Valko-Venäjän opposition näkyvin hahmo, presidentinvaaleissa ehdolla ollut Svjatlana Tsihanouskaja vieraili päivällä pääministeri Sanna Marinin (sd.) luona Kesärannassa.
Ylen haastattelussa Tsihanouskaja kuvasi tapaamista nuoren naispääministerin kanssa inspiroivaksi. Hän sanoi Marinin edustavan tulevaisuutta, jota halutaan myös Valko-Venäjälle.
– Kysymys ei ole idän ja lännen, vaan menneisyyden ja tulevaisuuden välisestä asetelmasta, kuvasi Tsihanouskaja tilannetta Valko-Venäjällä.
Tsihanouskaja sanoi olevansa tyytyväinen vierailuun, ja katsoi valkovenäläisten demokratiapyrkimyksen kohdanneen Suomessa ymmärrystä.
Tsihanouskaja kertoi kannattavansa myös Valko-Venäjän valtiollisen television sulkemisesta pois EBU:sta ja Euroviisuista.
"Ensin on löydettävä keskusteluyhteys"
Tsihanouskajan ehdotus Suomen välitystehtävästä Valko-Venäjän kriisin ratkaisemiseksi ei kuitenkaan saanut vastakaikua Helsingissä.
Tsihanouskajan kanssa keskustellut ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) sanoi Ylen haastattelussa, että ensin Valko-Venäjällä olisi löydettävä keskusteluyhteys opposition ja maata johtavan presidentti Aljaksandr Lukašenkan välille.
– Silloin kansainvälinen yhteisö, EU ja Etyj ovat varmasti valmiita auttamaan. Mutta tällä hetkellä keskusteluyhteys puuttuu, muistutti Haavisto.
Hän lisäsi, että viestiä yhteyden luomisen välttämättömyydestä on viety myös maan johdolle – "niissä vähissä kontakteissa, mitä Suomella on ollut".
"Tiedätte, kuinka Venäjälle puhutaan"
Pyytäessään Suomelta välitysapua Svjatlana Tsihanouskaja viittasi siihen, että Suomi tunnetaan neuvotteluiden järjestäjänä, joka Etyjin jäsenenä voisi edistää välitysprosessia. Hänen mukaansa myös Venäjän olisi oltava mukana.
– Tiedätte, kuinka puhua Venäjälle ja toimia sen kanssa, korosti Tsihanouskaja vierailullaan.
Pekka Haavisto huomautti, että mielenosoituksissa ei heilutettu EU:n lippua, vaan Valko-Venäjän vanhaa punavalkoista kansallislippua. Haavisto katsoi tämän merkitsevän, että maassa pitäisi tavoitella kansallista ratkaisua, jota niin Venäjän kuin EU:n pitää kunnioittaa.
Valko-Venäjän vanha lippu on maassa kuitenkin nyt kielletty, ja ihmisoikeusrikokset opposition tukahduttamiseksi jaktkuvat.
Myös Tsihanouskajan vierailun isäntänä toiminut Etyjin kunniapuheenjohtaja, kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) sanoi Ylen haastattelussa, ettei Suomi ole tarjoutumassa välittäjän tehtävään.
Ulkoministeri Haavisto painotti kuitenkin, että Valko-Venäjän hallintoon on vedottu erittäin vakavien ihmisoikeusloukkauksien keskeyttämiseksi ja vangittujen vapauttamiseksi.
"EU:n hitauteen on petytty Valko-Venäjällä"
Tsihanouskaja on Suomen-vierailullaan sanonut valkovenäläisten olevan kiitollisia lännen tuesta, mutta samalla pettyneitä EU:n hitauteen.
Svjatlana Tsihanouskaja sanoi tiistaina Ulkopoliittisen instituutin järjestämässä tilaisuudessa, että Euroopan unioni on niin voimakas, että siltä odotettiin nopeita toimia Valko-Venäjän tilanteen suhteen.
– Uskoimme, että Euroopan unioni voisi nopeasti ja selväsanaisesti puuttua tilanteeseen ja ihmisoikeusloukkauksiin ja saada Lukašenkan aloittamaan neuvottelut.
Ylen haastattelussa Pekka Haavisto vastasi kritiikkiin ja kertoi olleensa itse viimeksi viime viikolla yhteydessä EU:n komissioon Valko-Venäjän asiassa.
– EU on listannut väkivaltaisuuksiin syyllistyneitä poliiseita ja asettanut heille maahantulokieltoja. On tärkeää, että viranomaiset saavat seurauksia siitä, että ovat osallistuneet laittomuuksiin, sanoi Haavisto.
Hän sanoi Suomen kiirehtineen opposition tukemista ja Euroopassa olevien valko-venäläisten opiskelijoiden auttamista.
"Tsihanouskajan vastaanotto kertoo arvostuksesta"
Svjatlana Tsihanouskaja sai Suomessa lähes valtiovieraan vastaanoton. Sekä tasavallan presidentti Sauli Niinistö, pääministeri Sanna Marin (sd.) että ulkoministeri Pekka Haavisto tapasivat hänet.
Haavisto sanoi tämän kertovan arvostuksesta.
– Rouva Tsihanouskajalta saatettiin vaaleissa varastaa vaalivoitto, muistutti Haavisto. – Emme tiedä, mikä olisi ollut oikea tulos, mutta tiedämme, että vilppiä tehtiin.
Haavisto vaati, että Valko-Venäjällä pitäisi järjestää demokraattiset ja avoimet vaalit.
– Svjatlana Tsihanouskajan aviomies pidätettiin, ja hän on itse joutunut vaalivilpin kohteekksi. Tulevaisuudessa hän voi olla yksi varteenotettavista ehdokkaista, kun Valko-Venäjällä on vapaat vaalit, arvioi ulkoministeri Pekka Haavisto.
Korjaus 3.3.2021 kello 18.09: Artikkelista on muutettu kohta, jossa kerrottiin virheellisesti Tsihanouskajan saaneen tukea Suomen pääministeriltä ajatukselle Valko-Venäjän valtiollisen television sulkemisesta pois EBU:sta ja Euroviisuista. Asia ei noussut tapaamisessa esille. Tsihanouskaja sanoi itse Ylelle kannattavansa ajatusta.
Lue myös: