Itäisen konferenssin viimeisessä pudotuspelipaikassa, kymppisijalla keikkuva Chicago Bulls tarvitsee seuraavissa otteluissaan muilta kuin Zach Lavinelta ratkaisuja.
Tähdistötason takamiehen odotetaan olevan sivussa useista otteluista NBA:n koronaprotokollan vuoksi. Lauri Markkanen oli esimerkiksi sivussa vuodenvaihteessa kaikkiaan seitsemästä pelistä liigan koronasäännöstön mukaisesti.
LaVine on pussittanut koreja hurjalla 27,5 pisteen keskiarvolla ja on koko sarjan yksi parhaista korilingoista. Bulls joutui peruuttamaan torstain harjoitukset mahdollisen korona-altistumisen takia.
Alavireinen Bulls on voittanut viimeisestä 16 ottelustaan vain neljä ja joukkueen kemia on ollut pahasti hukassa sen jälkeen, kun joukkue teki kauppoja hankkimalla sentteritähti Nikola Vucevicin riveihinsä.
Valmentaja Billy Donovan on saanut paljon kritiikkiä niskaansa viimeaikaisesta joukkueen peluuttamisesta. Markkanen tiputtetiin esimerkiksi Vucevicin saapumisen jälkeen avauskokoonpanosta, eikä suomalaisen osaamista ei ole enää hyödynnetty.
Lavinen poissaolo saattaa tuoda vähälle peliajalle jääneelle Markkaselle jatkossa lisää vastuuta. Markkanen kun on joukkueensa yksi parhaista heittäjistä. Chicago Bulls kohtaa seuraavaksi Memphisin lauantaiaamuna Suomen aikaa.
Lue myös
Lauri Markkanen jäi pisteittä ensimmäistä kertaa NBA-urallaan – Chicago taipui Memphisille
Chicago Bulls taipui liigajumbolle NBA:ssa – Lauri Markkasella vaisu ilta