Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Pulkkanen golfasi uran toisen kolmostilan Euroopan-kiertueella – "Jonkinlainen lukko saattoi nyt aueta"

Tapio Pulkkanen palasi lähes kolmen ja puolen vuoden tauon jälkeen kärkikolmikkoon golfin Euroopan-kiertueella, kun hän ylsi kolmanneksi Teneriffalla kisatussa 1,5 miljoonan palkintoeuron Canary Islands Championship -kisassa.

Tapio Pulkkanen Teneriffalla 9.5. 2021
Tapio Pulkkasen hyvä vire jatkui päätöspäivänä Teneriffalla Kuva: Getty Images
  • Jouko Vuolle
  • STT–Yle

Tapio Pulkkasen osuus palkintopotista oli reilut 87 000 euroa, joka on hänen uransa kolmanneksi korkein yhden kisan saldo.

Pulkkanen nousi kärkikamppailuun lauantaisella 61 lyönnin kierroksellaan, joka oli kymmenen alle par-tuloksen. Päätöskierros sunnuntaina sujui 66 lyönnillä. Pulkkasen lopputulos oli 264 lyöntiä eli 20 alle parin, hänen edelleen pelasivat Etelä-Afrikan Garrick Higgo (257, -27) ja Australian Maverick Antcliff (263, -21).

– Tämä oli ihan huippukisa! Vain toisen päivän loppu oli minulta heikko ja tein siihen tuplabogin ja bogin. Siitä suutuin itselleni ja lauantaina vedin huippukierroksen –10 ja tänäänkin meni hyvin. Voittaja meni sitten jo tosi kovaa, kehaisi Pulkkanen Higgoa.

Pulkkanen, 30, otti turnauksessa sen, mitä oli vain saavutettavissa.

– Olen uralla vetänyt aiemmin kahdesti kierroksen –10:een, mutta ne ovat olleet molemmat 62. Kolmannen kierroksen tulos täällä oli 61, joka on alhaisin kierros, minkä olen ikinä vetänyt.

Pulkkasen edellinen sija kärkikolmikkoon Euroopan-kiertueella on joulukuulta 2017, jolloin hän oli Etelä-Afrikassa kolmas. Viime kausi meni ilman sijoitusta kymmenen parhaan joukkoon ja tälläkin kaudella oli vaisua ennen Teneriffaa.

– Tammikuussa oli yksi hyvä kisa (41:s) Abu Dhabissa, mutta sen jälkeen on ollut heikompaa. Onhan se rankkaa pelata huonosti. Kyllä nämä (onnistumiset) ovat rankingin ja rahan kannalta tärkeitä. Jonkinlainen lukko saattoi nyt aueta. Fiilis on sellainen, että uskon pärjääväni myös tulevaisuudessa, Pulkkanen iloitsi.

Pulkkanen jatkaa Kanariansaarilta Englantiin British Masters -kisaan. Sen jälkeen on viikon tauko ennen Tanskassa 27.-30. toukokuuta pelattavaa Euroopan-kiertueen koitosta.

- Breikki tekee hyvää, kuuden viikon jälkeen kiva päästä välillä kotiin.

Samoojalla hyvä aloitus ja lopetus

Suomalaismenestystä täydensi Kalle Samooja jaetulla 9. sijallaan. Samooja löi kilpailun ensimmäisen ja viimeisen kierroksen tulokseen 65, keskimmäisiin meni 68 lyöntiä.

– Kiva lopettaa kisa tuollaiseen kierrokseen. Kaksi keskimmäistä olivat vaan liian huonoja menestyäkseen tässä kisassa, Samooja totesi tiedotteessa.

Sami Välimäki jakoi 27. sijan ja Janne Kaske oli jaetulla 56. sijalla.