Suomalaisessa huipputason palloilussa on käyty kuluvan vuoden ajan keskustelua valmennustavoista. Otsikoihin on noussut useita syytöksiä eri palloilujoukkueiden valmentajien epäasiallisesta käytöksestä muita joukkueen jäseniä kohtaan.
Naisleijonia luotsanneen Pasi Mustosen, Helmareita valmentaneen ruotsalaisen Anna Signeulin ja HJK:n päävalmentajan Toni Koskelan valmennustyyliä ja toimintaa joukkueen kesken on ruodittu eri tilanteissa vuoden mittaan.
Suomalaisessa palloilussa on herätty laajaan keskusteluun. Millaisella valmennuskulttuurilla tehdään tuloksia ja mitkä keinot ovat sallittuja, kun huippu-urheilun vaatimustasoa yritetään vaalia?
Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen päävalmentajaa Jukka Jalosta on kuvattu hänen joukkueissaan pelanneiden sanoissa muun muassa välittäväksi, dialogikeskeiseksi ja yhtenäisyyttä vaalivaksi. Näitä ominaisuuksia kuvataan usein ”pehmeinä arvoina”. Samalla hän on pystynyt kuitenkin pitämään yllä korkeaa vaatimustasoa ja saavuttanut menestystä.
Leijonat olympiakultaan ja kolme kertaa miesten maailmanmestaruuteen valmentanut Jalonen kokee, että niin sanottu ”vanhan liiton valmentaminen” on alkanut vaihtumaan ”pehmeämpien arvojen” valmennustyyliin 2000-luvulle tultaessa.
– Se on tullut selkeämmin esiin 2010-luvun aikana. Kun sekä valmentajiksi että pelaajiksi on tullut nuorempia ihmisiä, jotka ovat eläneet erilaisessa kulttuurissa. He ovat tottuneet tekemään ja käsittelemään asioita eri tavalla, kun me ”vanhemman liiton” ihmiset, Jalonen sanoo Yle Urheilulle.
Fläppitaulusta naamaan, suoraa huutoa viisi minuuttia
Myös urheilijat ovat luonnollisesti kokeneet valmennuskulttuurin muutoksen. Pitkän koripallouransa syksyllä EM-kisoihin päättänyt Petteri Koponen sanoo myös huomanneensa ihmislähtöisyyden ottaneen vallan.
– Esimerkiksi itse kokemani Jugoslavian ajan vanha meininki on vähän jäämässä pois, mutta kyllä sitäkin edelleen löytyy, hän pohtii.
Koponen itse kertoo kasvaneensa kovemmassa valmentamiskulttuurissa ja potkineensa myös sillä välillä itseään eteenpäin.
– Ei se huutaminen ollut mikään itseisarvo, mutta en katsonut sitä pahallakaan. Lähinnä hämmästytti, jos valmentaja ei huutanutkaan. Jotenkin opin sellaiseen, että jos valmentaja huusi ja käytti energiaansa pelaajiinsa, niin hän välitti, eikä halunnut heidän tekevän niitä samoja virheitä uusiksi.
Koposen kokemukset ”vanhan koulukunnan” tai ”kovempien arvojen” valmennustavoista ovat tulleet myös Euroopan absoluuttiselta koripallohuipulta. Erityisesti serbivalmentajat ovat hänen mielestään olleet äärimmäisiin keinoihin tarttuvia.
– Siinä ei sanoja säästellä. Olen muun muassa saanut joskus nuorena fläppitaulusta naamaan. Videopalaverissa on huudettu suoraa huutoa yhdelle pelaajalle viisi minuuttia putkeen, haukuttu kaikki kotimaasta pelitaitoihin. Kentällä joukkue on joutunut juoksemaan virheen vuoksi seuraavat puoli tuntia viivajuoksua, hän kertoo.
Koponen kuitenkin lisää, että myös niin sanottu ”Balkanin koulukunta” on koripallossa muuttanut toimintatapojaan vuosien kuluessa.
– Nykyisin tiedetään, ettei pelaajia voi kohdella samalla lailla. Tärkeintä nykyisin on keskinäinen kunnioitus ja se, että joukkue toimii kaiken eteen yhdessä.
Olen muun muassa saanut joskus nuorena fläppitaulusta naamaan. Videopalaverissa on huudettu suoraa huutoa yhdelle pelaajalle viisi minuuttia putkeen, haukuttu kaikki kotimaasta pelitaitoihin.
Petteri Koponen
Palaute, ja miten sitä annetaan
Jalonen kokee, että palautteen antaminen on yksi tärkeimmistä asioista yksilöiden kehittämisessä ja johtamisessa. Siksi hänen mielestään jokaisen valmentajan on tarkasteltava sitä, miten palautetta annetaan eri yksilöille.
– Ehkä tavallaan se tapa, millä palautetta pitäisi yksilöille antaa, on muuttunut, Jalonen pohjustaa.
– Ihmiset ovat aika herkkiä nykypäivänä ja ehkä vähän herkempiä jääkiekkojoukkueessakin kuin aikaisemmin. Ennen se meininki oli aika paljon tylympää, räväkämpää ja raflaavampaa. Nyt pitää siinä mielessä miettiä, miten sanansa asettaa ja miten sen viestinsä saa urheilijalle perille. Palautteen antamisen tarkoitus on auttaa pelaajaa tai joukkuetta, eikä varsinkaan nöyryyttää, hän paaluttaa.
Jalonen ja Koponen ovat yhtä mieltä siitä, että menestystä voi tulla myös ”pehmeillä arvoilla”. Koponen kuitenkin uskoo myös, että voittamiseen tarvitaan molempia, pehmeyttä ja kovempia keinoja.
– Kaikki riippuu joukkueesta sekä pelaajista ja siitä, minkälaisiin tapoihin he vastaavat. Joillekin toimii huutaminen, mutta toisille taas pehmeämpi lähestymistapa. Se on valmentajalle aina iso haaste selvitettäväksi, koripallokonkari kertoo.
Molemmat myös korostavat ihmisten keskinäisen kunnioituksen merkitystä. Koponen puhuu myös vastuunkannosta sen suhteen, ettei joukkueen toiminta mene löysäksi.
– Parhaimmat joukkueet, joissa itse olen ollut mukana, ovat olleet sellaisia, että olemme uskaltaneet sanoa vähän pahastikin, hän sanoo.
Pukukopin ja konttorin erona tunneaallokko
Suomen valmentajat ry:n toiminnanjohtaja Sari Tuunainen toteaa, että huippu-urheiluvalmentamisessa pätevät samat lainalaisuudet kuin muussakin työelämässä.
– Ei huippu-urheilu ole mikään erillinen saareke siitä, hän toteaa.
– Me ajamme vahvasti valmennustapojen muuttamista Suomessa ja sitä, miten se pelaajille asetettava vaatimustaso saavutetaan. Haluaisimme, että se tehtäisiin urheilijan osallistamisen kautta. Niin, että urheilijan sisälle sytytettäisiin sellainen palo, että sille halutulle vaatimustasolle noustaan ja se jopa ylittyy.
Jukka Jalonen korostaa erityisesti sitä, ettei esimerkiksi palautteen antaminen urheilussa ole siksikään helpoin tehtävä valmentajalle, koska tunteet ovat usein huippu-urheilussa hyvin vahvasti mukana. Tunteiden vaikutus on ollut yksi keskeinen keskustelunaihe, kun urheiluvalmentamista on vertailtu ”tavallisen työelämän” periaatteisiin.
– Periaatteet ovat mielestäni yhtäläisiä, kun ihmisten kanssa toimitaan. Se, mikä eroaa, on juuri se, että tunteet ovat enemmän esillä. Huippu-urheilussa voitetaan ja hävitään.
Nyt pitää miettiä, miten sanansa asettaa ja miten sen viestinsä saa urheilijalle perille. Palautteen antamisen tarkoitus on auttaa pelaajaa tai joukkuetta, eikä varsinkaan nöyryyttää.
Jukka Jalonen
Esimerkiksi tappioiden tullessa kenelläkään joukkueessa ei ole kivaa ja ne tuovat yhteisöön negatiivisia fiiliksiä. Leijonien luotsi sanoo, että tämänkaltaista ääripäiden tunneaallokkoa ”tavallisella työpaikalla” tulee hyvin harvoin urheiluun verrattuna.
– Se myös poikkeaa mielestäni, että huippu-urheilussa vaatimustaso on jatkuvasti niin kova. Jos haluaa pärjätä huipulla, on johtamisen oltava jämäkkää ja vaatimustason korkealla. Mutta se, miten vaaditaan, on varmasti viime vuosien aikana muuttunut. Pelolla, uhkailulla ja ”raaemmalla meiningillä” ei välttämättä nykyään enää pärjää.
Tuunaisen mielestä ”pehmeät metodit, kovat tulokset” -kaava on osoitettu jo mahdolliseksi suomalaisessa huippu-urheilussa. Hänen mielestään Suomessa on autoritäärisen valmennuskulttuurin tausta, joka näkyy yhä.
– Pitää kuitenkin muistaa, että aina on ollut hyviä valmentajia ja valtaosa valmennuksesta on nykyisinkin hyvää.