Kiinassa puoluekokousten koreografiat suunnitellaan minuutintarkasti. Siksi presidentti Xi Jinpingin edeltäjän Hu Jintaon saattaminen ulos kokoussalista kansainvälisen median läsnäollessa viime lauantaina oli hyvin erikoista.
Nyt julkisuuteen tullut singaporelaisen CNA-uutiskanavan video näyttää hetket ennen Hu poistamista salista. Aiemmin on kerrottu, että Hu oli huonovointinen.
Videolla näkyy, että Hu on perinteen mukaisesti istutettu salissa seuraajansa Xi Jinpingin viereen. Hun toisella puolella istuu puolueen ytimeen kuuluva Li Zhansu, joka keskustelee Hun kanssa.
Li siirtää punaisen kansion pois Hun edestä. Pian tämän jälkeen vastentahtoiselta vaikuttava Hu talutetaan kahden virkailijan voimin ulos kokouksesta.
Lähtiessään Hu sipaisee pääministerin paikalta väistyvän Li Keqiangin olkapäätä. Sekä Hu että Li edustavat etenkin aiemmin vaikutusvaltaisena pidettyä Kiinan kommunistisen puolueen nuorisoliigaa.
Li Keqiang jäi, tai jätettiin, pois puolueen ytimen muodostavasta pysyväiskomitesta. Li on tunnettu markkinatalousuudistusten vankkana puolustajana.
Puoluejohtajien rivistössä kukaan ei näytä osoittavan myötätuntoa poistettavaa Huta kohtaan.
Kiinassa Hu Jintaon poistamisesta ei kerrottu
Virallinen Kiina on ollut tyypilliseen tapaansa niukkasanainen lauantain tapahtumista.
Uutistoimisto Xinhua tviittasi lauantaina, että Hu olisi ollut huonovointinen. Viesti oli mitä ilmeisimmin suunnattu ulkomaille, sillä Twitteriä ei pysty Kiinassa seuraamaan.
Kiinalainen media ei Hu Jintaon kohtaloa ole kommentoinut, kertoo uutistoimisto Reuters. Esimerkiksi lauantain tv-uutisissa Kiinassa näytettiin kuvaa, jossa Hu istuu yhä paikallaan.
Reutersin mukaan Kiinan omasta sosiaalisesta mediasta viittauksia Hu Jintaoon on karsittu kovalla kädellä. Myös viittauksia Hun poikaan Hu Haifengiin on poistettu.
Xin ote Kiinasta lujittui
Kokouksessa Xi Jinpingin asema kommunistisen puolueen ja koko Kiinan johdossa vahvistui entisestään.
Puolueen vallan ytimestä, pysyväiskomiteasta, jäi viime viikon kokouksessa pois kolme henkilöä, jotka Hu Jintaon tavoin olivat kuuluneet puolueen niin sanottuun nuorisoliigaan.
Jotkut ovat nähneet Hun poistamisen salista vähintään symbolisena eleenä siitä, että Xi on nyt putsannut pienimmätkin erimielisyydet lähipiiristään.
– Näytti siltä, että yksi aikakausi on päättynyt. Suoraan sanottuna se näytti hyvin oudolta, sanoo Reutersille vuosikymmeniä Kiinassa asunut Euroopan unionin kauppakamarin johtaja Joerg Wuttke.
Joidenkin arvioiden mukaan välikohtauksen niukka kommentointi kertoo Xin vastustajien mahdollisesta asemasta ja Kiinan viestintäympäristöstä. Asioista ei yksinkertaisesti kerrota avoimesti. Salaileva kulttuuri on Xin vallan vahvistuessa lisääntynyt.
Ai Weiwei: “Kiinan johto on armoton”
Kiinan johdon kriitikkona tunnettu taiteilija Ai Weiwei on kommentoinut Hu Jintaon kohtaloa vierailullaan Tokiossa.
Ain mukaan “Kiinaa hallitsee joukko, joka ei osoita mitään kunnioitusta, joukko jolla ei ole henkilökohtaisia tunteita.”
– Tapahtuma oli kuin pilakuva todellisuudesta, sillä kukaan ei tee elettäkään, kukaan ei räpäytä silmäänsäkään. Mutta se osoittaa Kiinan johdon armotonta asennetta, Ai sanoi.
Ai Weiwei asuu nykyää Euroopassa. Hän muutti ulkomaille jouduttuaan useaan otteeseen viranomaisten hampaisiin esittämänsä arvostelun takia. Hän on ollut myös vankilassa Kiinassa.
Lue lisää: