Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

"Tukipaketithan ei kentälle tule missään vaiheessa", ennakoi pettynyt turveyrittäjä – sadan rekan protesti sekoittaa perjantaina liikennettä Helsingin keskustassa

Turveyrittäjien mielenilmaus huipentuu perjantaina aamulla Helsingissä. Yksi mielenosoituksen järjestäjistä on eteläpohjalainen Markus Mantela, jolle hallituksen puoliväliriihessä lupaama paketti ei riitä.

Turvetuottajia eri puolilta Suomea matkaa perjantaiksi mielenilmaukseen Helsinkiin. Eteläpohjalaiset tuottajat kokoontuivat Jalasjärvelle, mistä torstaina matkaa jatkettiin kohti pääkaupunkia.
  • Elina Kaakinen

Polttoturpeen tuotannon alasajosta suivaantuneet turvetuottajat aikovat viedä vappuaattona viestiään eduskuntaan yli sadan täysperävaunuyhdistelmän voimalla. Eduskuntatalolle moottorikulkuetta odotetaan klo 8.30 aikoihin.

– Jos kaikki ilmoittautuneet lähtevät matkaan, siitä tulee yli kilometrin rekkaletka, toteaa yksi tapahtuman järjestäjistä, eteläpohjalainen turveyrittäjä Markus Mantela.

Torstaina ennen puolta päivää oli Jalasjärvelle kokoonunut jo parikymmentä rekkaa Etelä-Pohjanmaan alueelta.

– Tästä lähdemme ajamaan kohti etelää. Pohjoisesta on tulossa toinen letka ja matkan varrella letkat yhdistyvät. Liikkeellä ollaan rauhanomaisissa tunnelmissa, ja tavoitteena on saada aikaiseksi rakentavaa keskustelua.

Rekkamarssin järjestäminen on teettänyt turveyrittäjillä paljon ennakkotyötä. Mantela kiitää Helsingin kaupunkia ja poliisia myönteisestä suhtautumisesta.

– Sata rekkaa keskellä kaupunkia ei ole pikku juttu.

Rekkoja vyöryy pääkaupunkia kohti eri puolilta maata, kauimmaiset tulevat Rovaniemen pohjoispuolelta. Markus Mantelan mukaan väkeä ei ole ollut vaikea saada liikkeelle.

Mieltään osoittavat turveyrittäjät lähtevät liikkeelle Jalasjärvellä, Helsinkiin vyöryy sata rekkaa

Tulevaisuudesta kysymys

Mielenosoituksen ideointi alkoi jo viime syksynä, kun kävi selväksi, että turpeen energiakäyttö vähenee Suomessa paljon ennakoitua nopeammin.

Lue myös:Energiaturpeen käyttö vähenee nopeammin kuin haluttiin – pulassa ovat yrittäjät ja maatalous: "Kokonaisuus ei ole kenenkään hallussa"

Rekkamarssin pääjärjestäjät ovat eteläpohjalaisia. Hallituksen ilmastotavoitteeseen liittyvä pyrkimys puolittaa turpeen energiakäyttö vuoteen 2030 mennessä on turvemaakunnassa herättänyt paljon huolta tulevaisuudesta.

– Etelä-Pohjanmaalla tuotetaan nimenomaan energiaturvetta ja täällä on paljon päätoimisia turveyrittäjiä, joiden toimeentulo on kiinni tuotannon jatkumisesta, toteaa Etelä-Pohjanmaan Koneyrittäjien turve- ja energiajaoston puheenjohtaja Marko Nummijärvi Kauhajoelta.

Turvetoimiala on Suomessa keskittynyt kolmeen maakuntaan: Pohjois-Pohjanmaalle, Etelä-Pohjanmaalle ja Keski-Suomeen. Pellervon taloustutkimus PTT:n selvityksen mukaan suhteessa alueen kokoon ylivoimaisesti suurin merkitys toimialalla on maakunnista Etelä-Pohjanmaalla.

Jos turpeen käyttö puolittuisi, vähenisi Etelä-Pohjanmaalla työllisten välitön määrä reilut 100 henkilötyövuotta, ja välilliset vaikutukset mukaan luettuna runsas 200 henkilötyövuotta. Jos taas tuotanto supistuu yhteen neljäsosaan, työllisyys laskee välittömästi ja välillisesti yhteensä reilut 300 henkilötyövuotta.

Turverekka lähdössä mielenosoitukseen Jalasjärveltä
Parikymmentä turverekkaa kokoontui ennen puolta päivää Jalasjärvelle, josta matka jatkui kohti Helsinkiä. Kuva: Terhi Varjonen / Yle

Riihisopu ei riittä

Turvemarssin järjestäjät ovat tehneet tapahtuman viime hetken viilauksia samaan aikaan, kun maan hallitus on istunut puoliväliriihessä ja vääntänyt kättä muun muassa turvealan tukemisesta.

Kun turvetuottajat torstaiaamuna pakkasivat eväitä rekkoihinsa, oli heillä jo tiedossa, että hallituksessa on syntynyt sopu turpeesta.

Lue myös: Turvetuottajaa eivät puoliväliriihen turvepäätökset tyydytä: "Aika vähäiseksi jäi tämä apu"

Reissuun silti lähdetään?

– Kyllä, ilman muuta, sanoo Kortesjärveltä starttaava Markus Mantela, jonka mielestä hallituksen sopima paketti ei avaa turvealalle riittävästi tulevaisuuden näkymiä.

Mantelan mukaan yksi turvemarssin pääviesteistä päättäjille onkin, että turve pitää Suomessa luokitella uusiutuvaksi luonnonvaraksi sen vuotuisen kasvun osalta. Vaatimusta vauhditetaan parhaillaan myös kansalaisaloitteella, joka on kerännyt reilut 36 000 allekirjoitusta.

Keskustan liikenne sekaisin?

Komisario Jarmo Heinonen Helsingin poliisilaitokselta vahvistaa, että melko suuresta operaatiosta on kysymys, kun rekkaletka vyöryy aivan kaupungin keskustaan. Normaalisti raskaalla kalustolla ei ole sinne asiaa.

Poliisin tiedotteen mukaan mielenosoituskulkue aiheuttaa merkittävää haittaa liikenteelle Hämeenlinnanväylällä ja Helsingissä.

Reitin suunnittelussa on jouduttu ottamaan huomioon ahtaat risteykset ja myös raitiovaunujen ajolangat. Eduskuntatalolla tapahtuvan pysähdyksen takia ajokaistoja joudutaan ehkä sulkemaan, että saadaan tilaa kaikille rekoille.

– Polisii ohjaa liikennettä ja me teemme tietysti parhaamme, että haittaa muulle liikenteelle aihetuu mahdollisimman vähän, toteaa Heinonen.

Maakunnista rekat ajavat kohi Helsinkiä omia reittejään. Kokoontuminen on Hyvinkäällä, josta rekat ajavat jonossa eduskuntatalolle. Arvioitu saapumisaika on sinne klo 8.30.

Aiheesta voi keskustella perjantaihin 30. huhtikuuta kello 23:een asti.

Lisää aiheesta:

Turvetuotannon muutoksiin valmistaudutaan maakunnissa - luonnonsuojeluliitto muistuttaa alasajon olleen tiedossa pitkään: "Joka asiassa tulee lopussa se hätä"