AC Oulun uudella toimitusjohtajalla Hanna Väänäsellä on kunnianhimoinen tavoite: tehdä työnantajastaan kiinnostavin urheiluseura koko Pohjois-Suomessa.
Siinä riittää tekemistä, ainakin jos vertaillaan karusti numeroita. Oulun ykkösseura Kärppien katsojakeskiarvo on AC Ouluun verrattuna yli kolminkertainen ja taloudessakin ero on hurja: Kärpät teki voittoa enemmän kuin AC Oululla oli liikevaihtoa.
Vertailu jääkiekkoseuran ja jalkapalloseuran välillä on ehkä epäreilu, mutta asiaa voi pohtia muistakin näkökulmista.
Väänänen puhuu esimerkiksi tapahtumista, sosiaalisesta mediasta ja fanien sitouttamisesta. Tärkeä palanen on myös juniorityö, johon tullaan satsaamaan jatkossa huomattavasti enemmän.
Hän haluaa myös nostaa joukkueen pelaajapersoonallisuuksia enemmän esille julkisuudessa.
– Siellä on ihan oikeita ihmisiä siellä kentälläkin. Mitä aidompaa saadaan irti, sen kiinnostavampaa se on.
AC Oulu pelaa kauden ensimmäisen kotipelinsä SJK:ta vastaan lauantaina 29.4. kello 17 alkaen. Yle urheilu seuraa ottelua ja päivän muita tapahtumia tässä artikkelissa.
Tanssija rikkoi lasikaton
Väänänen teki historiaa huhtikuussa, kun hänestä tuli Veikkausliigan ensimmäinen nainen toimitusjohtajan tehtävässä. Häntä ennen naisia on ollut miesten liigaseurojen toiminnanjohtajina, mutta toimitusjohtajina ei.
Lasikatosta on puhuttu, mutta Väänästä itseään sukupuolesta tai liigan nimityskulttuurista keskustelu ei kovin paljoa innosta.
– Nyt on 2023, että on aikakin. Mutta enemmän uskon siihen, että henkilöt – huolimatta siitä mitä sukupuolta ollaan – tekevät työtä. Omalla osaamisella, taidolla ja innokkuudella pääsee pitkälle.
Väänänen aloitti AC Oulussa myyntipäällikkönä. Kun uuden toimitusjohtajan valinta tuli ajankohtaiseksi Juho Meriläisen siirryttyä kehitysjohtajaksi, ei korvaajaa tarvinnut kaukaa hakea.
Väänänen nimettiin tehtäväänsä ilman julkista hakua. Tiedotteen mukaan hän ehti vuodessa osoittaa ”omalla työllään olevansa kykenevä hoitamaan toimitusjohtajan pestiä”.
– Vahvuuteni on ehkä se, että olen hyvin innokas. Olen hyvin motivoitunut kehittämään ja viemään asioita eteenpäin. Ja ehkä myös tietty jämäkkä ote, Väänänen analysoi.
Urheilun parissa Väänänen on työskennellyt oikeastaan koko ikänsä. Jalkapallo on ollut lapsuudesta asti toinen lempilajeista tanssin ohella.
Tanssissa hän ehti pitemmälle, maailmanmestaruustasolle asti. Kilpaurheilutausta tuo määrätietoisuutta, kilpailuhenkisyyttä ja tavoitehakuisuutta.
– Se tuo painetta olla koko ajan parempi ja kehittyä.
Nyt jalkapallo on ykkönen, siitä pitävät huolen paitsi työ ja elämänikäinen lajifanitus, myös Väänäsen kaksi palloilevaa poikaa.
Heinäpään stadion olisi iso askel
Haastattelupäivänä Oulussa sataa lunta ja räntää vaakasuoraan. On siis hyvä puhua peliolosuhteista. AC Oulun isoin asia tässä on Heinäpään stadionhanke, joka jumii tällä hetkellä valitusten vuoksi.
Väänäsen mielestä sen eteneminen on ”erittäin tärkeää” joukkueelle niin ottelutapahtumien kannalta kuin urheilullisessa mielessä. Oma tekonurmi poistaisi esimerkiksi alkukauden pohdinnat siitä, pystytäänkö ensimmäiset kotipelit pelaamaan Oulussa.
– Totta kai se on ihan lähtökohtaisesti ehdoton. Mutta toisaalta siihenkään ei voida jäädä roikkumaan, vaan paljon asioita voidaan tehdä jo nyt ja panostaa tähän hetkeen, Väänänen muistuttaa.
AC Oulu teki 1,3 miljoonan euron liikevaihdolla viime tilikaudella tappiota lähes 840 000 euroa. Väänäsen mukaan taustalla on ”isoja satsauksia”, joita jatketaan ennen kaikkea kannattavuuden näkökulmasta.
– Ei voida olettaa, että korjausliike tapahtuu hetkessä, mutta sinne ollaan menossa. Totta kai siihen tarvitaan hirveästi tukea ja apua ja kaikki mukaan.
Toimitusjohtajana Väänäsen vastuualueisiin eivät kuulu pelilliset asiat, mutta välillisesti hän näkee voivansa vaikuttaa siihen, että koko organisaatiolla pelaajat mukaan lukien on syytä olla ylpeä työnantajastaan. Siitä ei varmasti olisi haittaa kentälläkään.
Väänäsen visioissa AC Oulu vakiinnuttaa asemansa Veikkausliigassa ja pystyy nousemaan mitalikamppailuihin viiden vuoden sisällä. Potentiaalia seurassa on, uusi toimitusjohtaja sanoo.
– Hirveästi on työtä, mutta on niin siistiä, että pääsee kehittämään ja viemään tätä ylöspäin ja saadaan tehdä hienoja juttuja toivottavasti koko ajan isommalle ja isommalle yleisölle.