaa onnea ulospäin. Sellainen ihminen Monakin oli.
Samaa mieltä on myös Tuovinen: tärkeintä on elää tässä hetkessä.
– Tällainen tapaus muistuttaa elämän rajallisuudesta sekä myös ammatillisesta rajallisuudesta ja nöyryydestä. Se on myös muistutus siitä, että urheilijakin voi sairastua vakavasti.
Lue myös: