Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Ronja Mäkinen, 27, oli tehnyt pro gradu -tutkielmaansa kaksi vuotta. Hän koki, että sitä voisi hioa vielä loputtomiin lisää. Lopulta sosiaalipsykologiaa Itä-Suomen yliopistossa opiskellut Mäkinen asetti itselleen tavoitteen. Hän palauttaisi gradun vuoden 2021 viimeisenä päivänä, koska prosessi ei saisi venyä enää seuraavan vuoden puolelle.
– Käytin joululoman siihen, että hioin sitä koko ajan. Vuoden viimeisenä vuorokautena päätin, että gradu on nyt vaan pakko lopettaa ja antaa sen mennä.
Helsingissä asuva Mäkinen kertoo olevansa perfektionisti. Kun hän teki graduaan, koko elämä alkoi pyöriä sen ympärillä. Hän teki sitä stressinsiedon äärirajoille saakka.
– En oikein osannut puhua mistään muusta läheisilleni. En päässyt siitä vapaalle. Kun tein gradua, olin siinä tosi kiinni ja kun en tehnyt minua ahdisti, että en tehnyt sitä.
Mäkinen laati illalla muistiinpanoja ja gradu valtasi ajatukset myös yöllä.
– Nukkuminen meni aina niin, että siihen liittyvät asiat pyörivät mielessä ja tuntui, että pitäisi yölläkin ruveta kirjoittamaan sitä.
Mäkinen ei ole kokemustensa kanssa yksin. Joka neljäs yliopisto-opiskelija voi olla perfektionisti. Aihetta tutkitaan parhaillaan Suomessa.
Pahimmillaan lamaannuttaa
Mäkisen gradu käsitteli visuaalista minuuden esittämistä ja vaikutelmanhallintaa sosiaalisessa mediassa. Käytännössä hän tutki eri sosiaalisen median alustoille ladattuja profiilikuvia.
Kun Mäkinen palautti gradun joulukuun viimeisenä päivänä 2021, hänet valtasi tyhjyyden tunne.
Mäkinen kysyi itseltään: Mitä minä nyt teen tällä vapautuneella ajalla?
– Minulla oli myös outo ja epäuskoinen fiilis, että teinkö minä tämän ja vieläkö se tulee bumerangina takaisin. Olo oli huojentunut, mutta mietin silti, oliko se kuitenkaan tarpeeksi hyvä.
Kun graduohjaaja antoi Mäkiselle hyvää palautetta, hän ei uskonut sitä.
– Itse on silti kriittinen omaa tekstiä ja taidetta kohtaan. Perfektionisti ei voi ikinä päästä tavoitteisiinsa. Aina voisi olla täydellisempi.
Gradun tekeminen oli Mäkiselle rankka kokemus ja opetti, että pahimmillaan täydellisyyden tavoittelu lamaannuttaa ja uuvuttaa.
– Itse työskentelin joko yötä päivää tai en yhtään. Silloin kun ei tee mitään, itsesyyttely lamaannuttaa ja tuntuu, ettei mihinkään voi tarttua, jos siitä ei saa täydellistä. Siinä on sellainen ahdistuksen ja itsesyyttelyn kierre.
Mäkinen myös maalaili etukäteen uhkakuvia itselleen ja valmistautui pahimpaan. Mitä jos gradun arvosana ei olekaan hyvä, miten mahdan reagoida?
– Pidän ihan hyvänä asiana, että osaa valmistautua. Se, että siihen käyttää noin paljon aikaa ja resursseja, ei ole sen arvoista.
Kympin tyttö
Mäkinen kertoo, että hän on ollut lapsuudesta saakka perfektionisti. Hän oli jo alakoulussa kympin tyttö.
– Ehkä se on osaltaan persoonallisuuspiirrekin. Ei ympäristö ole vaatinut minulta asioita, vaan kyllä minä kehitin paineet itse itselleni.
Hän ei osaa sanoa, mistä se johtuu.
– Jotenkin vain luulen, että perfektionismi on osa minua.
Mäkinen huomaa olevansa perfektionisti herkästi myös vapaalla. Esimerkiksi maalaamisessa, valokuvaamisessa, sisustamisessa ja kodin siisteydessä hän huomaa tavoittelevansa täydellisyyttä.
– Ei kaikki ole koko ajan tiptop-kunnossa, mutta kyllä se lievästi ahdistaa, jos ei ole.
Kun Mäkinen teki graduaan, läheiset olivat ymmärtäväisiä, mutta koittivat samaan aikaan saada Mäkisen ajatukset toisaalle siitä.
– Hekin yrittivät välillä sanoa, että nyt mietitään jotain muuta ja tehdään jotain kivaa. He sanoivat, että sinä olet ihan hyvä tuollaisena. Kun he toistelivat sitä tarpeeksi, niin ehkä olo vähän helpotti.
Kova suorituskulttuuri
Perfektionismi on hiipinyt myös Ronja Mäkisen työhön.
Viime keväänä ja kesällä työharjoittelussa hän huomasi, että asiantuntijatyössä ei voi koko ajan olla sataprosenttisen aikaansaava ja tuottaa jatkuvasti tuloksia. Harjoitteluohjaajat sanoivat, että on luonnollista, ettei asioita saa koko ajan aikaan.
– En ollut käsittänyt sitä, että ajatustyökin on työn tekemistä.
Mäkinen valmistui yhteiskuntatieteiden maisteriksi Itä-Suomen yliopistosta helmikuussa tänä vuonna. Nyt hän työskentelee Itä-Suomen yliopistossa suunnittelijana opiskelijahyvinvoinnin ja uusien opiskelijoiden palvelujen parissa.
Mäkinen veti yliopistossa vertaistukiryhmää opiskeluhaasteiden tiimoilta. Hän on huomannut, että täydellisyyden tavoittelu on opiskelijoiden keskuudessa yleistä, mutta siitä puhutaan vähän avoimesti. Yliopistoissa on kova suorituskulttuuri ja opiskeluhaasteet tuntuvat olevan yhä tabu.
– Siinä tulee aika yksinäinen olo, jos kokee olevansa ainoa, jota ahdistaa, jolla on motivaatio-ongelmia ja jonka opinnot venyvät. Kun asioita sanottiin ääneen, moni huomasi olevansa samassa tilanteessa.
Mäkinen toivoo, että mielenterveydestä, jaksamisesta ja oppimisesta puhuttaisiin enemmän. Näin myös uupumukseen ajavat tekijät nousisivat esiin.
– Varmasti monella se johtuu juuri perfektionismista ja tiukoista aikatauluista. Saattaa itse vaatia itseltään nopeaa valmistumista ja monet myös vertailevat itseään muihin. Ei uskalla sanoittaa itselleen ääneen, että minulla on vähän liikaa hommia.
Mäkinen haluaa sanoa kaikille opiskelijoille, että gradusta tai muusta saadut arvosanat eivät määritä ketään ihmisenä.
– Yliopistot ovat paljon muutakin kuin kirjallista pärjäämistä. Siellä opitaan paljon muitakin taitoja. Ei kannata juuttua siihen yhteen osaan. Toivon kaikille hirveästi armollisuutta itseä kohtaan.
Mutta ei perfektionismi pelkästään huono asia ole.
– Onnistumisista tulee euforinen fiilis. Pitää kuitenkin löytää jokin balanssi, että perfektionismi ei ole koko ajan hallitsevaa.
Mitä ajatuksia juttu herättää? Voit keskustella aiheesta 17.4. kello 23:een asti.
Lue myös: