Artikkeli on yli 12 vuotta vanha

Nyrkkeilyssä jaetaan kaksi pronssimitalia

Nyrkkeilijät ottelivat olympiamitaleista ensimmäisen kerran St. Louisissa vuonna 1904. Nyrkkeily vakiintui olympialaisten ohjelmaan 1920.

Suomessa laji yleistyi 1920-luvulla erityisesti työväen parissa. Ensimmäinen tunnettu suomalaisnyrkkeilijä oli Gunnar Bärlund, Gee-Bee.

Aluksi nyrkkeilijät saivat otella useammassa eri sarjassa. Sarjojen määrä oli korkeimmillaan 12 vuosien 1984–2000 olympiakisoissa. Ateenaan 2004 sarjajakoa kuitenkin uudistettiin siten, että 67 ja 71 kilon sarjat korvattiin yhdellä 69 kilon painoluokalla.

Ennen vuotta 1952 kolmannelle sijalle sijoittunut ei saanut nyrkkeilyssä minkäänlaista palkintoa. Vuonna 1952 semifinaalit hävinneet kaksi nyrkkeilijää sijoitettiin kolmansiksi ja heille luovutettiin diplomit.

Vuoden 1956 kisoista lähtien pronssimitaleja on jaettu jokaisessa sarjassa kaksi. Nyrkkeilyn lisäksi vain judossa tehdään näin.

Ensimmäisissä nykyaikaisissa olympialaisissa nyrkkeilyä ei ollut, koska sitä pidettiin liian vaarallisena. Tukholman kisoista 1912 nyrkkeily puuttui, koska Ruotsin lait kielsivät sen.

Nyrkkeilyn olympiamitalit ovat jakautuneet 62 eri maan kesken. Näin laskettuna se onkin yleisurheilun jälkeen ”levinnein” olympialaji. Yleisurheilussa mitalit ovat jakaantuneet 79 maan kesken.

Kuudelle maalle nyrkkeily on ainoa urheilumuoto, jossa ne ovat saavuttaneet olympiamitaleita (Puerto Rico, Tonga, Niger, Bermuda, Guyana ja Dominikaaninen tasavalta). Puerto Rico on voittanut peräti kuusi nyrkkeilyn olympiamitalia.

Olympiavoittajista raskaan sarjan ammattilaisten maailmanmestariksi ovat iskeneet Floyd Patterson (kultaa 1952), Cassius Clay (1960), Joe Frazier (1964), George Foreman (1968), Leon Spinks (1976) ja Lennox Lewis (1988).

Vuonna 1952 vasta 17-vuotias Patterson tyrmäsi 75 kilon sarjassa Romanian Vasile Titan 45 sekunnissa. Tämä on yhä olympiaennätys.

Samoissa kisoissa Helsingissä Ruotsin Ingemar "Ingo" Johansson kamppaili raskaan sarjan loppuottelussa USA:n Ed Sandersia vastaan. Johansson ei kuitenkaan keskittynyt nyrkkeilyyn vaan juoksi vastustajaansa pakoon kehässä, minkä takia hänet hylättiin. Johansson ei saanut hopeamitaliaan ennen kuin vuonna 1982. Vuonna 1959 Johansson voitti raskaansarjan maailmanmestaruuden.

Suomen nyrkkeilijät esiintyivät ensimmäistä kertaa olympiakehässä Amsterdamissa 1928. Suurimman mitalisaaliinsa Suomi sai vuonna 1970. Tuolloin Helsingin kisoissa 1952 välierissä pudonneet miehet saivat pronssiset mitalinsa.

Suomalaisia kultamitalinyrkkeilijöitä ovat Sten Suvio 1936 (66,6 kg) ja Pentti Hämäläinen 1952 (54 kg). Viimeisin olympiamitali on Jyri Kjällin pronssi sarjassa 63,5 kg Barcelonasta 1992.

Naiset eivät olympianyrkkeilyn osallistu, vaikka ovat virallisesti kilpailleet nyrkkeilyssä vuodesta 1993.

Ateenan olympianyrkkeily järjestetään Peristerin kaupunginosassa sijaitsevassa uudessa hallissa, johon mahtuu 8000 katsojaa.

Nyrkkeilijät ottelupareihin ranking-sijoituksista piittaamatta

Suuria muutoksia olympiakehissä ovat olleet päänsuojusten ottaminen käyttöön 1984, arvostelu pistekoneella 1992 ja Sydneyssä 2000 ensikertaa otteluaikana ollut 4x2 minuuttia (ennen 3x3 min.). Erien välissä on väliaika.

Pisteitä saa osumasta pään etupuolelle tai ylävartaloon. Ainakin kolmen viidestä tuomarista on havaittava osuma.

Jos pisteet ovat neljän erän jälkeen tasan, molemmilta ottelijoilta vähennetään paras ja huonoin annettu pistemäärä. Jäljelle jäävien pisteiden perustella saadaan selville voittaja.

Ateenan kisoihin valitaan nyrkkeilijät alueellisten karsintojen perusteella Euroopasta, Aasiasta, Amerikasta, Afrikasta ja Oseaniasta. Nyrkkeilijöiden määrä aluetta kohden vaihtelee nyrkkeilyn aseman alueella ja nyrkkeilijöiden painoluokkiin jakautumisen mukaan.

Nyrkkeilijöiden tulee olla vähintään 17-vuotiaita. Yläikäraja on 34 vuotta.

Sydneyssä 2000 oli ensimmäistä kertaa mukana osallistuja kiintiöt: 28 nyrkkeilijää sarjaa kohden paitsi kahdessa ylimmässä (91 kg ja yli 91 kg) 16 iskijää.

Nyrkkeilijät arvotaan ottelupareihin ranking-sijoituksista piittaamatta. Nyrkkeily on suoraa pudotuskilpailua alusta asti.

Lähde: Suomen Urheilukirjaston tietopalvelu

www.rf.se (Svenska riksidrottsförbundet)

http://www.ateenakisasivut.fi/ (Suomen olympiakomitea)

http://www.olympic.org/uk/games/athens/index_uk.asp (Kansainvälinen olympiakomitea)

http://www.athens2004.com/ (Kisojen virallinen sivusto)

takaisin