Kouvolan Kouvot taisteli Korisliigan ensimmäisessä finaalissa kotikentällään niukan kahden pisteen jatkoaikavoiton. Toisessa finaalissa Tampereen Hakametsän jäähallissa Pyrintö jäi selvästi kouvolalaisten jalkoihin pistein 69-82.
Kolisee kolisee kehykset
Matsin alkuminuuteilla kolisuteltiin rautoja oikein urakalla. Kolmen ensimmäisen minuutin aikana ainoana renkaan läpi osui kolmen pisteen heittonsa upottanut Kouvojen Alexander Madsen. Vieraiden D.J. Richardsonin kolmosen ja 0-6-tappioaseman jälkeen Pyrintökin heräsi. Kun vajaat neljä minuuttia oli pelattu, Antero Lehto avasi tamperelaisten pistetilin ja pallo alkoi pudota pussiin molemmilla joukkueilla. Peli eteni tasaisena avausjakson lopulle, mutta Kouvot pääsi hengähdystauolle 17-12-johtoasemassa David Gonzalvezin loppuhetkien kolmosen siivittämänä.
Toisen neljänneksen alussa Pyrinnön J'Nathan Bullockin kuuden pisteen minuutti toi tamperelaiset tasoihin. Johtoasemaa kotijoukkue ei kuitenkaan saanut kertaakaan haltuunsa, ja 25-25-tilanteessa Kouvot laittoi uuden vaihteen silmään. Richardson, Ilari Seppälä ja Kyle Shiloh lennättivät pelivälineen kolmen pisteen viivan takaa maaliin ja Thomas Gipson ja Ville Kaunisto naulasivat kaksi pinnaa mieheen. Kun Pyrinnön ainoat pisteet tulivat Damon Williamsin vapaaheitoista, oli vierailija repinyt tulostaululle jo hurjan 12 pisteen johdon. Tauolle mentiin lopulta Kouvojen 42-31-johdossa.
Kiri jää kirimättä
Pyrintö tuli puoliajan krouvin jälkeen takaisin parketille tehokkaana. Koreja tehtailtiin Ricky Minardin johdolla hyvällä prosentilla. Kunnon kiriä kotijoukkue ei kuitenkaan saanut aikaan, kun stopit jäivät toisessa päässä puuttumaan. Kouvot oli jaksolla lopulta jopa Pyrintöä tehokkaampi, ja onnistui kasvattamaan johtoaan kahdella pisteellä tilanteeseen 64-51.
Ricky Minard ja J'Nathan Bullock pystyivät auttamaan kotijoukkueen kymmenen pisteen päähän tilanteeseen 56-56, mutta a D.J. Richardsonin viisi pinnaa pudottivat puolessa minuutissa Pyrinnön taas kyydistä. Tamperelaisten 9-0-runi noin viisi minuuttia ennen päätössummeria herätti vielä toiveita Ilkka Palviaisen miehistössä, mutta Madsenin ja Richardsonin kaukoheitot olivat myrkkyä.
Pyrinnön hyvästä taistelusta huolimatta Kouvot haki Hakametsästä selvän voiton. Ricky Minard (16) ja J'Nathan Bullock (17) takoivat Pyrinnölle kelpo pisteet, mutta kouvolalaisilta löytyi ratkaisuvoimaa laajalta rintamalta. Ottelun selkeät hahmot olivat 20 pistettä takonut Richardson ja 16 pinnaa ja 9 levypalloa taistellut Madsen.
Kouvot johtaa loppuottelusarjaa vierasvoiton myötä 2-0. Sarja jatkuu Kouvolassa lauantaina 7.5. Suomen mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa.