Noora Räty siirtyy Venla Hovin valmentamaan Metropolitan Rivetersiin – nauttii huippupalkasta: ”Tyhmä olisin ollut, jos en olisi lähtenyt”

Noora Räty, 33, jatkaa uraansa Pohjois-Amerikassa. Palkkaansa Räty ei kerro, mutta suostuu paljastamaan, että summa on merkittävä.

Noora Räty.
Noora Räty edusti Naisleijonia viimeisen kerran MM-kisoissa 2019. Hän kertoi maajoukkueuransa päättymisestä vuonna 2022. Kuva: Emil Hansson / AOP
  • Hinni Hirvonen
  • Ossi Saarinen

Maailman parhaisiin jääkiekkomaalivahteihin lukeutuva Noora Räty, 33, jatkaa uraansa Pohjois-Amerikassa. Räty siirtyy PHF-liigassa pelaavan Metropolitan Rivetersin riveihin.

Joukkuetta valmentaa Naisleijonien entinen hyökkääjä Venla Hovi. Viime kaudella joukkueen riveissä pelasivat Eveliina Mäkinen, Anna Kilponen ja Minnamari Tuominen.

Räty kertoo Yle Urheilulle, että sopimus syntyi tavallaan sattuman kautta.

– Venla konsultoi minua siitä, mikä mielipiteeni on tietyistä maalivahdeista, joita he olisivat kiinnostuneita hankkimaan. Keskustelu meni vähän sivuraiteelle ja sitten puhuttiinkin, että mitäs minä teen, Räty sanoo.

– Sanoin puoliksi vitsillä ja tosissaan, että laita tarjous. Kun näin sen, päätin ottaa työpaikan, joka maksaa minulle eniten.

Räty on ollut mukana PWHPA:n hallituksessa, jonka tavoitteena on ollut luoda Pohjois-Amerikkaan ammattisarjaa naisille. Uuden liigan on määrä käynnistyä ensi syksynä, ja siellä nähdään muun muassa USA:n ja Kanadan maajoukkueiden kirkkaimmat tähdet.

Rädyn mukaan päätös oli vaikea, mutta siihen vaikutti paljon myös se, että Rivetersiä valmentaa juuri Venla Hovi.

– Uusi liiga olisi kiinnostanut tosi paljon, mutta hallituspaikan myötä tiesin, mitä siellä olisi tienannut. Olisi ollut aika huono henkilökohtainen bisnespäätös, jos en olisi ottanut PHF:n tarjousta, Räty taustoittaa.

– Olen urani loppupuolella ja en ole pelannut ja treenannut huipulla viime kautena. Aloin miettiä, pärjäänkö edes muita huippuvahteja vastaan ja mikä arvoni liigassa olisi. Olisi ollut aika riski odotella pitkällä kevääseen. Siksi päätin tarttua sopimukseen. Mutta päätös ei ollut helppo.

Uusi liiga ei tee yhteistyötä PHF-liigan kanssa, jonne Räty nyt siirtyy.

Noora Räty avaa, miksi Pohjois-Amerikan naisten liigat eivät tee yhteistyötä
Noora Räty avaa Pohjois-Amerikan naisten liigojen tilannetta.

Suomalaisvahdin mukaan päätös herätti PWHPA:n hallituksessa tunteita, mutta sille löytyi myös ymmärrystä.

– He ymmärtävät, että kun puhutaan ammattikiekosta, pelaajien pitää tehdä itsekkäitä päätöksiä. Se on kuitenkin tulonlähde, Räty aloittaa.

– Olen todella ylpeä uudesta liigasta ja hallituksesta, millaisen työehtosopimuksen he ovat saaneet aikaiseksi. Vaikka pelaankin nyt toisessa liigassa, näen sen vain hienona asiana, että tulee lisää mahdollisuuksia naisille pelata ammatikseen. Tulen olemaan myös uuden liigan fani ja mikä jottei, jos joku päivä pelaisin siellä.

Hilary Knight nostaa MM-pokaalin ilmaan.
USA:n ja Kanadan tähdet pelaavat syksyllä käynnistyvässä uudessa sarjassa. Kuva: Getty Images

Tulevaa palkkaansa Räty ei halua kertoa, mutta antaa kuitenkin vihjeen.

– Se on enemmän kuin mitä olen Kiinassa tienannut. Sellainen palkka, että tyhmä olisin ollut, jos en Venlan kelkkaan olisi lähtenyt, Räty suostuu paljastamaan.

Syksyllä julkaistussa elämänkerrassaan Räty kertoi tienanneensa 100 000 dollaria kaudessa puhtaana käteen. Päälle tulivat vielä bonukset. Bonuksia on luvassa myös Pohjois-Amerikassa, jos pelit sujuvat hyvin.

Noora Räty torjuu HPK:n maalilla.
Noora Räty on edustanut HPK:ta kausina 2021–22 ja 2022–23. Kuva: Tomi Hänninen

Räty edusti viime kaudella Naisten Liigassa pelaavaa HPK:ta.

Suomalaisvahti on valittu useita kertoja urallaan MM-kisojen parhaaksi maalivahdiksi. Viimeisen kerran Räty nähtiin Naisleijonien paidassa MM-kotikisoissa 2019, joissa Suomi voitti hopeaa. Räty kertoi maajoukkueuransa päättymisestä vuonna 2022.

Räty lähti yliopistoon Minnesotaan vuonna 2009, ja on viihtynyt Yhdysvalloissa mainiosti siitä lähtien. Myös aviomies Karel Popper asuu USA:ssa.

Yliopiston jälkeen Räty on pelannut Venäjällä ja edustanut kiinalaisjoukkueita niin Kanadan kuin Venäjänkin ammattilaisliigoissa. Räty on pelannut Suomessa myös miesten Suomi-sarjaa ja Mestistä.

Lokakuussa Ylen haastattelussa Räty pohti, että tavoitteita jääkiekon suhteen ei juuri enää ole: paitsi pelata Pohjois-Amerikassa ammattilaisena.

Tavoitteita hän ei ole vielä ehtinyt itselleen asettamaan.

– Kaikki tapahtui niin äkkiä ja yllättäen. Venla sanoi, että kova jengi tulee olemaan kasassa. Pudotuspeleihin ja sitä kautta mahdollisimman pitkälle. Henkilökohtaisesti haluan palata takaisin huipputasolle ja suorittaa tasaisen varmasti joka ilta. Tuolla sarjassa ei vasemmalla kädellä pärjää.

PHF-liiga käynnistyy vasta marraskuussa ja harjoittelu joukkueen kanssa alkaa syyskuussa. Suomesta Yhdysvaltoihin Räty matkustaa kuitenkin pian, sillä hän vetää valmennuskoulua Yhdysvalloissa.

Noora Räty torjuu kiekkoa harjoituksissa
Noora Räty on viihtynyt Yhdysvalloissa vuodesta 2009 lähtien. Kuva: Esa / YLE

Maajoukkueen suhteen Räty kertoi lokakuussa, että pelit ovat ohitse 99,9 prosentin varmuudella.

Mutta voisiko suomalaisvahti palata leijonapaitaan, jos pelit PHF:ssä sujuisivat lennokkaasti?

– Ei, kyllä se reppu on ihan tyhjä. Se kortti on nähty. Se päätös on tehty ja siinä pysytään. Jos rehellisesti sanotaan, ei ole ollut yhtään ikävä.