Ruotsalaiset maksavat vain osan asuntolainoistaan – "Ei ole mitään ideaa kuolla rikkaana ja velattomana"
Ruotsissa asuntolainoja lyhennettään varsin vähän Suomeen verrattuna. Nyt lyhennysten helpottamisesta on syntynyt länsinaapurissa keskustelua, kun inflaatio ja korkojen nousu heikentävät ostovoimaa.
Tukholman yliopiston kansantaloustieteen professori John Hassler olisi valmis luopumaan lyhentämispakosta kokonaan. Lyhentämisen pitäisi olla hänen mukaansa pelkästään pankin ja asiakkaan välinen sopimus.
Raahen kultakaivos on tuottanut vain vähän kultaa
Kymmenen vuotta sitten Pohjois-Pohjanmaalle Raaheen perustetusta kultakaivoksesta piti tulla Euroopan johtavia kullantuottajia, mutta suunnitelmat ovat epäonnistuneet.
Kultaa on saatu vain niukasti, ja nykyisellä kaivosyhtiöllä on niskassaan jättivelat. Ulkomailla on vireillä kaivoshankkeeseen liittyen myös oikeusjuttu, koska projektiin miljoonia sijoittanut venäläistaustainen rahoittaja kokee tulleensa harhautetuksi.
Ukrainalaisia on kahdonnut jäljettömiin hyökkäyksen alettua
Venäjän hyökkäyksen aikana joukoittain ihmisiä on kadonnut Ukrainassa. Osan voi olettaa kuolleen taisteluiden seurauksena, mutta venäläissotilaat ovat myös kaapanneet ihmisiä vangiksi.
Tarkkoja lukuja ei tiedetä. Tapauksia on päästy tutkimaan lähinnä Pohjois-Ukrainassa ja Kiovan seudulla, mistä venäläisjoukot vetäytyivät huhtikuussa.
Pohjois-Ukrainassa Vyšneven kylästä katosi myös Andri, jonka venäläissotilaat hakivat kotoaan. Perhe on vain aavistellut, minne hänet vietiin.
Fred Kerley kesti suosikin paineet
Yhdysvaltojen Fred Kerley, 27, kesti ennakkosuosikin paineet miesten 100 metrillä ja juoksi maailmanmestariksi, vaikka voittoaika 9,86 oli odotuksiin nähden pieni pettymys. Yhdysvallat ylsi miesten kisassa kolmoisvoittoon.
Yöllä alkoi myös taistelu maailman nopeimman naisen tittelistä. Alkuerien nopein oli Iso-Britannian Dina-Asher Smith kovalla ajalla 10,84.
Pituushypyssä Kiinan Jianan Wang voitti nuoren ennakkosuosikin, Kreikan Miltiadis Tentogloun, tuloksella836 cm.
Artikkeliin on koottu yön tärkeimmät yleisurheilun MM-kisojen tapahtumat.
Sade jatkuu sunnuntainakin
Sunnutaina sateet jatkuvat suuressa osassa maata ja lämpötila jää yleisesti lähelle 15 astetta.
Lisää säästä Ylen sääsivuilta.