Tubettajana tunnettu Joona ”ZoneVD” Leppälä pitää hallussaan yllättävää titteliä: hän on Suomen paras Super Mario Bros. 3 -videopelin pelaaja.
Nintendon jo vuonna 1988 julkaisema legendaarinen NES-konsolin peli on Leppälää, 29, viisi vuotta vanhempi, mutta peli on kuulunut Leppälän elämään jo lapsuudesta asti.
– Mario 3 on ollut minulle aina tuttu ja turvallinen peli. Silloin kun tuntuu, ettei tiedä mitä haluaisi pelata, voi aina tarttua Marion pelikasettiin. Mario on minulle ”comfort foodia” parhaimmillaan, Leppälä kuvailee suhdettaan peliin.
Leppälä on paitsi Suomen nopein Mario 3 -pelaaja speedrun.com -sivuston listauksessa, myös pelin pistekilpailun hallitseva suomenmestari. Titteli ratkaistiin viime vuonna Yle E-urheilun ja Finnruns ry:n yhteisessä Nenäpäivä-lähetyksessä. Kilpailu saa jatkoa tänä viikonloppuna pikkujoululähetyksessä, jossa nähdään Mario-kisailujen lisäksi jälleen myös muita pikapelaamisen taidonnäytteitä.
Pistekilpailussa pelaajat yrittävät pelin mahdollisimman nopean läpäisemisen lisäksi myös suorittaa tehtäviä, joissa onnistumisesta saa pisteitä. Mario 3:ssa korkeisiin pistemääriin yltäminen vaatii rautaisia hermoja, pelitaitoja ja hieman tuuriakin.
Viime vuonna Leppälä onnistui viemään mestaruuden vakuuttavasti, mutta tällä kertaa urakka on osoittautunut vaativammaksi jo SM-kilpailujen aiemmissa pudotuspeliotteluissa. Mario 3 -pelaajien taso on nimittäin noussut Suomessa jo maailmanlaajuisesti katsoenkin erinomaiseksi.
Osasyyllinen tason nousulle on Leppälä itse.
Lapsuudestaan asti Mariota pelanneiden Leppälän, 29 ja Sami ”TrueHyperMario” Loukkolan, 32, lisäksi viikonloppuna mestaruudesta kamppailevat Miro ”Mondii” Laari, 17 ja Martti ”Marsto” Saunanen, 14. Nuoremmille pelaajille kiinnostus peliin on lähtenyt Leppälän kautta.
– Speedrun-harrastus alkoi, kun seurailin Joonan striimejä Flintstones-pelistä ja innostuin pelaamaan sitä. Joona vaihtoi sitten Marioon ja siitä lähti oma innostukseni peliin, Laari kertoo.
Mariossa kiehtoo Laarin mukaan ennen kaikkea se, että pelin speedrun-skene on kilpailullinen ja monipuolinen. Esimerkiksi speedrun.com -sivuston rankinglistat ovat täynnä pelaajia, jotka pelaavat edelleen peliä kilpailullisesti.
Laari on pelannut Super Mario Bros. 3:a omasta mielestään kohtalaisen vähän, keskimäärin viidestä kymmeneen tuntia viikossa. Motivaation taso omien pelisuoritusten parantamiseen vaihtelee.
– Välillä on pitkiäkin aikoja, ettei oikein jaksa pelailla. Joskus taas tulee pelattua päivittäin isompia määriä. SM-kisojen pudotuspelikaavio määräytyi tänä vuonna ennätysajan perusteella, joten sen takia halusin parantaa ennätystäni, Laari kertoo.
Myös Martti ”Marsto” Saunanen päätyi speedrunien pariin Leppälän striimien kautta.
– Eksyin pari vuotta sitten seuraamaan Joonan Twitch-kanavalta, kun hän pelaili Mariota. Halusin kokeilla, osaisinko itsekin pelata sitä. Pari kuukautta pelattuani innostuin striimaamaan peliä itsekin ja siitä se sitten lähti, Saunanen kertoo.
Saunanen on noussut nopeasti yhdeksi Suomen parhaista Mario 3:n pelaajista. Speedrun.comin listauksessa hän on maailmanlaajuisesti sijalla 30, suomalaisista neljänneksi parhaalla sijalla. Laari jakaa Saunasen sijoituksen sekunnilleen samalla ajalla.
Viime vuonna Saunanen pelasi jo pistekilpailun SM-finaalissa Leppälää vastaan. Leppälä oli tuolloin vahvempi, mutta kuluneen vuoden aikana Saunanen on harjoitellut voittaakseen itse SM-tittelin.
– En ole pelannut Mariota ihan mahdottomasti, ehkä pari kertaa viikossa ja pari tuntia kerrallaan. Harrastus on pysynyt mukavana ilman, että olisi tullut kyllästymistä, Saunanen kuvailee.
”Palkitsevinta on ollut nähdä, miten yhteisö on rakentunut”
Leppälä aloitti itse speedrun-harrastamisen NES:n Flintstones-pelin kautta. Hän on edelleen speedrun.comin rankingissa pelin kautta aikain toiseksi nopeimmin läpäissyt pelaaja, mutta haastajia on huomattavasti vähemmän kuin pelien klassikkokastiin kuuluvassa Super Mario Bros. 3:ssa.
Mariossa Leppälälle on ollut palkitsevinta nähdä, miten pelin ympärille on syntynyt Suomessa toisiaan kannustavien pelaajien yhteisö.
– Alkuun olimme TrueHyperMarion kanssa niitä harvoja suomalaisia, jotka pelasivat Mariota kilpailullisesti. Kilpailimme keskenämme Suomen nopeimman tittelistä ja tähtäsimme kohti maailman huippua, mikä tietysti oli iso motivaattori. Nyt Suomen taso on jo niin kova, että SM-tittelin eteen saa tehdä töitä, Leppälä toteaa.
Super Mario Bros. 3:n on maailmalla läpäissyt Leppälää nopeammin vain 11 pelaajaa. Kärkinimille, kuten maailmanennätystä hallussaan pitävälle kanadalaiselle Mitch ”mitchflowerpower” Fowlerille pelin pelaaminen on käytännössä ammatti. Fowler saa tulonsa striimaamalla pelaamistaan Twitch-kanavalleen.
Leppälä tiedostaa, ettei maailmanennätyksen tavoitteleminen ole hänelle kovin realistista muiden kiireiden lomassa. Pahimpaan korona-aikaan Leppälän työkeikat, esimerkiksi kirjastoesiintymiset, olivat telakalla, joten aikaa oli myös pelaamiselle. Nyt töitä riittää Youtube-sisällöntuotannon lisäksi esimerkiksi kirjojen kirjoittamisessa.
Kilpailuhenkisyys ei kuitenkaan anna Leppälän levätä laakereillaan.
– Olen hieman laiskistunut Marion suhteen, kun olen saanut pitää suomenennätystä melko turvallisesti viimeisen vuoden. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että ennätys on vaarassa. Viimeistään, kun joku menee ohi, pitää aktivoitua kunnolla, Leppälä toteaa.
Nuoret haastajat Laari ja Saunanen aikovat viikonloppuna haastaa pistekilpailun hallitsevan suomenmestarin ihan tosissaan. SE-aikakin on jo tähtäimissä.
– Ultimaattinen haave on viedä SM-titteli ja Suomen kärkiaika. Kumpi tahansa olisi siisti, mutta molempia tavoittelen, Laari toteaa.
Yle E-urheilun speedrun-pikkujoulut 2022
perjantai 9.12.
18.00 Super Mario Bros. 3 SM-pistekilpailu, alemman pudotuspelikaavion välierä, TrueHyperMario vs. Mondii
19.00 SMB3 ylemmän kaavion välierä, ZoneVD vs. Marsto (paras kahdesta)
lauantai 10.12.
12.00 Crash Bandicoot 2, pelaaja Alaapo
13.30 Shovel Knight: King of Cards, pelaaja VoddoV
15.00 SMB3 alemman kaavion finaali
16.30 Hollow Knight, pelaaja Kaleva
18.30 SMB3 loppuottelu
Yle E-urheilun ja Finnruns ry:n speedrun-pikkujouluja voit seurata Yle Areenassa ja Yle E-urheilun Twitch-kanavalla.