Anni Vuohijoen, 28, valinta Rion olympialaisten painonnostoon sai mutkia, kun Anna Everi ja Meri Ilmarinen tekivät valituksen urheilun oikeusturvalautakuntaan. Se ei kuitenkaan muuttanut Suomen olympiakomitean päätöstä.
Vuohijoki pääsee näin ensimmäistä kertaa edustamaan Suomea olympialaisissa.
Se on kovan työn tulos, sillä hän on pienestä asti harrastanut urheilua. Ensin hänen lajinaan oli yleisurheilu, jossa hän näytti kyntensä etenkin pika- ja aitajuoksussa ja pituushypyssä.
- Siihen liittyi leikinomaisesti myös voimanhankintaa, muistelee ensi kesänä 60 vuotta täyttävä äiti Teija Vuohijoki.
Hänen mukaansa Anni olikin jo lapsena vahva. Äiti kävi usein keskusteluja tämän ensimmäisen yleisurheiluvalmentajan kanssa, kun Annilla oli voimakas halu ottaa enemmän painoja kuin valmentaja katsoi sopivaksi.
- Kun hän oli pikkutyttö, keskityin hänen urheiluvaatteidensa pesemiseen ja kannustamiseen ja jätin valmentamisen ammattitaitoisille valmentajille. Uskoin siihen, että valmentaja oli silloin täysin oikeassa.
”Se oli stressinpurkukeino”
Yleisurheilun jälkeen Anni kiinnostui jalkapallosta, missä hän myös hankki lisää voimaa nopeuden lisäksi.
Voimanostosalilla käynti alkoi kiinnostaa lukioiässä Eurassa.
- Se oli stressinpurkukeino.
- Hän on aina ottanut siirtoja, jotka ovat omalla tavallaan olleet rohkeita.
”Se oli meille kaikille erittäin raskas asia”
Stuttgartin yliopistossa vuoden vaihto-oppilaana ollut Anni lähti ylioppilaskirjoitusten jälkeen opiskelemaan Tampereen teknilliseen yliopistoon.
- Äidin näkökulmasta katsottuna tuntui siltä, että hänen ystäväpiirissään oli paljon voimailulajeja harrastavia teknillisen yliopiston opiskelijoita.
Siitä hänen uransa lähti pikku hiljaa kehittymään kohti kansainvälistä huippua. Äidin mukaan Annista näki jo lapsena, että hän oli sitkeä ihminen, joka pystyi tekemään paljon asioita, jotka olivat yksitoikkoisia ja vaativia.
- Hän on saattanut istua marjassa pitkään tai lukea kirjoja.
- Hänen kohdalleen on myös sattunut hyviä valmentajia.
Hän on myös saanut hyvän ja rakastavan kotikasvatuksen.
- Hän on tietenkin meille äärettömän tärkeä.
Annilla on kaksi veljeä, mutta perheen keskimmäinen lapsi menehtyi kymmenen vuotta sitten.
- Se oli meille kaikille erittäin raskas asia, jonka kanssa me edelleenkin työskentelemme. Jokainen meistä pystyy tällä hetkellä olemaan työssä, opiskelemaan ja urheilemaan, mutta se on asia, joka tulee aina seuraamaan meitä kaikkia.
Anni haluaa jatkaa ainakin Tokioon asti
Ensin Anni keskittyi voimanostoon, jossa hän kisasi vuoteen 2013 asti menestyksellisesti: MM- ja EM-tasolta on upeasti pronssia.
- Hänellä oli halua päästä kansainvälisiin kilpailuihin, jolloin hän kiinnostui myös painonnostosta.
Siihen Anni alkoi panostaa tosissaan kolme vuotta sitten, ja tänä vuonna hän on jo taistellut kahdeksanneksi EM-kisoissa 63 kilon sarjassa.
Mitä odotat häneltä Riossa?
- Odotan, että hän on itse tyytyväinen omiin suorituksiinsa, äiti sanoo.
- Olen saanut sen käsityksen, että hänen tarkoituksenaan on jatkaa urheilu-uraansa ainakin Tokioon (2020) asti.
Unelma lääketieteen opinnoista toteutuu
Rion jälkeen Anni aikoo aloittaa lääketieteen opinnot Oulun yliopistossa, josta hän haaveili jo ennen opintojaan Tampereella. Sieltä Annilla on diplomi-insinöörin tutkinto.
- Haave on kytenyt koko ajan, ja hyvin onnellisena hän soitti minulle alkukesällä, että hän on saanut Oulun yliopiston lääketieteellisestä paikan ja aikoo sinne mennä.
- Jokaisen pitää toteuttaa elämässään niitä haaveita, joita on itselleen asettanut.
”Hän oli äärettömän kiltti lapsi”
Lapsena Anni oli äidin mielestä ”tavattoman kiltti” tyttö urheilun ulkopuolella.
- Hän oli äärettömän kiltti lapsi.
- Vanhemman näkökulmasta hän oli helppo lapsi. Tottelevainen lapsi.
Hänestä on kuitenkin löytynyt ripaus myös itsenäisyyttä ja päättäväisyyttä. Joskus oli murheitakin, joista hän kertoi äidilleen, koska välit ovat hyvin läheiset.
- Hyvin avoimesti hän on aina keskustellut kanssani asioistaan.
- Vaikka hän on aikuinen ja hyvin itsenäinen, vieläkin hän pitää minua ajan tasalla.
”Hän teki pikkutyttönä älyttömän isotöisen villatakin”
Urheilun lisäksi Anni oli lapsena kiinnostunut käsitöistä, leipomisesta ja muista kotitaloustöistä. Niitä hän teki yhdessä äitinsä kanssa.
- Ruuanlaitto kiinnosti häntä pikkutytöstä asti.
Mistä kiinnostus ruuanlaittoon on lähtenyt?
- Ei ainakaan varmasti äidiltä. Olen monta kertaa naureskellut, että se on varmasti isoäitien perintöä. Mutta olemme me yhdessäkin tehneet.
Äiti myös vie välillä Annille puikkoja, että hän voi ottaa niitä mukaan kilpailumatkoille tenttikirjojen lisäksi.
- Eikö se ole tutkimuksillakin todettu, että hyvä rentoutumiskeino on ottaa kutimet käteen?
Anni on äidin mukaan kutonut muun muassa sukkia ja vanttuita.
- Muistan myös, että hän teki pikkutyttönä älyttömän isotöisen villatakin. Itse asiassa en ollenkaan uskonut, että se valmistuu koskaan, mutta hän on niin sitkeä tyttö, että jos hän jotain päättää, se myös tulee valmiiksi.
Miksi et uskonut, että se ei valmistu koskaan?
- En olisi itse ryhtynyt siihen.
- Se oli haastava työ.
Se kuitenkin valmistui kevään aikana.
- Se on vielä tallella, ja se on seurannut meitä parissa muutossa, mitä olemme tehneet. Välillä olen sitä naureskellen katsellut, että sitä ei hävitetä.
Ei. Sitä ei saa hävittää. Sehän on hieno muisto?
- Joo, kyllä.