Entinen rytmisen voimistelun maajoukkueen päävalmentaja Laura Ahonen esittää tiedotteessaan Voimisteluliittoa kohtaan raskaita väitteitä.
Ahosen mukaan Voimisteluliitto on lähestynyt häntä tammikuun alussa vuonna 2022 kirjeellä, jossa se kehottaa häntä tunnustamaan valmennustyössään tapahtuneet vakavat rikkomukset ja hyväksymään pitkän toimintakiellon.
Voimisteluliiton toiminnanjohtaja Maria Laakso ei ota suoraan kantaan Ahosen väitteeseen. Hänen mukaansa kyseessä on sen sijaan Ahosen oma näkemys. Voimisteluliitto ja Ahonen hakivat pitkään sovitteluratkaisua.
– Liitto on ollut sovitteluratkaisun hakemisessa aktiivinen ja ihan tämän prosessin alkuvaiheissa on yritetty löytää sellainen yhteinen ratkaisu, joka olisi säästänyt kaikkien kuluja ja aikaa ja olisi päästy käsittelemään tämä asia, Laakso sanoo Yle Urheilulle.
Pitkään haetusta sovitteluratkaisusta todetaan Voimisteluliiton kurinpitovaliokunnan aiemmin julkaisemassa päätöksessä. Siihen ei kuitenkaan päästy.
Ahonen esittää myös tiedotteessaan väitteen siitä, että Voimisteluliitto on ollut tiiviisti mukana rytmisen voimistelun maajoukkueen valmennustyössä.
Ahosen mukaan liiton edustajat ja asiantuntijat ovat säännöllisesti osallistuneet harjoituksiin ja olleet tietoisia valmennuksen laadusta.
– Voimisteluliitto siirsi vastuun täysin valmentajille väittäen, että valmentajat ovat toimineet eettisten periaatteiden vastaisesti, vaikka Voimisteluliitto oli ollut aktiivisesti mukana toiminnassa, Ahonen kirjoittaa.
Toiminnanjohtaja Laakson mukaan huippu-urheilu on ollut liittojohtoista, mutta peräänkuuluttaa jokaisen osallisen vastuunkantoa.
– Korostan sitä, että meillä on jokaisella oma vastuu, eikä vastuita voi kenellekään omasta toiminnastaan siirtää, hän toteaa.
Tätä hän peräänkuuluttaa myös Ahoselta.
– Huippu-urheilua ja sitä valmennusta tapahtuu siellä salissa päivittäin. Ei kukaan muu kuin valmentaja ole päivittäin ollut siellä salissa.
Voimistelijat pettyneitä ratkaisusta
Laakso myöntää, että liitto on epäonnistunut luomaan jokaiselle voimistelijalle turvallisen ympäristön urheilla.
– Tarkoitan myös sitä, että Voimisteluliitolla on myös ollut tästä vastuuta ja on todettu, että kaikki ei ole mennyt hyvin. Siellä on ollut toiminnassa epäkohtia, joista olemme todella pahoillamme. Olemme muuttaneet maajoukkuetoimintaa ja teemme nyt erilaisia toimenpiteitä, että näitä epäkohtia ei enää jatkossa voimistelusaleilla olisi.
Yle Urheilun haastattelemat entiset maajoukkueurheilijat ottivat Voimisteluliiton kurinpitovaliokunnan ratkaisun pettyneinä vastaan.
– Olemme pettyneitä lopputulokseen, mutta ensisijaisesti käsittelyprosessiin ja sen epäkohtiin sekä meidän tyttöjen kohteluun prosessin aikana.
Entiset voimistelijat kokevat, että liitto on ajanut erimielisyyksistään huolimatta enemmän valmentajien asiaa kuin urheilijoiden.
– Mielestämme käsittelyn osapuolet, niin sanotut asianomaiset, liitto ja valmentajat ovat saaneet keskenään rauhassa hiljaisuudessa hoitaa asian vähin äänin niin kuin se heille on parhain päin.
Voimisteluliiton toiminnanjohtaja Maria Laakso toteaa, että voimistelijoille on tarjottu lakiasiainapua ja heihin on pidetty yhteyttä koko prosessin ajan.
– Ymmärrän myös sen heidän turhautumisen siitä (lopputuloksesta). Heidän kanssaan on kyllä käsitelty sitä asiaa, että mikä se kurinpitovaliokunnan rooli on. Kurinpitovaliokunta on käsitellyt asian sääntöjen perusteella itsenäisesti.
Liitto määräsi Ahoselle kurinpitoseuraamuksen
Voimisteluliitto antoi päätöksen rytmisen voimistelun maajoukkueen entisen päävalmentajan Laura Ahosen kurinpitotapauksessa keskiviikkoaamuna. Ahosen ja maajoukkueen toisen valmentajan epäiltiin toimineen epäasiallisesti nuoria, jopa alaikäisiä maajoukkuevoimistelijoita kohtaan vuosien ajan.
Voimisteluliiton kurinpitovaliokunta määräsi Ahoselle kurinpitoseuraamuksen. Valiokunta ei julkistanut tarkkaa seuraamusta. Liiton sääntöjen mukaan seuraamuksista huomautus tai varoitus eivät ole julkisia.
Seuraamus määrättiin rikkeiden vakavuuden ja yleisen kurinpitokäytännön mukaisesti. Urheilijoiden tiukkaa punnitustahtia ja painon seurantaa pidettiin epäasiallisena ja sopimattomana käytöksenä.
Toisaalta kurinpitovaliokunta totesi painonhallinnan olevan osa rytmistä voimistelua ja siten sallittu valmennusmetodi ainakin huippu-urheilussa.
Toisena epäiltynä olleelle maajoukkuevalmentajalle ei määrätty kurinpitoseuraamusta.