Uudet laitapelaajat ovat tulleet ryminällä Huuhkajiin. Kuudessa maaottelussa pelannut Oliver Antman on viimeistellyt neljä maalia. Maanantain San Marino-ottelussa toisen kerran A-maajoukkuepaitaa kantanut Daniel Håkans puolestaan iski hattutempun.
Antmanin, 21, ja Håkansin, 22, kaltaiset nopeat, pallollisesti taitavat ja maalintekoon kykenevät pelaajat ovat tyypillisesti olleet Suomen maajoukkueessa harvinaisia. Molempia alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa luotsannut Juha Malinen kertoo, että pelaajat erottuivat edukseen jo pari vuotta sitten juniorimaajoukkueessa.
– He olivat erinomaisen tärkeitä pelaajia pelisapluunaani. Halusimme tehdä tilanteenvaihdot nopeasti, prässätä kovaa ja hyökätä aktiivisesti, Malinen kertoo.
Huuhkajien nuoria laitapelaajia yhdistävät kansainvälisen tason nopeusominaisuudet. Malinen kertoo, että Pikkuhuuhkajissa pelaajien nopeuksia mitattiin usein pelitilanteiden aikana.
– Saimme Antmanista ja Håkansista huimia lukuja: huippunopeus 35–36 kilometriä tunnissa. Jos verrataan Valioliigan nopeimpiin pelaajiin, ne ovat Erling Haalandin tasoisia lukemia.
Valioliigan kauden nopein pelaaja oli Manchester Cityn Kyle Walker, joka ylsi hetkellisesti 37,31 kilometrin tuntinopeuteen. Brennan Johnson, Myh’ailo Mudryk, Anthony Gordon, Darwin Nunez, Haaland ja Dennis Zakaria porhalsivat parhaillaan yli 36 kilometriä tunnissa -vauhtia.
Malisen mukaan etenkin Håkans pantiin merkille muissa juniorimaajoukkueissa. Alle 21-vuotiaiden EM-karsintaottelusta Itävaltaa vastaan viime vuonna vastustajan alkuveryttely kiinnitti suomalaisvalmentajan huomion.
– Maalivahtivalmentaja pelasi keskiviivalta pallon heidän nopealle vaihtopelaajalleen, joka pääsi yksin läpi vasemmalta reunalta. Maalivahdille käytiin sitä tilannetta läpi viisi tai kuusi kertaa.
– Se oli selkeä signaali siitä, että he valmistautuvat siihen, että Håkans menee silti läpi sieltä. Ei se auttanut. Håkans meni siinäkin pelissä loppuun asti ja pääsi viimeistelemään.
Pallotaituri ja selustaanjuoksija
Malisen mukaan vuonna 2001 syntynyt Antman oli alusta asti vuonna 2000 syntyneiden maajoukkueen kulmakivi. Tanskan pääsarjan FC Nordsjællandissa pelannut laituri oli seurajoukkuessaan melko hyvässä asemassa kaksi vuotta sitten, kun Malinen alkoi kasaamaan joukkuetta.
Malinen halusi joukkueseensa pelaajia, jotka saivat vastuuta seurajoukkueissaan. Antman oli ainoita nuorten maajoukkueen pelaajia, joilla oli vastuurooli omassa seurassaan.
Håkansin rooli SJK:ssa oli tuolloin epäselvä, ja häntä peluutettiin välillä esimerkiksi keskikentän pohjalla. Maliselle pelaaja oli kuitenkin helppo valinta Pikkuhuuhkajiin.
– Hän oli reservimaajoukkueemme leirillä joulukuussa mukana. Leiri varmisti, että hän on vakiopelaaja. Oli selvää, että räjähtävä, ihan selkeästi kansainvälistä tasoa oleva nopeus vie hänet todella pitkälle.
Antmanin ja Håkansin välillä on myös eroja. Antman on ollut pienestä pitäen taitava pallon kanssa ja viihtyy mielellään vastustajien linjojen välisissä taskuissa. Nopeuden lisäksi Korso-kasvatin vahvuuksia ovat harhautukset ja kuljetukset.
Työteliäs Håkans on enemmän suoraviivainen selustaanjuoksija.
– Hänellä on räjähtävä nopeus, kohtuullisen hyvä harhautus ja harhautus-laukausyhdistelmä. Håkans on parhaimmillaan selkeänä laiturina, jopa wing-backinä, Malinen arvioi.
Yle Urheilun jalkapalloasiantuntija Miika Nuutisen mukaan vauhdikkaat laiturit tuovat maajoukkueelle etenkin vastahyökkäysmahdollisuuksia.
– Suomi meni EM-kisoihin Teemu Pukin johdolla nopeilla hyökkäyksillä. Kun Pukilla ei ole ehkä ollut ihan samanlaista lentoa seurajoukkueessa kuin aiemmin, nämä ovat tärkeitä työkaluja päävalmentaja Markku Kanervan työkalupakkiin.
Ensin tekniikka, sitten nopeus
Nopeus ei ole ollut pelaajille itsestäänselvyys.
Molemmat laiturit olivat juniori-ikäisinä pienikokoisia ja joutuivat opettelemaan paljon pallonkäsittelyä, harhauttelua ja muuta tekniikkaa pärjätäkseen suuremmille ja nopeammille ikätovereilleen.
– Kun Daniel tuli joukkueeseeni, hän oli kukkakeppi, mutta heti näki, että hän osasi pelata. Hän oli taitava ja rohkea pallollisena. Pelasimme silloin B-junioreiden SM-karsintaa, Håkansia vuosina 2015–2018 Vasa IFK:ssa valmentanut Max Peltonen muistelee.
– Ne olivat kovia pelejä meille ja Danielille, mutta tällaiset pienemmät pelaajat oppivat selviytymään noissa tilanteissa. Hekin kasvavat jossain vaiheessa ja saavat lihaksia.
Peltosen mukaan 15-16-vuotias Håkans oli kyllä vikkelä reagoimaan ja lukemaan tilanteita, mutta ei samalla tavalla nopea kuin nykyään. Oli liian aikaista sanoa, tuleeko pelaajasta huippua.
– Kaikki on tuossa iässä omasta tekemisestä ja tahdosta kiinni. Olin kyllä huomaavivani, että sellainen palo silmissä oli. Hän oli valmis tekemään työtä. Se työ pitää tehdä ja sen Daniel aloitti silloin.
Myös Antman huomasi varhaisteininä jäävänsä muiden jalkoihin.
– Pienempänä olin aina joukkueen pienin ja yleensä myös hitain, Antman kertoi huhtikuussa.
– Fysiikkani oli täysin nolla. Minun piti olla sitten parempi muissa asioissa, teknisesti ja taktisesti.
Miika Nuutisen mukaan Antman ja Håkans ovat esimerkkejä pelaajista, joiden fyysiset ominaisuudet ovat kehittyneet vasta myöhemmällä iällä.
– He ovat rauhassa kehittäneet taitoa ja joutuneet juniorina käyttämään erilaisia työkaluja selvitäkseen. Sitten fyysiset ominaisuudet tulevat ja vauhtia löytyy. Se on vauhdittanut heidän kehitystään.
Nuutisen mukaan molemmilla on edellytykset pelata tulevaisuudessa kovalla kansainvälisellä tasolla.
– Se on kovan työn takana. Pitää saada ehjiä kausia ja kehittyä koko ajan. Olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Molemmilla on erittäin hyvät ominaisuudet nousta kansainväliselle huipputasolle.
Liian aikaista puhua trendistä
Suomen maajoukkueessa on viime aikoina debytoinut useita nopeita, taitavia ja itsevarmoja pelaajia, joita ovat Antmanin ja Håkansin lisäksi esimerkiksi Benjamin Källman, Lassi Lappalainen, Mikael Soisalo ja Ilmari Niskanen.
Nuutisen mukaan muutamasta ottelusta ja parista pelaajasta on liian aikaista vetää johtopäätöksiä siitä, että Suomen pelaajakehitys olisi ottanut harppauksen eteenpäin. Sukupolvenvaihdoksen aika ei ole vielä.
– Kun lähdetään pelaamaan vaikka Tanskaa vastaan, olisin yllättynyt, jos näkisimme Antmanin ja Håkansin yhtäaikaa kentällä. Edelleen Suomi tarvitsee Lodia ja Pukkia, näitä kokeneita pelaajia, jotka pystyyvät tuomaan omalla, erilaisella osaamisellaan Suomen hyökkäysepelaamiseen tosi paljon.